Silloin tällöin näkee uhkailevia tai sarkastisia ohjeita. Ne ovat tällaisia kuten erään remonttimiehen viesti asukkaalle vastamaalatun kynnyksen päällä:
ÄLÄ ASTU TÄHÄN, TAI MÄ ASTUN SUN TYTTÄRES SAATANA.
Viesti on vastenmielinen, seksistinen, aggressiivinen ja uhkaava. (Kuvitelkaahan, jos tytär olisi itse löytänyt tämän pelotteluviestin.)
Siitä huolimatta jotkut käyttävät ja kannattavat tällaista viestintää, koska sitä luullaan tehokkaaksi.
Uhkailuohjeistus tai sarkastinen ohjeistus tehoaa vain neljässä tapauksessa:
- Lukijan on pakko totella kirjoittajaa. Kirjoittaja on ehkä hänen esimiehensä, tai asian X onnistuminen on kiinni kirjoittajan tottelemisesta. Silti lukija ei nauti viestinnästä, eikä hän pidä kirjoittajasta. Jatkossa lukija välttelee sarkastista kirjoittajaa, eikä hän suosittele tätä kenellekään. Pahimmillaan ihminen tekee salaa tihutöitä käskijälle, koska hän haluaa kostaa. (Ja huomaathan, että tässä tilanteessa se ei ole uhkailu tai sarkasmi, joka tekee viestin tehokkaaksi? Tehokkuus syntyy vain siitä, että lukijan on pakko totella.)
- Sarkasmi tai uhkailu toimivat silloin, jos tavoitteena ei itse asiassa ole ohjeistaa. Oikeastihan ilkeilevällä viestillä halutaan näyttää, kuka on kuka. Monet sarkastiset viestit päätyvät nettikeskusteluihin, joissa ihmiset tukevat kirjoittajaa: ”Just noin! Toi on ainoa tapa joka menee perille!” Jos siis tavoitteena on vallankäyttö ja oman viiltävän älyn esittely, niin sarkastinen uhkailu on oikea pelimerkki.
- Sarkasmi toimii kyllä silloin, jos kyse ei ole varsinaisesta ohjeesta, vaan keskustelun herättämisestä. Esimerkiksi näitä raiskauksen esto-ohjeita ei ole tarkoitettu uhreille eikä raiskaajille, vaan ne ovat pohja asennemuutokselle ja yhteiskunnalliselle keskustelulle. Itse asiassa viesti ei ole ohje, vaan se on kannanotto.
- Erikseen on sitten huumori. Siis puhdas, ei-sarkastinen huumori. Jos uhkailet kollegoitasi yksisarvisten kostolla, se voi hyvinkin toimia tietynlaisessa tilanteessa. Kannattaa lukaista Kari Haakanan klassikkopostaus otsikointiohjeista. Koko teksti perustuu koomiselle uhkailulle.
Tosiasia kuitenkin on, että kukaan meistä ei noudata pilkallista ohjetta, ellei ole pakko. Meitä ihmisiä ei ole rakennettu niin, että v*ttuilu vetoaisi.
Sarkasmi ja uhkailu johtuvat virhepäättelystä ja huonosta vihanhallinnasta
Sarkastisten viestien kirjoittajat luottavat viestintäänsä, sillä he ovat langenneet virhepäättelyyn. Prosessi on mennyt näin:
Vaihe 1: Kirjoittaja on kokeillut neutraalia viestintää. Se on toiminut varsin usein.
Mieleen ovat kuitenkin jääneet vain ne tuskastuttavat kerrat, kun viestiä ei ole toteltu (ja esimerkkikeississä hieno kynnys on mennyt pilalle). Alkaa suututtaa.
Virhepäätelmä: ”Tää tavallinen viestintätapa ei toimi.”
Vaihe 2: Kirjoittaja siirtyy uhkailuun ja sarkasmiin. Se on näkyvää, ja siitä tulee kehuja ulkopuolisilta (ei siis vastaanottajilta). Sitä paitsi tuntuu hyvältä, kun saa purkaa omaa kiukkuaan.
Tämäkään viestintä ei tehoa aina, mutta kirjoittaja ei halua analysoida sitä, koska v*ttuilusta tuleva tyydytyksen tunne on niin suuri.
Virhepäätelmä: ”Sarkasmi puree aina. Tai jos tää ei joka kerta tehoa, niin silloin kyseessä on vain ääliö vastaanottaja.”
Vaihe 3: Kirjoittaja ei kokeile enää mitään muuta viestintätapaa. Hän ottaa uhkailun ja sarkasmin vakiokäytännöksi, kun hänen pitää ohjeistaa toisia.
Virhepäätelmä: ”Tää kova linja on ainoa tapa, joka toimii.”
Vinkkejä tehokkaaseen ohjeistukseen – ilman sarkasmia ja uhkailua
Annankin nyt kaikille aggressiivisille ohjeistajille viestintävaihtoehtoja, joilla homma hoituu paremmin. Käytän esimerkkinä kynnysremontoijaa, mutta vinkit sopivat kaikille aloille, kunhan vähän soveltaa.
1. Varmista ensin, että ohjeesi on näkyvä
Saako tekstistä selvää? Onko lappu kirkkaan keltainen vai huomaamaton ruutupaperi? Onko lappu näkyvällä paikalla? Onko se kiinnitetty hyvin, vai karkaako se heti ensimmäisestä ovenavauksesta?
(Tai jos ohje on intranetin syövereissä, niin onhan se nimetty järkevästi ja löytäähän sen hakusanoilla? Tietävätkö ihmiset ohjeen olemassaolosta?)
2. Testaa aluksi neutraalia, suoraan ohjeistavaa viestintää
Älä astu – maali on märkää!
Väitän, että tämä tehoaa varsin usein.
3. Kannattaa kokeilla myös ei-sarkastista huumoria
Huomio! Maali on yhtä märkää kuin kyyneleeni huomenna, jos joudun käsittelemään tämän uudelleen.
4. Tai tee vaikka omituinen runo
Tuore on maali,
aivan kuin kaali.
Älä siis astu,
ettet sä kastu.
5. Entä jos palkitsisit asiakkaasi?
Ripusta kynnyksen ylle vaikka tikkari, jossa lukee:
Kun maali on kuivunut, saat ottaa tämän kiitokseksi siitä, ettet astunut kynnykselle.
Äitini – joka nyt on jo eläkkeellä – jakoi mikrotukihenkilönä ollessaan salmiakkia asiakkailleen. Ihmiset ottavat ohjeet vastaan helpommin, kun on sokeria suussa.
6. Voit myös ennakoida ongelmia
Jos kynnyksille astuminen on jatkuva ongelma, nikkaroi kirkkaan keltaisia vanerikouruja, jotka laitat kumolleen kynnysten päälle. Niihin voi kirjoittaa vaikkapa vakiovaroitustekstin.
Lisäksi voit jo etukäteen hinnoitella asiakkaasta johtuvat korjaustyöt, jotka teet vasta vihoviimeiseksi. Aivan sama, vaikka maalaisit kynnyksen viiteen kertaan, kunhan siitä saa rahaa.
7. Hyväksy se, että viesti ei aina mene perille
Julma tosiasia on, että viestintä ei ole sataprosenttista. Joskus ihminen ei huomaa ohjettasi, tai hän voi olla liian laiska tai kiireinen lukemaan sitä. Silloin sarkasmi tai uhkailu eivät auta lainkaan.
Älä kuitenkaan kosta yhden asiakkaan huolimattomuutta seuraavalle. On turha siirtyä sarkastiseen viestintään siksi, että ”se yksi tollo silloin toissavuonna ei totellut, kun sanoin nätisti”.
Kun teet ohjetta, älä pidä lukijaa automaattisesti tyhmänä ja ilkeänä, joka ansaitsee uhkailun ja sarkasmin. Useimmat haluavat tehdä yhteistyötä kanssasi.
* * *
Sarkastinen ohje ei ole tehokas ohje. Sen sijaan se on tehokas tunteiden purkamiskeino ihmiselle, jolla on ongelmia tunneälyn puolella.
Koskahan uhkailu saataisiin pois virallisesta byrokratiasta?
”Jos et tee sitä ja tätä silloin ja silloin kun täältä sanotaan, etuutesi voidaan katkaista.” (Ja mitä etuus tarkoittaa? mihin verrattuna se on etu? Ei ainakaan siihen, että olisi työ, jolla itsensä ja perheensä elättää… Jos yhdessä demokraattisesti on päätetty, että kaikkia avun tarpeessa olevia tuetaan (tai ainakin se on tarkoitus) tässä yhteiskunnassa, niin miten se on etuus? Se on turva, tuki, avunantoa, mutta etu…?)
Aika alentavaa suhtautumista minun mielestäni IHMISTÄ kohtaan. On tietysti joitakuita, joille sen kaltainen puhe on ainoa, joka tehoaa jotta koskaan mitään tapahtuu, mutta minua henkilökohtaisesti (on ihan oma lehmä ojassa ja syvällä) ottaa päähän se, että lähtökohtaisesti, koska joudun olosuhteiden pakosta vielä jonkin aikaa tukeutumaan yhteiskunnan tukiin, minun pitää aina itse todistaa aika ajoin kasalla lippulappusia
-joiden keräilyyn menee päivä jos toinenkin,
-joista osa on täsmälleen samanlaisia kuin aiemminkin, paitsi, että printtauspäivämäärä on tuoreempi ja
-joiden kieli on joskus vähintäänkin…. sanotaanko vaikka nätisti, että epäselvää…
että mikään elämässäni ei ole muuttunut. Tai muuten toimeentuloni vaarantuu. Alan olla kypsä kuin grillibroileri Prisman tiskissä iltakahdeksalta siihen, että lähtökohtaisesti virallisen byrokratian taholta ihminen on syyllinen, kunnes toisin todistaa. Sitten maamme johtajat vielä kitisevät, kuinka Suomessa vallitsee negatiivinen ilmapiiri….. Kaiken senkin ajan, kun tätä syyttömyyttäni todistelen, käyttäisin paljon mielummin itseni kehittämiseen ja tulevaisuuteni rakentamiseen. Ja paremmalla mielellä, kun olisi yhteiskunnan henkinenkin tuki, tunne siitä, että minua autetaan ihan hyvällä mielellä, kun sitä apua tarvitsen, autetaan jaloilleni.
(Ja pakko tähän väliin on huomauttaa, ennenkuin joku muu sen tekee, että tukien väärinkäyttäjiähän on aina, heitä mielestäni saakin kovistella, jos ei kaunis puhe tehoa. Mutta silloin, kun apua oikeasti tarvitsee, ei pitäisi olla syyllistämisestä ja epäilystä häivähdystäkään.)
Nyt kun alan olla voimissani ja katseeni suuntautuu tulevaisuuteen jo toiveikkaana, jaksan olla hienostuneesti enää närkästynyt. Mutta silloin, kun elämä heittelee asioilla pahasti ja jaksaminen on koetuksella, uhkailukirje viralliselta taholta voi olla se, mikä kamelin selän katkaisee. Koska niin sanotun hyvinvointiyhteiskuntamme tukirakenteet ovat jo nyt aika heikot, varsinkin ihmiselle, joka putoaa ns. keskiluokasta, mielestäni suhteellisen pieni vaiva olisi lähestyä ihmistä ihmisenä, vaikka valtion/kunnan toimistosta lähestytäänkin. ”Voisitko ystävällisesti…” kuulostaa ihan erilaiselta, kuin ”Jos et (toimi siten kuin me täältä sanomme), niin….”
Mitä johtajat (valtiovalta, viralliset tahot ja näin ollen myös valtion/kunnan byrokratiaviestintä) edellä, sitä kansa perässä, niin metsä vastaa kuin sinne huutaa ja sitä saa, mitä tilaa. Ystävällisempi kielenkäyttö byrokratiaviestintään tekisi pikkuhiljaa ihmeitä. Toki tämä on kieliongelmakin, nämä ystävällisemmät muodot ovat esim. englannissa sisäänkasvaneita: ”please” ja ”thank you” ovat viljeltyinä vähän joka käänteessä, mutta väitän, että tapakohteliaisuuskin on parempi viestintämuoto kuin uhkailu.
Kiitos puheenvuorosta ja anteeksi miljuunat metaforat ja sulkeet ynnä muut kielikukkaset…
Tätä voi soveltaa ihan yksi yhteen lastenkasvatukseen!
– Pyydän nätisti – joskus toimii, joskus ei
– huudan rumasti – toimii tai ainakin saan omat höyryni pihalle
– vain huuto toimii
Ja nuo parannusehdotuksetkin, vaihdettavat vaihtaen hyvät neuvot kaikille kasvattajille.
Lastenkasvatuksen suhteen olen ainakin itse saanut parhaat tulokset parannusehdotusten kohdalla nro 1:
Varmista, että viesti on näkyvä ( eli menee perille).
Eli pitää vaan nostaa se oma takamus penkistä ja kävellä sinne lapsen luo, laskeutua lapsen tasolle, vaatia katsekontakti, kertoa asia ja sitten vielä varmistaa: ”Mitä minä sanoin? Mitä sinä kuulit? Ymmärsitkö?” ja tietysti varmistaa, että seuraukset ovat tiedossa (”jos et tottele, et pelaa tietokoneella/legot menee takavarikkoon/ei ole karkkipäivää, jos homma sujuu, sinulla on huomennakin puhtaat vaatteet kouluun päälle pantavaksi.”).
Etukäteen laaditut säännöt/sopimukset auttavat kummasti tässä, mutta itseltä vaatii johdonmukaisuutta pitää kiinni niistä aina…
Huhhuh tuota esimerkkiä! Ja heppua sen takana. Sanon vaan, että jos minun taloremonttini yhteydessä ilmaantuisi tällainen lappu tyttärieni luettavaksi, kyseinen remonttifirma saisi noin kolmetoista sekuntia aikaa poistua kiinteistöni alueelta. Jälkeen saisi jäädä ainoastaan kuitti, jossa todetaan että remonttifirmalla ei ole minulta mitään laskutettavaa. Vaihtokaupassa äijät saisivat pitää miehiset aarteensa ja lupaisin olla toistaiseksi tekemättä rikosilmoitusta laittomasta uhkauksesta.
Kommentoin tässä vain tuosta laittomasta uhkauksesta, sillä en osaa olla mitenkään eri mieltä siitä, että uhkailevat viestit ovat typeriä.
On yleinen väärinkäsitys, että mikä tahansa hieman törkeämpi uhkaus olisi lain tarkoittama rikos. Siihen vaaditaan, että uhkauksen kohteen on perustellusti syytä uskoa, että on vaarassa. Tuollaisen lappusen uhkauksen kaikkien ainakin pitäisi ymmärtää vitsiksi. Vitsi se on huonokin vitsi.
Vitsi se on vain, jos oven kynnyksen omistajalla ei ole tytärtä. Jos se tytär on, muuttuu huono vitsi törkeydeksi.
Ei ole. Huono, uhkaileva, mauton, typerä ja selittelyä vaativa vitsi ei ole edes huono vitsi. Se on yksiselitteisesti typeryyttä.
Sen kyllä tiedän, että ei siinä rikoskynnys silti ylity.
No sattuipas sopivasti tämä kirjoituksesi. Eilen löysin autoni tuulilasiin kiinnitettynä lapun: ”Sokea tai kännissä?! Autosi on pysäköity kahden paikalle.”
Huokauksia. V*ttuilu ei kyllä tosiaan vetoa. :/
Voi apua. Juuri tuollainen viestintä on aggressiivista ja vastenmielistä. Sen ainoa tarkoitus on purkaa kirjoittajansa stressiä.
Sitä paitsi nuo viestilaput eivät jatkossakaan ehkäise vahingossa tehtyä väärin parkkeeraamista millään lailla.
Ajoin varmaan jo vuosikymmen sitten vanhaa ykköstietä ja pysähdyin tankkaamaan pienelle huoltikselle jossain siinä Kasvihuoneilmiön kohdalla, jossa piti maksaa sisälle. Kassakoneessa oli lappu ”Ellei rahat riitä maksetaan perseellä”. Tuli niin inhottava olo, ettei tosikaan parikymppiselle naiselle.
Aaargh, olipa erinomaisen ällöttävä esimerkki. Tuollaiseen paikkaan ei tee mieli mennä toiste.