Eräässä pienyrittäjätapaamisessa oli useita suurten ikäluokkien edustajia, jotka totesivat, ettei heidän kannata ”mennä sosiaaliseen mediaan”. Perustelu oli selkeä:
Ei meidän asiakkaatkaan pyöri verkossa.
Tämähän on ihan ymmärrettävä ajattelumalli, jos haluaa oman kuluttajabisneksensä kuolevan mukanaan.
Esimerkiksi monen parturi-kampaajan asiakkaat ovat hänen ikäisiään. Parikymppinen kampaaja vetää puoleensa nuoria, pian syntyy uskollinen vakiasiakaskunta, ja lopulta kun eläkepäivät koittavat, kampaajalla on yhä ikäisensä asiakkaat. Tämä on tietenkin aika kätevää: työtahti hidastuu, mutta myös asiakkaita on luonnollisen poistuman myötä vähemmän kuin ennen. Jos työntekoa ei malta lopettaa, seitsemänkymppisenä voi tehdä vähän lyhyempiä päiviä niiden kuuden jäljellä olevan asiakkaan kanssa.
Monet yrittäjät haaveilevat kuitenkin toisenlaisesta urasta. Ehkä oman yrityksen voisi myydä jollekin? Ehkä oma lapsi tai kummilapsi jatkaa yritystä?
Yrityksen arvo on pitkälti myös asiakkaissa. Kuka ostaa firmaa, jonka asiakaskunta koostuu pelkistä harmaapäistä? Mistä saan uusia asiakkaita, kun vanhat poistuvat?*
Jos haluat nostaa kuluttajabisneksesi arvoa, sinun on hankittava koko ajan uusia asiakkaita myös itseäsi nuoremmista. Ja tämä onnistuu sosiaalisessa mediassa ilmaiseksi tai kohtuullisin kustannuksin. Verkostoidu paikallisissa keskustelufoorumeissa, luo Facebook-profiili ja kerää seuraajia Twitterissä.
*Lisäksi kannattaa muistaa, että monen vanhustenpalvelun ostaja ei ole itse se 60-80-vuotias, vaan hänen 30-60-vuotias lapsensa. Kyseiset lapset todennäköisesti pyörivät verkossa.
Aivan. Yritysostoa selvittäessäni tämä tuli hyvin vahvasti vastaan. Ikävä tilanne myös niille eläköityville yrittäjille, jotka haluaisivat myydä yrityksen, mutta asiakaskunta on supistunut, velattoman pääoman määrä liian suuri ostettavaksi ja kaikki karttunut tietotaito sen eläköityvän yrittäjän päässä ja käsissä.
Varmastikin voivat pienyrittäjät olla oikeassa, ettei heidän asiakkaat oo verkossa. Eikä taatusti sellaisia asiakkaita tulekaan, jos yritys ei siellä jo ole.
Kieltäjät unohtavat helposti pari juttua:
1. Vain muutama prosentti blogien lukijoista kommentoi koskaan mitään. Lukijoita saattaa olla monikymmenkertainen määrä ilman, että he näkyvät muuten kuin enintään tilastolukuina.
2. Myös yrittäjillä on taipumusta liioitella sitä, miten laajasti heidän omat ajatuksensa edustavat koko asiakaskuntaa. "Jos minä en heilu Facebookissa, tuskin siellä käy ketään muitakaan."
Lisäksi on mukavampi keksiä tekosyitä kuin ryhtyä sosiaaliseksi. Se vaatisi opettelua, aikaa ja vaivaa.
Jari, nykyinen pakkososiaalisuus on aivan kamalaa. Ehkä aina kaikkialla kaikkien kanssa naminami -henkilöt tykäävät ja ovat sitä mieltä, että sillä korvataan koulutuopetuskin, mutta jos nykyisen "normin" mukainen yksityisyyden hävittävä ylisosiaalisuus ei kiinnosta, sen pakottaminen on yhtä kidutusta. Siinä missä sosiaalisuus on ekstrovertille puhdasta mannaa, se on introvertille epämiellyttävää ja raskasta työntekoa.Tämä nyt ei tietenkään tarkoita sitä, etteikö hinnastoa, yhteystietoja ja miksei jotain ajanvaraustakin tms. voisi nettiin laittaa.
Itse some-tyyppisessä kuviossa suuryrityksessä mukana olevana ja koska mieheni on yksityisyrittäjä erittäin tietoturvaherkällä alueella (lakimies) luin mielenkiinnolla tämän. Olen vilpitön some-asiaan uskova, ellen suorastaan evankelista omassa yrityksessäni. Samaan hengenvetoon totean, että perheemme yksityisyrittäjä ei mielestäni saisi Twitter- tai Facebook-näkyvyydestä kovinkaan paljon lisäarvoa, päinvastoin joutuisi entistä suurempien tietoturvakysymysten pariin. Hänellä on toki nämä perinteiset verkkosivut ja mainosmielessä se riittää. Jos Facebookkia tai Twitteriä ajattelisi ikäänkuin palvelunsa alustaksi, palataan taas niihin tietoturva-asioihin. Tiedotuskanava? Sellaista hän ei mielestäni, eikä omastakaan mielestään tarvitse. Toisin sanoen, "one size fits all" ei ehkä ole kuitenkaan se ainoa oikea vastaus some-asioissa ihan kaikentyyppisiin yrityksiin.Viime aikoina olen nähnyt yhä useamman yritystyyppisen viritelmän sikiävän Facebookissa. Yritystoimintaa, jossa siis myydään ja ostetaan jotain, varten on kuitenkin omiakin alustoja, kuten eBay. Palvelutoiminnan mainostamisesta esimerkiksi käy se, että parturi-kampaamoni kertoi juuri ilmoittavansa vapautuneista ajoista Facebookissa. Loistoidea ja varmasti palvelee asiakasta. Miksi julkisen puolen organisaatiot eivät herää sosiaaliseen mediaan? Antaisin vaikka vasemman käteni jos lapseni päiväkoti tiedottaisi asioista Facebookissa, tai edes sähköpostilla sen sijaan että lapsen koriin jaetaan lippulappusia, jotka ovat pääsääntöisesti hukassa. Webbisivuiltansa ei löydy mitään hyödyllistä, ei edes kaikki kännykkänumeroita 🙁
Kiitos kaikille kommenteista ja anteeksi hidas vastaus!Anonyymi klo 0.04, sosiaalisuus ei tietenkään ole ainoa toimintavaihtoehto. Jos on introvertti, kannattaa ryhtyä vaikkapa tutkijaksi tai asentajaksi. Niissä ammateissa voi selvitä ilman liiallisia ihmiskontakteja.Sen sijaan jos toimii yrittäjänä, on elinehto ottaa yhteyttä potentiaalisiin asiakkaisiin, myydä ja seurustella. Nyky-yrittäjyys ei sovi introvertille.Anonyymi klo 15.11, sosiaalinen media toimii hyvin myös tietoturva-aroilla aloilla, koska toteutustapoja on useita:1) Somessa blogi voi toimia ikään kuin interaktiivisena FAQ-palstana. Yksittäistapauksia ei käsitellä, mutta tietoa jaetaan yleisellä tasolla.2) Some toimii myös asiantuntijabrändin luojana ja mielipidevaikuttajana. Kun juristi kirjoittaa blogissa näkemyksistään, hän saa näkyvyyttä ja profiloituu asiantuntijaksi.3) Asiantuntija pystyy hyödyntämään Twitteriä keskustelussa ja blogin syötteen jakamisessa. Sen sijaan FB ei ole suositeltava kanava tietoturvaongelmien vuoksi.Olen ehdottomasti kanssasi samaa mieltä siitä, että julkisten organisaatioiden pitäisi näkyä enemmän somessa.