Olen tässä kirjatohinoissani tajunnut taas yhden asian. Kirjaideoita voi myydä kustantajalle etukäteen, aivan kuin mikä tahansa b2b-yritys pitää jatkuvasti yllä laajaa tarjouskantaa ja buukkaa myyntikäyntejä.

Ohessa on aikajanani seuraavalle puolelletoista vuodelle:

Huomaatte varmaan toimintamallini? Jos ideoisin uuden kirjan aina kun edellinen on valmis, projektien väliin tulisi kuukausien tauko. Niinpä kehittelen kirjaideoita vähintään vuodeksi eteenpäin.

Toisaalta ideoita pitää olla tulevaisuutta varten enemmän kuin pystyy toteuttamaan, koska kaikki hankkeet eivät tietenkään mene läpi. Loppuvuoteen merkityistä kahdesta avoimesta ideasta todennäköisesti vain toinen toteutuu. Toista joudun luultavimmin hiomaan ja hieromaan, joten se siirtyy vuodelle 2012.

Ideoitten läpisaamisessa auttaa ilman muuta se, että teen yhteistyötä monen kustantajan kanssa. Niinpä tarjoan kutakin kirja-ajatusta aina sille kustannustalolle, jonka profiiliin ja kirjavalikoimaan idea istuu parhaiten.

Summa summarum – kolme vinkkiä, joita voi soveltaa muuhunkin asiantuntijabisnekseen:

1) Sovita tuote asiakkaalle tai etsi tuotteelle sopiva asiakas. Älä yritä sovittaa asiakasta tuotteelle.

2) Älä keskity vain käsillä oleviin projekteihin, vaan tee etupainotteista myyntiä. Tämän ansiosta kalenterisi ei ole tyhjä, kun nykyinen projekti päättyy.

3) Käsittele ideoita kuin ne olisivat jo sovittuja hankkeita. Aikatauluta ne ja vie niitä eteenpäin.

2 kommenttia

  1. Muuten hieno kaaviokuva, mutta siihen on lipsahtanut kolme kesälomaa peräkkäin. Tai sitten on syytä olla hieman kateellinen 😐

  2. 🙂 Saat ihan vapaasti olla kateellinen mun kolmen kuukauden kesälomasta, mutta muista myös tuntea sympatiaa mun surkeita kesäajan tuloja kohtaan.Kun en kouluta enkä kirjoita, niin jostain syystä yksikään asiakas ei maksa mulle pelkästä olemassaolosta. Omituista.

Kerro oma kantasi Kommentointiohjeet?

Tässä blogissa saa kommentoida omalla nimellä tai minun tunnistamallani nimimerkillä. Vaadin myös kunnollisen meiliosoitteen. Minua ja mielipiteitäni saa ilman muuta kritisoida. Muistathan silti hyvät tavat. Karsin jo etukäteen kaikki alatyyliset kommentit, mainokset sekä tietenkin laittomat sisällöt. Mitä perustellummin asiasi esität, sitä varmemmin se tulee huomioiduksi.