Mieleeni pulpahtelee jatkuvasti sanontoja, kielikuvia ja riimejä, joille ei ole käyttöä. Olisi sääli jättää niitä hyödyntämättä, joten listaan ylimääräiset sanonnat tähän.

Kielikuvien pulpahtelu on muuten kroonistunut minulla ongelmaksi. Sen vuoksi blogista löytyy aiemmiltakin vuosilta omasta mielestäni nasevia sanontoja.

Ylimääräiset sanontani, olkaa niin hyvät:

1. Lähdenpä sotimaan, puolesta kotimaan.

Kuulostaa hauskan rytmikkäältä. Sitä paitsi tämä hokema on monikäyttöinen: se käy yhtä hyvin ironiseksi sodanvastaiseksi sloganiksi kuin tosissaan todetuksi maanpuolustusseuran tunnuslauseeksi.

Odotan kovasti näkeväni t-paitoja, joissa on tämä riimi.

2. Vaikka hänellä olisi erektio, vatsa tulisi silti ensin.

Ah miten julma ja monimerkityksinen kuvailu. Tämä sopisi johonkin Reijo Mäen kirjaan, jossa Vares luonnehtii lakonisen pirulliseen tyyliinsä kohtaamiaan ihmisiä.

Jostain syystä en ole keksinyt tilannetta, jossa voisin hyödyntää tätä itse.

3. Hän oli ihminen, jonka ruokavaliossa oli lähinnä nötköttiä ja Kitkattia.

Kiva rytmi. Tämäkin istuisi Reijo Mäelle. Myös elämäntapavalmentaja voisi käyttää sitä markkinoinnissaan kysymysmuodossa: ”Syötkö etupäässä nötköttiä ja Kitkattia? Ei hätää – katsomme sinulle yhdessä uuden ruokavalion.”

Tämä on mielestäni niin napakka, että voisin ryhtyä ravintoterapeutiksi vain sen takia, että slogan on valmiina.

* * *

Olen ajatellut näiden hinnaksi kaksi euroa kappaleelta, mutta toki voin myös vaihtaa näitä tuoreisiin ja hyväntuoksuisiin sanontoihin.

Myös puuhaarukka käy vaihdossa, sillä koira söi omamme.

 

Kerro oma kantasi Kommentointiohjeet?

Tässä blogissa saa kommentoida omalla nimellä tai minun tunnistamallani nimimerkillä. Vaadin myös kunnollisen meiliosoitteen. Minua ja mielipiteitäni saa ilman muuta kritisoida. Muistathan silti hyvät tavat. Karsin jo etukäteen kaikki alatyyliset kommentit, mainokset sekä tietenkin laittomat sisällöt. Mitä perustellummin asiasi esität, sitä varmemmin se tulee huomioiduksi.