Vapise, Marie Kondo! Olen kehittänyt arjen haasteisiin supervinkkejä, joilla luovin vastatuuleen ja soudan ristiaallokossa.

Nyt päätin jakaa mahtavat vinkkini kanssasi. Ole hyvä.

1. Pidä mukanasi aina muovilusikkaa.

Minulla on kassissani aina kestomuovinen lusikka, jolla kauhon jugurtit ja salaatit suuhuni. Samalla säästän jätettä, kun en joudu tien päällä käyttämään kertakäyttölusikoita.

Puhdistan lusikan tyylikkäästi nuolemalla, joten se on aina valmiiksi mukavan tahmea, kun otan sen seuraavan kerran käyttöön. Pesen lusikan kahdesti vuodessa – juhannuksen ja joulun kunniaksi –, koska haluan noudattaa kemikaali- ja räjähdelakia.

2. Nimikoi kaikki. Siis aivan kaikki.

Jokaisessa tavarassani lukee nimeni: latureissa, vara-akussa, paidoissa, läppärissä, laukuissa, kengissä. Tämä on tietenkin perua partioharrastuksestani, jossa jokainen roju pitää merkitä, jos sen haluaa vielä takaisin hukattuaan sen suurleirillä.

Sama tekniikka toimii myös arjessa partion ulkopuolella. Asiakas huomaa, jos hänen tiloihinsa on jäänyt Katleena-niminen laturi tai Kortesuo-niminen jatkojohto. Olen ehdottanut perheelle, että heihinkin voisi tatuoida nimeni, mutta ajatus ei vielä ole päässyt perheparlamentissa jatkokäsittelyyn.

3. Pidä mukanasi aina myslipatukkaa.

Myslipatukka nostaa verensokeria ja torjuu nälkäkiukun. Toki patukka murenee päivän aikana reppuun, mutta ei hätää – sinullahan on mukana myös muovilusikka. Sillä voit kauhoa muovikääreestä irtomurut onnellisesti suoraan suuhusi.

4. Ota kuva ja arkistoi.

Pitääkö toimittaa matkalippu kirjanpitäjälle? Ota siitä valokuva ja pistä eTaskuun. Pälkähtikö päähän idea kirjaa, podcastia tai blogia varten? Ota siitä valokuva tai ruutukaappaus ja tallenna Google Driveen oikeaan kansioon. Teitkö muistiinpanoja vihkoon? Ota valokuva ja tallenna Google Driveen tai lähetä kollegalle. Ostitko pääsylipun tai matkalipun netistä? Ota kuva ja tallenna kalenteriin. Kohtasitko verkkohäirintää? Ota kuva ja tallenna Google Driveen ja lähetä todiste myös kaverille. Haluatko että jatkan tätä monotonista listaa? Ai et vai? Miksi et?

5. Vakoile ammattilaisia.

Huomasin kerran, että erään oppilaitoksen vessassa roskis oli järjestetty niin, että muovipussirulla oli roskapöntön pohjalla kiinni avoimessa roskapussissa. Kun siis täysinäisen roskapussin nostaa ulos, sen pohjan mukana nousee seuraava pussi, joka on helppo repäistä irti ja avata aukinaiseksi roskapönttöön. Jumankekka mitä tehokkuutta!

Myöhemmin huomasin ravintolassa, että kokki leikkaa tomaatin eri järjestyksessä ja eri suunnassa kuin minä. Viipaleet pysyivät paremmin kasassa ja kova kanta oli helpompi leikata irti. Jumankekka mitä tehokkuutta taas. Olen myös tsekannut, miten pyyhkeet on pinottu hotellihuoneessa: yksi pääty näkyvissä per pyyhe, jolloin pinosta on nopea napata vain yksi pyyhe, eikä tarvitse arvailla, montako syöksyy syliin.

Olen siitä pitäen tarkastellut, miten ammattilainen tekee työnsä. Ammattilaiset ovat nimittäin hioneet tehokkuuden huippuunsa. Niinpä heitä kannattaa matkia omissa arkisissa töissä, joita ei itse jaksa kehittää mihinkään suuntaan. Tsekkaa huviksesi, miten ammattilainen vaihtaa autoosi renkaat, miten ammattilainen meikkaa tai miten ammattilainen kerää astiat ravintolan pöydästä. Elämäsi mullistuu.

* * *

Katmarie Kondosuo. Saatavilla Hämeenlinnasta.

2 kommenttia

  1. Päiväkoti oli ihan aarreaitta ammattilaisten seuraamiseen. Ei niin kään lastenkasvatusmielessä, vaan esimerkiksi millaiset ulkovaatteet ja -kengät on tädillä, joka seisoo pihalla koko iltapäivån. Kelillä kuin kelillä.

    Ja on ne kyllä joukkojenhallinnassa aika tehokkaita – samoin kuin Disneylandin tuöntekijät.

    1. Erinomainen esimerkki! Mä olen vakoillut myös tarjoilijoiden tapaa kantaa isoa kasaa astioita.

Kerro oma kantasi Kommentointiohjeet?

Tässä blogissa saa kommentoida omalla nimellä tai minun tunnistamallani nimimerkillä. Vaadin myös kunnollisen meiliosoitteen. Minua ja mielipiteitäni saa ilman muuta kritisoida. Muistathan silti hyvät tavat. Karsin jo etukäteen kaikki alatyyliset kommentit, mainokset sekä tietenkin laittomat sisällöt. Mitä perustellummin asiasi esität, sitä varmemmin se tulee huomioiduksi.