Aalto-yliopiston dekaani Helena Hyvönen muistutti esityksensä loppupuolella tärkeästä asiasta:
Muuttuva Suomi haastaa meidät kaikki.
Esimerkkeinä muutoksista hän mainitsi väestön ikääntymisen, ilmastonmuutoksen sekä asenteiden isot mullistukset.
Harmi ettei tätä ehditty käydä läpi tarkemmin – kyseessä ei nimittäin ole ihan pieni asia.
Minun ikäluokkani on todennäköisesti työelämässä vielä 70-vuotiaana. Ottavatko tulevaisuuden masiinat huomioon hitaammat refleksimme ja 2000-luvun alussa opitut toimintatapamme? Saammeko selvää pienistä näytöistä ja osaammeko käyttää uusinta tekniikkaa?
Entä miten muuttuva ilmasto vaikuttaa muotoilijoiden työhön? Puiston penkin pitää kestää 60 asteen vaihtelu paukkupakkasesta hikihelteisiin. Ulkovaatteilla on vastassaan sama rasitus.
Helena Hyvönen kertoi, että jotkut hänen suunnittelemistaan kankaista ovat kestäneet julkisissa tiloissa käyttöä ja katselua jo 15 vuoden ajan. Vielä pidempi elinkaari on ollut Aalto-maljakolla, jonka Alvar Aalto suunnitteli vuonna 1936.
Onko nykysuunnittelijoilla enää edes mahdollisuutta tähän? Onko meidän ikäpolvellamme toivoakaan kehitellä mitään, joka kestäisi yli kymmenen vuotta? Maailma kehittyy niin vilkkaasti, että tavarat, painotuotteet ja ulkoasut vanhenevat nopeammin kuin aikaisemmin.
Suunnittelijan on vaikea olla ekologinen, kun tarpeet, olosuhteet ja vaatimukset muuttuvat jatkuvasti. Niinpä hän joutuu ottamaan huomioon lähinnä sen, miten hänen tavaransa maatuu, kun sen elinkaari on lopussa. Tätä Alvar Aalto ei koskaan joutunut pohtimaan.
Uutta Aalto-maljakkoa ei enää tule. Ei ole "ikuista, pysyvää ja kaunista muotoa", jota kannattaisi tavoitella. Sen sijaan pitää pystyä luomaan designia, jota pystyy myöhemminkin muokkaamaan ja joka tarpeen vaatiessa on helppo kierrättää uudeksi raaka-aineeksi.
(Tänään Ei oo totta -blogissa on liikkeellä kaksi rustaajaa. Tämän tekstin kirjoitti Katleena.)