Olen viime aikoina käyttänyt postauksissani sanoja luettuus ja tunnettuus. Molemmat ovat herättäneet ihmetystä: ovatko ne muka sanoja?
Ovat ne sanoja. Ja ne ovat kaiken lisäksi eri asia kuin luettavuus ja tunnettavuus. Ohessa sanojen selitykset:
- Luettuus kuvaa sitä, paljonko jotain on luettu.
- Luettavuus kuvaa sitä, onko jokin helppoluluista, siis luettavaa.
- Tunnettuus kuvaa sitä, onko joku tai jokin tunnettu.
- Tunnettavuus kuvaa sitä, onko joku tai jokin tunnettava – siis tunnistettava tai erottuva.
Kunnon kouluttaja antaa aina esimerkkejä:
Kun lähetät selkeän tekstiviestin puolisollesi, sillä on hyvä luettavuus mutta pieni luettuus.
Valtionhallinnon selonteoilla on usein huono luettavuus mutta laaja luettuus (pakon edessä ja ammatin puolesta).
Naapurini isonenäisellä ja hörökorvaisella miehellä on hyvä tunnettavuus mutta pieni tunnettuus.
Monella hiirenharmaalla kansanedustajalla on laaja tunnettuus mutta huono tunnettavuus, elleivät he sano nimeään. Tunnettavuutta olisi helppo parantaa hankkimalla nenään tatuointi.
Harvoin käytetyt sanat tuovat tekstiin eloa, mutta ne myös hidastavat lukemista. Tunnettuus on selvästi tunnetumpi ja siten myös tunnistettavampi sana. Google antoi sille 113 000 osumaa. Luettuus sen sijaan on hankalampi. Google vahvisti käsitykseni, että se ei ole yleisessä käytössä. Se antoi n. 91 osumaa, joista osa oli tästä blogista. Toisaalta, ehkä sana yleistyy nyt.
Totta: tunnettuus on vanhempi sana. Törmäsin siihen jo kauan sitten markkinoinnin luennolla. Meille tähdennettiin, että tunnettuus ja tunnettavuus ovat eri asioita.
Arvelen, että luettuus-sanaa ei ole ennen tarvittu, koska tekstien lukumääriä ei ole ennen laskettu (paitsi lehden levikkeinä ja kirjamyyntinä). Nyt kun verkkotekstien mittaaminen on arkipäivää, tarvitsemme enemmän luettuus-sanaa.
Kielikellossa kirjoitettiin vuonna 85: ”Tunnettuus ei ole vielä kovin tunnettu sana, vaikka se on ollut jonkinvertaisessa käytössä jo parikymmentä vuotta.” Tuosta voi kai ynnätä, että tunnettuus on tunnettu kohta jo puolen vuosisadan ajan – ja silti sitä edelleen vieroksutaan. Jotain närästystä aiheuttavaa tuossa sanatyypissä on oltava. 🙂
Juu, olen yllättänyt sanojen aiheuttamasta närästyksestä. Niille kuitenkin on käyttötarve, ja ne ovat havainnollisia johdoksia kantasanoistaan. Mutta ehkä niihin totutaan vähitellen, koska tarvetta on.
Kerran olin kirjoittamassa johonkin tekstiin tunnettuutta, mutta se tuntui suussa ja näytti paperilla kummalliselta. Olisi sekin kai ollut ihan oikea sana.
Kuten Katleena totesit, hyvä kouluttaja antaa aina esimerkkijä. Kun meille ammattikorkeakoulussa tehtiin tutuksi tunnettuus sanaa sai se niskakarvani nousemaan pystyyn. ”Mikä sana tuo muka on? Sehän voi ihan yhtä hyvin olla tunnettavuus”. Kukaan ei silloin vaivautunut selkeästi kertomaan näiden sanojen eroa ja kun itse olin laiska, niin enhän minäkään viitsinyt itse ajatella, että mikähän se ero oikeastaan onkaan. Tämä selkeä esimerkki sai ne, sieltä vuodesta 2007 asti edelleenkin jonkin verran pystyssä ollet, niskakarvani vihdoin ja viimein siliämään. Siis kiitos! 🙂
Oi jee – ilo olla avuksi! 🙂
Tunnettavuus-sanan määritelmä kaipaa oikolukemista.
Mira, kiitos kun huomasit. Mikä lie bugi aivoissani käynyt.
Toivon tälle ilmaisutyypille syrjittyyttä ja tuomittuutta. Sen siedettyys taholtani on liki olematon, ja toivonkin, että sen kohtalo on hyljättyys ja unohdettuus. Koin yllätettyyttä, että ilmauksella on noinkin vanha käytettyys, luulin suosittuuden olevan tuoreempi ilmiö. Substantiivitautia, minä sanon.
Matti, kiitos hauskasta kommentista! Ilman muuta liikakäyttö on liikakäyttöä. On monta tilannetta, jossa substantiivin voisi korvata kätevästi verbillä tai kokonaan toisenlaisella rakenteella.
Kyllä tälle tunnettuus- ja luettuus-rakenteelle silti paikkansa on.
Esimerkiksi markkinointialalla tutkitaan usein brändin ”tunnettuutta”. Yksisanainen tutkimuskriteeri on kätevä, enkä keksi ihan heti tunnettuudelle näppärää yhden sanan vastinetta.
Toki silloin johdos on turha, jos sanalla on jo olemassa lyhyempi substantiivi. Esimerkiksi ”suosittuus” on turha, koska on jo olemassa lyhyempi sana, ”suosio”.
Täysin turhia höpösanoja, jotka saavat vain karvat pystyyn. Konsulttikieltä eli sisältöä vailla olevaa puppua.
Vanha jäärä, nyt minä voisin vuorostani syyttää sinua höpöväitteistä.
Kerrohan siis, miten korjaisit seuraavan lauseen:
”Tutkimuksen mukaan tunnettuutemme on noussut 20 %, mutta laatumme on laskenut 10 %.”
Usko pois, minä olen erityisen herkkänahkainen konsulttikielelle. Sanat tunnettuus ja luettuus ovat läpäisseet tiukan seulani: niitä nimittäin tarvitaan, koska niille ei ole aiempia vastineita. Lisäksi sanoissa on se etu, että niiden merkitys on pääteltävissä. Sen sijaan konsulttikielen uusiotermit kuten ”ROI” ja ”sinisen meren strategia” vaativat tulkinta-apua.
Sitä muuten en tajua, miksi luodaan uusia sanoja silloin, jos vanha sana on jo olemassa. (Esim. ”vaikutuksellisuus” vs. vaikutus.)
Minunkin korvaan sanat tunnettuus ja luettuus särähtävät todella pahasti. Jos niitä välttämättä tarvitaan jossain tutkimusraportissa, niin haudattakoon ne sinne. Sanat ovat kelvottomia normaaliin viestintään. Jos ne haudataan julkisen tahon raporttiin, niin valveutunut journalisti esittelee sen esimerkkinä byrokratian käsittämättömästä kielestä.
Esimerkkilauseesi vaatii todellakin korjaamista. Ehdottaisin seuraavaa:
”Meidät tunnetaan viidenneksen aiempaa paremmin, mutta valitettavasti laatumme on laskenut (10%).”
Ilman selvitystä siitä, millä yksiköllä laatua mitataan, on epärehellistä käyttää ilmaisua 10% aivan kuin mitattaisiin ripsien tuuheutta. Siksi laitoin sen sulkuihin. Millä yksiköllä tunnettuutta mitataan?
Bmoa, uudet sanat monesti särähtävät korvaan, kunnes niihin tottuu. Sanan uutuus tai ”särähtävyys” ei voi olla kriteeri, jolla sanan toimivuutta arvioidaan.
Mitä tulee esimerkkilauseeseeni, tutkimusraporteissa kriteerit on määritelty muualla. Jo edellä siis on kerrottu, miten mitataan tunnettuus ja laatu. Kun kriteerit on määritelty, niihin on kätevää viitata yhdellä sanalla. Tässä tilanteessa tunnettuus-kriteerille ei ole toista yhtä hyvää nimeä.
Olet ihan oikeassa siinä, että nämä termit eivät sovi kaikkialle. En ehkä kirjoittaisi niitä sanomalehtiartikkeliin, mutta ne istuvat vallan hyvin asiantuntijablogiin.
Myös epäonnistuvat uudet viritelmät sanoiksi särähtävät korvaan, kunnes ne hylätään. Olet aivan oikeassa, että särähtävyys ei ole sopiva kriteeri. Sopiva kriteeri on aika.
Tämä tuo mieleeni vaihtoehtolääkinnän vanhan perustelun ”Galileollekin naurettiin”. Mutta niin naurettiin Pelle Hermannillekin.
Minua häiritsee myös se, että en oikeastaan tiedä, mikä noissa ilmaisuissa niin häiritsee. Ehkä se liittyy mm. siihen, että ne muodoltaan muistuttavat sanoja ”kuuluisuus” tai ”suuruus”. Ei minua uudet sanat yleensä häiritse, läppärit, kännykät ja flowit on ollut helppo hyväksyä uusiksi sanoiksi, samoin partaan nauraen hallitut rakennemuutokset ja kestävyysvajeet.
Pohdittiin kollegan kanssa tätä tunnettuus vs. tunnettavuus -asiaa juurikin pari päivää sitten. Hyvä, että asiaan saatiin nyt selvyys 🙂 Toinen meitä askarruttanut sana oli ”tarjooma”, joka on laskeutunut markkinointi-ihmisten slangiin korvaamaan sanaa ”tarjonta”. Onko tarjooma oikea suomen kielen sana, ja esiintyykö se myös yleisessä kielenkäytössä? Henk.koht. karsastan keinotekoisen ammattislangin käyttämistä puheessani, mutta markkinoinnin parissa työskentelevänä olen huomannut ainakin alan ihmisten tätä kyseistä sanaa rakastavan.
Noora, hyvä kysymys! Itseänikin on monesti mietityttänyt tarjooma-sana. Se kuulostaa kankealta, mutta ehkä olen vain yliallerginen konsulttikielelle.
Kotimaisten kielten keskuksella on tarjoomalle hyvä vastine: valikoima. http://www.kotus.fi/index.phtml?i=532&s=2630#faq_532
Lisäksi kannattaa muista metaforaan perustuvat ilmaisut kuten tarjotin ja paletti. Nekin toimivat monesti hyvin.
Tikulla silmään kun jo maatuneeseen keskusteluun kajoan. Mielestäni alkuperäisen postin tunnettavuuden määritelmä sekoaa tunnistettavuuden kanssa. Isonenäinen naapuri ei ole hyvin tunnettava, hän on hyvin tunnistettava.
Tunnettuus, ei jatkoon.