Oooh, Jarkko ja minä olemme kirjoittaneet Lisää otsikko napsauttamalla -diakirjaa tukka hiessä, hiki hatussa ja hattu sauhuten.
Viikolla kirjoitin lisää jaksoon 2.3 Organisaatiobrändi ja firman diapohjat.
Tajusin samalla yhden kriittisen ongelman organisaatioiden diapohjissa. Jos otsikkodia on identtinen, kenellekään ei jää siitä mitään muistijälkeä. Hyvänä (tai siis huonona) esimerkkinä on Suomen Pankin diapohja Slidesharessa:
Joka halvatun dia näyttää samalta, eikä otsikko erotu. Edes minulla ei ole noin suppeaa valikoimaa, vaikka otsikkodiani ovatkin turhan samankaltaisia.
Kannattaa verrata Jarkon otsikkodioihin:
Jokainen kansi erottuu, ja silti tekijän tyyli on persoonallinen ja yhtenäinen. Lisäksi otsikko on kyllin isolla erottuakseen postimerkin kokoisesta esikatselukuvasta.
En tarkoita, että Suomen Pankin kaltaisen instituution pitäisi lähteä revittelemään väreillä ja iskulauseilla. Tarkoitan sitä, että diojen laatijoilla pitäisi olla pieni mahdollisuus varioida kansikuvaa ja kirjoittaa isompi otsikko.
Monessa organisaatiossa diapohjagraafikko on sekoittanut kaksi asiaa: kahlitsevan mallin ja yhtenäisen tyylin.
- Kahlitseva malli tuottaa orjallisesti samannäköistä massaa, joka ei enää palvele diojen tekijää eikä katsojaa.
- Yhtenäinen tyyli tarkoittaa määriteltyä otetta, värimaailmaa ja kuvituslajia, joista tyyli rakentuu, vaikka otsikkodiat ovatkin keskenään erilaisia.
Yhtenäinen tyyli pitää määritellä tietenkin organisaation brändin mukaan. Se voi olla yhtä hyvin revittelevä tai konservatiivinen; mustavalkoinen tai värikäs; valokuviin perustuva tai piirretty. Kunhan se ei ole orjuuttava vankila.
Moni ratkaisee tuon ongelman tekemällä vain yhdet diat. Siitä on 2 mahdollista seurausta:
– Diat ovat luentodioina niin huonot, että kukaan ei halua palata niihin takaisin.
– Diat ovat muistidoina niin huonot, että kävijä oppii kerrasta olemaan tulematta takaisin.
Kuvailit juuri 90 % suomalaisen työelämän diaesityksistä. Noloa mutta totta.
Olen muistaakseni kerran pitänyt esityksen dioilla joskus menneellä vuosituhannella. Ne laitettiin silloin Kodakin pyöreään kelkkaan ja näytettiin projektorilla. Enimmäkseen käytin silloin kalvoja.
Miksi emme ole keksineet PowerPoint-kuville parempaa nimeä? Dia tuntuu niin muinaismuistolta.
Aale, kyseessä on kielen normaali ilmiö: me käytämme ”vanhan tekniikan” sanoja kuvaamaan uutta tekniikkaa. Kieli rakentuu automaattisesti näin, sillä muuten joutuisimme luomaan kieleen tuhansia uusia sanoja jatkuvalla syötöllä, emmekä pysyisi perässä. Annan muutamia esimerkkejä:
1) Nauhoittaminen: vaikka tallenteet eivät enää sijaitse fyysisillä nauhoilla, puhumme silti myös nauhoitteista, vaikka homma onkin digitaalista nykyään.
2) Kynä: vaikka sana on alun perin tarkoittanut sulkaa ja vain sulkakynää, kutsumme tänäkin päivänä jopa sähköisiä kyniä kyniksi (siis oikeastaan suliksi).
3) Jääkaappi: jääkaappi on alun perin ollut sähkötön paksuseinäinen kaappi, jonne pistettiin iso jäälohkare pitämään ruoat kylminä. Sen jälkeen markkinoille tuli sähköinen ”jäähdytyskaappi”. Tälle uudelle tekniikalle annoimme kuitenkin vanhan nimen, jääkaapin, vaikka kenelläkään meillä ei enää ole jäälohkareita keittiössään.
Sana ”dia” tarkoittamassa Powerpoint-näkymää on siis tismalleen samaa kielellistä jatkumoa, josta on todisteita suomen kielessä satojen vuosien ajalta: me siirrämme vanhen tekniikan nimen uudelle tekniikalle, koska se on kätevintä.
Viranomaisen viileää ja tyylikästä. Ihan samaa mieltä en voi olla siitä, että Jarkko Sjömanin etusivun otsikkodiat toimisivat viranomaisella tai että ne näyttäisivät visuaalisesti miellyttäviltä. Sjömanin visuaalinen tyyli on jossain gonzon ja seiskan rajamailla. Toki erottuvat toisistaan ja varmasti sopivat brändiratsulle hyvin.
Lienee aika tavanomaista, että organisaatiolla on yksi esityspohja, mutta sisältösivuilla voi toki käyttää kuvituskuvia ja kuvioita. Tällä voidaan ehkäistä sisäisiä taiteilijoita, joita jokaisesta organisaatiosta aina löytyy. Valitettavasti viranomaisorganisaatioissa ei juurikaan ole omia graafikoita tai välttämättä edes valokuvaajia, jolloin visuaalisuus on oikeasti haaste. Mielestäni kuitenkin parempi vaihtoehto on pysyä yhtenäisessä linjassa, kuin antaa lupa virkamiesten vapaaseen kuvailmaisuun. (Voisi tosin olla ihan mielenkiintoinen ihmiskokeilu.) Sisältö on tärkeämpää. Saman organisaation esitysten kansilehtiä näkee harvoin näin vierekkäin, paitsi SlideSharessa.
Mia, olen samaa mieltä siinä, että Jarkon diat eivät sovi Suomen Pankin kaltaiselle instituutiolle. Sen sanoinkin postauksessani.
Sisältö on tärkeää, mutta se ei välity, jos katsoja ei erota sisältöjä toisistaan. Saman organisaation otsikkodioja näkee vierekkäin myös sisäisen hakemiston esikatselukuvissa ja sähköpostien liitekuvakkeiden listoissa.