Postaus numero 944

Katleena Kortesuo

Kas, postausten määrä Ei oo totta -blogissa lähenee tuhatta. Todennäköisesti tasaluku tulee täyteen vielä tämän vuoden puolella.

Tulevan tasaluvun kunniaksi julistan unohtumattoman kilpailun:

Se, jonka kommentti lävähtää tuhannennen postauksen perään ensimmäisenä, saa valintansa mukaan a) kasan kirjoja b) parituntisen puheenvuoron organisaatioonsa.

En tosin voi laskea postauksia ääneen enkä pysty ennustamaan, missä tahdissa niitä tulee. En nimittäin koskaan suunnittele aikataulua etukäteen, vaan bloggaan kun blogatuttaa.

Oikean palkin arkistossa näkyvät postauslukemat, joten pelihenkisimmät voivat adrenaliinipöllyissään seurata postausten määriä tunneittain, käsi kommentointinappulalla.

Tuhannes EOT-postaus tulee siis joulukuussa tai tammikuussa, yöllä tai päivällä. Jos haluat osallistua kisaan, kannattaa olla tarkkana joulukuun loppupuolen ja loppiaisen aikaan.

Sitä kuitenkin toivon, että ensimmäinen kommentoija kirjoittaa kommenttinsa jotenkin tunnistettavasti. Jos en pysty yksilöimään nimimerkkiä, voittajaksi päätyy toisena kommentoinut.

Lisäksi voittajan täytyy päästä automaattisesta roskapostisuodattimesta läpi. Hylättyjä kommentteja ei valitettavasti lasketa kisaan mukaan. Voittajakommentissa ei siis voi kaupata pornoa tai potenssilääkkeitä – mikä on toki menetys kaikille lukijoille.

Voitosta voi tietenkin kieltäytyä silmiään kauhistuneesti pyöräyttäen. Silloin palkinto siirtyy eteenpäin seuraavalle kommentoijalle.

5 kommenttia

  1. Melko mahtava määrä postauksia. Kunnioittavat onnittelut! En tavoittele palkintoja, sillä kirjoja minulla on jo liikaa enkä omista organisaatiota, johon tulisit puhumaan. Mutta julistamasi kilpailuhan on ihan hauska.
    Katsoin tänään ohjelman ”45 minuuttia”, jossa haastateltiin dosentti Johan Bäckmania ja tarkasteltiin hänen väitöskirjaansa. Jutuissa haastatellun Bäckmanin vastaväittäjän kommentti oli tapaus, jollaista ei liene ennen valtakunnallisessa tv-lähetyksessä nähty. Olisipa hauska kuulla siitä ammattilaisen näkemys. Jos viitsit ja jos sinulla on aikaa, katsopa lähetys Areenasta(Bäckman on loppupuolella) ja kerro, mitä mieltä olet. Valehteliko vastaväittäjä röyhkeästi, menikö häneltä jotain housuun vai mitä ihymettä oikein tapahtui? Itse kallistun sille kannalle, että kaveri jäi kiinni valheesta housut kintuissa ja menetti täydellisesti malttinsa.Jos hän on vielä joulun jälkeen yliopiston palveluksessa ihmettelen kyllä syvästi.

    1. Kiitokset onnitteluista – toivottavasti edes joku osallistuu kisaan. 😀

      Mutta nyt siihen 45 minuuttia -ohjelman osuuteen. Linkki muille lukijoille on tässä: http://www.mtv3.fi/uutiset/45min/jaksot.shtml?1650672

      Kyllähän Bäckmanin vastaväittäjä – professori Markku Kivinen – menettää malttinsa haastattelussa ala-arvoisella tavalla. Hän haukkuu toimittajaa, kiristelee leukaperiään ja takoo pöytää kädellään.

      Oman tulkintani mukaan hän ei kuitenkaan jää kiinni valheesta, vaan hän huomaa tulleensa huijatuksi. Hän on todennäköisesti luottanut Bäckmanin aineistoon sokeasti, ja nyt hän tajuaa olleensa kuin pässi narussa.

      Viha pulpahtaa pintaan, ja negatiivinen tunne kohdistuu jobinpostin tuojaan eli toimittajaan. Kivisen kiukkua saattaa vielä yllyttää se, että toimittaja on nuori nainen.

      Joka tapauksessa Kivisen viestintä on aggressiivista ja uhkaavaa. Jos olisin Kivisen esimies, pitäisi vakavan puhuttelun ja potkisin mieluusti hepun kokonaan pihalle.

      Entä mitä Kivisen olisi pitänyt tehdä raivostumisen sijasta?

      Hänen olisi pitänyt näyttää, että hän on uhri ja vilpittömästi hämmästynyt. Enkä tarkoista keinotekoista marttyyriutta, vaan Kivinen olisi oikeasti voinut paljastaa hämmästyksensä. Hän olisi voinut vedota siihen, ettei hänelle tullut mieleenkään aineistohuijaus. Sen jälkeen hän olisi voinut vaatia Bäckmania tilille.

      Nyt Kivisen viha kohdistui aivan väärään tahoon, ja pahimmillaan katsoja olettaa, että Kivisellä on ollut yhteinen lehmä ojassa Bäckmanin kanssa. (Tai mistäs minä tiedän, vaikka olisi ollutkin.)

  2. Mielenkiintoinen teoria, Katleena. Hän on todella voinut havaita tulleensa huijatuksi.
    Itse kyllä epäilen miehen tienneen koko ajan, ettei B:n väitöskirja kestä päivänvaloa. Joutuessaan kameran eteen hän hajosi henkisesti. Ikänsä yliopiston tutkijankammion rauhassa puuhailleena hän joutui tilanteeseen, jollaista ei voinut etukäteen kuvitella. Nuori nainen kyselee häneltä, professorilta, akateemisista käytännöistä ikävään sävyyn! Voiko nuori nainen syyllistyä pahempaan rikokseen? Ei! Tuhat kertaa ei! Siksi proput paloivat.
    Kenties saamme joskus tietää totuuden.

    1. Juu, tämä ajatukseni on tosiaan pelkkä teoria. Saa nähdä, mihin suuntaan asiat kääntyvät.

      Ja olipa Kivinen syyllistynyt huijaukseen tai ei, hän on joka tapauksessa syyllistynyt täysin asiattomaan käytökseen. Toivottavasti hänet hyllytetään vähäksi aikaa.

  3. Etkö voisi tarjota edes lyhyttä esiintymiskurssia Helsingin yliopiston professoreille? Tätä menoahan heiltä katoaa kokonaan tietellinen uskottavuus. Rehtori Niiniluotokin oli kuin pappiskokouksessa hameensa hukannut diakonissa tai hännätön hilleri tv-kameran edessä. Ei minkäänlaista jämäkkyyttä, pelkkää altakulmain luimistelua, joka kertoo kaikille, että mies puhuu roskaa.

Kerro oma kantasi

Tässä blogissa saa kommentoida omalla nimellä tai minun tunnistamallani nimimerkillä. Vaadin myös kunnollisen meiliosoitteen. Minua ja mielipiteitäni saa ilman muuta kritisoida. Muistathan silti hyvät tavat. Karsin jo etukäteen kaikki alatyyliset kommentit, mainokset sekä tietenkin laittomat sisällöt. Mitä perustellummin asiasi esität, sitä varmemmin se tulee huomioiduksi.