Reetta Kosken Kouluttajan Ideapakka testissä, osa 1

Katleena Kortesuo

Sain tänään testattavakseni Reetta Kosken Ideapakan. Se sisältää 50 harjoitusta, tehtävää tai menetelmää, joita kouluttaja voi käyttää työssään. (Yllä oleva kuva on napattu Reetan tekemästä Ideapakka-presentaatiosta.)

Pakka tuli testattavakseni lennosta: olin osallistujana Turun Aikuiskoulutuskeskuksen Terhi Mäkiniemen valmennuksessa, ja hän pyysi minua vetämään harjoituksen Ideapakan pohjalta. Palkkioksi sain pakan omakseni.

Alkutuntuma pakkaan on tosi hyvä. Symbolit ovat selkeät, värikoodit havainnolliset, ja kortteja on kätevämpi selata kuin kirjaa. Pakka myös kestää käyttöä enemmän kuin kirja tai vihkonen.

En osaa sanoa, miten aloitteleva kouluttaja pystyy hyödyntämään pakkaa, mutta itselleni se oli helppokäyttöinen ja nopea omaksuttava.

Koska valmisteluaikaa ei ollut, valitsin vedettäväkseni tutummanpuoleisen harjoituksen, jossa yksinkertaisesti jumppautin ryhmää lounaan jälkeen. Harjoituksen nimi oli Aivojen huoltoa. Nyt kun mietin, olisin voinut perustella harjoitusta ryhmälle vähän enemmän nimenomaan aivojen toiminnan kannalta. Avasin harjoitusta vähän yksipuolisesti piristämisellä ja jaksamisella.

Pakasta löytyi runsaasti uusia ja kiinnostavia menetelmiä, ja aion ilman muuta testata niitä maaliskuun ryhmillä. Harjoituksia ja tehtäviä on joka lähtöön – piristämiseen, ryhmäyttämiseen, ideointiin ja vaikka tiedon prosessointiin. Sitä mukaa kun kokeilen menetelmiä, raportoin kokemuksistani aina silloin tällöin tässä blogissa.

Reetta ei ole maksanut arvostelustani mitään muuta kuin Terhin käytetyn pakan. Saa nähdä, tarjoaako Reetta minulle myöhemmin rahaa siitä, että en julkaise epäasiallisia arvioitani. Yhden postauksen poistaminen maksaa tonnin. 🙂

Ai niin, Ideapakka ei toistaiseksi ole yksittäismyynnissä, vaan sen saa ostaa Ideapaja-valmennuksen kylkiäisenä 55 eurolla. Nopeana hintaheittona sanottakoon, että pakka voisi hyvin maksaa yksittäin hankittuna 180-230 euroa. Pakan tuotteistus on viety pitkälle, joten pulittaisin helposti parisataa euroa siitä, että joku on nähnyt vaivan koota kaiken niin näppärään ja käytettävään muotoon. Kysymyshän on kouluttajan perustyökalusta.

Kun vertaa erilaisia markkinoilla olevia menetelmäoppaita Ideapakkaan, se on kuin vaihtaisi ruuvimeisselin akkuporakoneeseen: nopeampaa, sujuvampaa ja kätevämpää. Sen vuoksi akkuporakone saa maksaa enemmän kuin ruuvimeisseli.

7 kommenttia

  1. Kiitos suuresti tuotteeni nostamisesta blogipostauksesi aiheeksi. Aina kun joku kehuu "omaa lasta", tuntuu se erityisen mukavalta. Pitänee varata postauksen osaa 2 varten jo valmiiksi tuo 1000€ ;-)Ideapakka on koulutuksen suunnittelua tukeva työkalu, mutta kokenut kouluttaja/valmentaja/oivalluttaja voi käyttää sitä spontaanistikin.Hauskinta yrittäjyydessä on nämä iloiset kohtaamiset.P.S. Ideapakan voi nyt hankkia omakseen auttamalla minua keksimään 140 merkkiä tekstiä konferenssijulkaisuun: http://www.facebook.com/ideapakka

  2. Wow, sä olet nopea kuin elohopea ;-)Me muuten puuskutettiin vielä pitkään "hiihtolenkkisi" jälkeen… Loistavaa! Terhi

  3. Terhi ja Reetta, kiitos kommenteista! Ilo on kyllä ihan mun puolellani, kun saan koeajaa Ideapakkaa.Hyödynnän muuten kortteja paraikaa, kun kehitän runkoa yhteen ideapajaan. Saa nähdä, kuinka kauan pakka kestää pläräämistä. 🙂

  4. Ideapakka vaikutti mielenkiintoiselta, mutta minulle ei oikein selvinnyt sen funktio… opettajana voisi olla käyttöäkin, jos siinä ei ole keksitty pyörää uudelleen.

  5. Tällainen pakka kuulostaa aarteelta. Mitenhän vaan tällainen köyhän työnantajan yrittäjyyskoutsaajarukka voi koskaan saada käsiinsä moisen unelman. Vähän kuin ladan omistaja haaveilisi Ferrarin perään.Laittakaahan tulemaan lisäarviointeja!t. Pieta Hykin lukiosta

  6. tilasin ko. korttit ja aion käyttää niitä monipuolisesti opio-tunneilla ja ohjauskeskusteluissa uravalintojen yhteydessä ja 7-luokkalaisten tulohaastatteluissa

Kerro oma kantasi

Tässä blogissa saa kommentoida omalla nimellä tai minun tunnistamallani nimimerkillä. Vaadin myös kunnollisen meiliosoitteen. Minua ja mielipiteitäni saa ilman muuta kritisoida. Muistathan silti hyvät tavat. Karsin jo etukäteen kaikki alatyyliset kommentit, mainokset sekä tietenkin laittomat sisällöt. Mitä perustellummin asiasi esität, sitä varmemmin se tulee huomioiduksi.