Tällä viikolla teen Kaikenkattavan sisällöntuotannon oppaan loppuun. Aion olla kiltti tyttö ja raportoida iltaisin, montako sivua olen tehnyt.

Kalenteri on tältä viikolta lähestulkoon tyhjä, mutta viikkoon mahtuu kyllä yksi hierojakäynti, Bonon hallituksen kokous, yksi Helsingin-reissu, yksi keskiaikakokous ja perjantaina show&dinner. Laskin, että viikkoon jää silti kirjoitusaikaa 64 tuntia, enkä edes joudu tinkimään yöunista.

Kirjoitustaulukkoani voit seurata Google Drivestä päivittäin. Nyt maanantaiaamuna siellä näkyvät vasta tavoitteet, mutta lisään sinne iltaisin myös toteumat.

Jos en ole lisännyt tietoja joka ilta, niin muistutathan minua? Tällä hetkellä on hirrrveä kirjoitusflow, joten pelkään näpytteleväni kirjaa vielä kahdelta yöllä, enkä tajua mennä nukkumaan saati raportoida mitään taulukkoon.

 

Kerro oma kantasi Kommentointiohjeet?

Tässä blogissa saa kommentoida omalla nimellä tai minun tunnistamallani nimimerkillä. Vaadin myös kunnollisen meiliosoitteen. Minua ja mielipiteitäni saa ilman muuta kritisoida. Muistathan silti hyvät tavat. Karsin jo etukäteen kaikki alatyyliset kommentit, mainokset sekä tietenkin laittomat sisällöt. Mitä perustellummin asiasi esität, sitä varmemmin se tulee huomioiduksi.