Olen keksinyt uuden termin: somedelfiini eli sosiaalisen median pyöriäinen. Olen itsekin sellainen. Somedelfiini on ihminen, joka pyörii, sukeltelee, ui ja leikkii sosiaalisessa mediassa (kuten blogeissa, Facebookissa tai Twitterissä). Joskus tässä pyörimisessä on järkeä, joskus ei.
Anja Alasilta postasi eilen illalla kiinnostavasta aiheesta. Hän ihmetteli, miksi jotkut työntekijät vaativat ehdottomasti, että saavat työaikana käyttää sosiaalista mediaa. Minä ihmettelen samaa. Yrittäjä voi toki tehdä sen omalla kustannuksellaan, mutta jos on toisella palkkatöissä, pitäisi olla jokin vastuu siitä, mihin käyttää työaikansa.
Olen huomannut, että kun ihminen istuu työkseen netin ääressä, hänelle syntyy kaksi harhakuvaa:
1) ”Tätähän tämä työ on – koneen edessä istumista. Tätä me kaikki ihmiset teemme alvariinsa.”
Väärin. Suomen suurimmat ammattiryhmät olivat vuonna 2004 myyjät, autonkuljettajat ja rakennustyöläiset. Naisten ja miesten kymmenen yleisimmän ammatin joukosta löysin vain kaksi tietotyöammattia: sihteerit ja it-ammattilaiset. (Tilastokeskuksen sivuilta ei valitettavasti löytynyt tuoreempaa tietoa.)
2) ”Eihän some syö työaikaa lainkaan. Sitä paitsi sieltä saa niin paljon uusia kokemuksia/ideoita/tietoja/ystäviä/ajatuksia/neuvoja/kaikkea.”
Väärin. Lyhyt poikkeaminen Facebookissa venähtää helposti puoleksi tunniksi, ja pikainen Twitter-kommentti paisuu monisyiseksi keskusteluksi. Lisäksi moni työnantaja on kiinnostunut siitä, mitä hyötyä työntekijä tuottaa organisaatiolle palkkansa vastineeksi. Selitykseksi eivät aina riitä ”uudet ideat”, vaan se, muuntuvatko uudet ideat koskaan tuottavaksi työksi.
Me somedelfiinit pyöriskelemme sosiaalisessa mediassa. Minä yrittäjänä voin kutsua sitä leppoistamiseksi, mutta jos minulla olisi työnantaja, hän saattaisi kutsua sitä laiskotteluksi.
Naulan kantaan! Ei lisättävää. Hyvä Katleena jälleen kerran.
Niinpä. Minäkin työssä koko päivän koneen ääressä ja puhelimen. Mutta, ei työaikana ole aikaa Facebookille eikä Twitterille. Näin, vaikka Twitteri saattaa olla kännykässä auki koko ajan, ei niitä tweettejä ehdi tutkailemaan saati sitten jotain älykästä,tai älytöntä vastailemaan. Uutissivusto on kuitenkin selaimessa auki käytännössä koko ajan. Tämä somedelfiini, tai -turska, someilee yleensä vain iltaisin.
Some on hyvä työkalu tietyissa työtehtävissä, mutta se ei poista sitä tosiasiaa, että se on erinomainen ajantappaja kaikkine turhakkeineen. Hyvää pohdintaa, josta olen samaa mieltä.
Pomon suunnalta hienovaraisin ja tehokkain tapa rajoittaa työntekijän työajalla tapahtuvaa facebookkausta, on lähettää hänelle ystäväkutsu. Kun pomo on ystävänä, on melkoinen kynnys pelata tai kommentoida kun kaikesta jää aikaleima.
Kiitos nopeista kommenteista!Sosiaalisen median ehkä hankalin ominaisuus on, että kun sinne sukeltaa, ei koskaan tiedä, päätyykö tekemään töitä vai vain leikkimään delfiiniä. Joskus FB:ssä odottaa työpyyntö tai Twitterissä äärimmäisen hyödyllinen linkki. Joskus taas eteen tulee biletysstatuksia tai jutustelua "taskubileistä" ja lounashetkistä.Joskus olisi ihan kiva saada sitä mitä tilaa, mutta sosiaalinen media yllättää aina. On eri asia avata televisio iltayhdeksältä: sieltä tulee takuuvarmasti jokin aivojennollaussarja. Jos taas haluaa uutisia, voi avata television kymmeneltä.Erityiskiitokset vielä Timolle someturska-termistä ja Jannelle pomon FB-vinkistä. 🙂
+1Juuri näin.
Kiitokset! 🙂
Taidan olla itsekin semmoinen soma pyöriäinen. Minä kysyisin kyllä sellaisen johtamisen perään, joka välittää siitä, mitä sen työntekijän ruudulla pyörii eikä siitä, millaisia tuloksia tulee. Jos jonkun duuni on kirjoittaa sanelusta puhtaaksi dokumentteja, sille on varmaankin tietty standardi, montako tuhatta merkkiä valmista tavaraa päivässä pitäisi syntyä ja jos ei synny, selitys on paikallaan. Jos jonkun duuni on tehdä n asiakaskäyntiä ja/tai hankkia yksi uusi asiakas viikossa, sen voi mitata myös. Pitäisi olla työntekijän oma asia, millä rytmityksellä näihin tavoitteisiinsa pyrkii, Henkilö, joka levottomassa toimistoympäristössä saattaa jumittua YouTubeen, koska ei pysty keskittymään, tekee duunit luultavasti kotona keskiyöllä. Työpaikalla voi olla niin levotonta, että se yleinen hälinä on se, mikä työtehoa laskee aivokapasiteettia kuormittamalla. Pitäisi mielummin etsiä keinoja, joilla auttaa työntekijää useammin saavuttamaan flow-tila, kuin syyllistää yhteydenpidosta verkostoihin.
Kiitos kirjoituksesta, johon on helppo samaistua. En tiedä, pitäisikö potea huonoa omaa tuntoa delfiiniydestä, vai antaa mennä vain. Tarvitsen kuitenkin sometietoa jokapäiväisessä työssäni niin paljon, että tuntuu etten ehdi imeä riittävästi infoa.
Katleena, postauksesi osui ja upposi. Somessa uiskennelkoot pidempään ja tiheämmin ne, joiden työhön se kuuluu, ja muut sen mukaan kuin muut aktiviteetit sekä mielenkiinto sallivat. Muutaman päivän intensiivisen live-läsnäolon jälkeen ajattelin tänään viettää taas hetken some-pyöriäisenä (viehättävän sanan keksit) ennen kuin kutsumus vie taas toisaalle.
Itsekin luokittelen itseni iloisten somepyöriäisten sukuun, mutta someilen vain työajan ulkopuolella, tauoilla ja silloin haluan palkita itseäni työpäivän lomassa 😉 Silloin kun on kiire, ei tule someiltua juuri ollenkaan.BTW.. Jannen vinkki on muuten hyvä, mutta Facebookin yksityisyysasetukset ovat tuossa suhteessa hieman liiankin joustavat 😀
Oman lukunsa muodostavat ne, jotka ovat FB:ssä pomonsa vaatimuksesta. Heillä on harvoin mitään sanottavaa 🙂
Kiitos jälleen keskustelusta!Somepyöriäisiä on tosiaan moneen lähtöön. Paras tulos – siis työn kannalta – tulee varmaan silloin, jos somedelfiini on itse aidosti kiinnostunut hommasta ja lisäksi työnantaja saa siitä mitattua hyötyä. Hyötyhän voi olla rahallista, imagollista tai jotain muuta.Kesäajasta muuten huomaa, että onneksi somepyöriäisyys on elämäntapa vain harvoille. Kun on loma, helle tai molemmat, sosiaalisen median keskustelut hidastuvat ja harvenevat: siirrymme mökeille, rannoille ja lomareissuille. Syksyllä jatketaan sitten taas uusina delfiineinä.