Yllättävä sivu-urapolkuni lasten- ja nuortenkirjailijana jatkuu. Veevi-sarjan kolmannen osan käsikirjoitus on valmis, ja opus ilmestyy syksyllä. Sen nimi on Veevi ja sytytyspalapizza.
Kävin kurkkaamassa, miten kaksi edellistä osaa ovat menestyneet äänikirjapalveluissa. Aika kovia tähdityksiä on tullut.

Noista lukemista kehtaan jo olla ylpeä. Ilmeisesti kirjat ovat tavoittaneet kohderyhmänsä.
Lisäksi nuorten kirjoittamat arviot ovat kultaisia:

Kiitos siis jokaiselle lukijalle ja kuuntelijalle! Veevi-kirjojen tavoitteena on saada yhä useampi nuori kirjojen pariin, ja samalla haluan tietenkin kertoa partiotouhuista.
PS. Kiusallisinta on, että kirjojen tapahtumista noin 85 prosenttia on tapahtunut oikeasti. Olen jäänyt hiuksistani kiinni vessan ovenkahvaan. Olen pudottanut kynän vessanpönttöön ja onkinut sen sieltä paljain käsin. Olen myös polttanut otsatukkani partiossa.
Kolmannessa osassa selviää, mitä sytytyspalapizza tarkoittaa – sekin on tapahtunut tosielämässä.