Uusi ilme, vanha sisältö

Katleena Kortesuo

Eilinen merkitään aikakirjoihin sinä suurena päivänä, jolloin EOT-blogin ulkoasu muuttui. Maa vavahteli, ukkonen jyrähteli. Ulkomaiset uutiskanavat toimittivat ylimääräisen uutislähetyksen. Linnut lensivät ylösalaisin. Suomen jokaisen sähkökitaran viereen ilmestyi tehokkaampi vahvistin.

Vanha ulkoasu oli reilut pari vuotta vanha, mutta se oli silmissäni jo kulahtanut. Kaiken lisäksi hiusteni väri oli muuttunut, joten uudet asiakkaat eivät tunnistaneet minua samaksi ihmiseksi kuin blogin etusivun kuvassa.

Tärkeimmät muutokset tapahtuivat kuitenkin toiminnallisuudessa. EOT:n julkaisujärjestelmä vaihtui Drupalista WordPressiksi. Nyt keskeneräiset postaukseni tallentuvat automaattisesti ja kommenttien peukutus on mahdollista.

Tänään varmastikin teemme vielä joitain säätöjä Aucorin kanssa, jos havaitsemme viilattavaa. Kerrothan sinäkin, jos huomaat jossain bugin? Tai jos sähkökitarasi viereen ei tullutkaan uutta vahvistinta.

28 kommenttia

  1. Hienolta näyttää! Erityisen iloinen olen lukijana siitä, että jätit hyvästit sille ylisuurelle tervetuloa-bannerille, jonka takia piti *aina* kelata ruutua alaspäin kun halusi lukea uuden kirjoituksen. Kiitos!

  2. Ensin muuttui Jarin Pölli Tästä ja sitten tämä. Olin pyllähtää pyllylleni niin monien muutosten takia. Sanaseriffiä jäin pohtimaan. Eli onko se sanaseriffi vai sanasheriffi, mutta kyllä se on sanaseriffi. Eli julkisen vallan edustaja. Mutta tässä tapauksessa sanojen ja niiden käytön vahtijana.

    Onnea uudelle ulkoasulle ja toivottavasti sisältö pysyy edelleen yhtä hyvänä. 🙂

    Kari…

  3. Kiva uudistus ja hyvin pelaa myös kännykällä sun muilla pikkunäytöillä! 🙂 Pikku bugiraportti: tässä postauksessa oleva linkki aucor.fi – osoitteeseen ei toimi. Eli linkissä on mukana turhaan eioototta.fi.. alku. Saattaa johtua esim. siitä että WordPress on tarkka linkin muodosta (http:// – alku tulee olla linkissä mukana)

  4. Kun löydän kiinnostavan blogin, minulla on tapana lukea se kokonaan läpi, kahlaten ihan alusta loppuun asti. Voit kuvitella, kuinka olin hieman hämmentynyt, kun olin lueskelemassa tätä blogia läpi ja yhtäkkiä, kun valitsin ’Uudempi kirjoitus’, koko ulkoasu muuttui täysin. Hetken mietin, että mitähän mun tabletti taas temppuilee. Uusi ulkoasu on minustakin hieno. Ainut mitä jäin kaipaamaan vanhasta oli juuri nuo ’Vanhempi kirjoitus’, ’Uudempi kirjoitus’ -napit. Niitten kanssa blogin selaaminen oli paljon helpompaa 🙂

  5. Pääosin hyvältä näyttää!

    En ole varma, tykkäänkä punaisen taustan kuvioinnista. Tuntuu jotenkin vetävän silmät solmuun. Tämä voi tosin johtua huonosta näytöstä tai värisokeista ja muutenkin epätäydellisistä silmistäni.

    Toinen pikkujuttu: nuo ”otsikkolaatikot” tuossa oikealla. Eivät ole täysin linjassa keskenään. ”Tuoreimmat kommentit”, ”Muuta blogini” ja ”Näitä luen” ovat enemmän oikealla kuin hakulaatikko, ”Kuukausiarkisto” ja ”Kategoriat”. Bugi vai ominaisuus? En tiedä. En myöskään tiedä, häiritseekö tuo ketään. No, ehkä minua, vähän.

    1. Kiitos Teemu!

      Hyvä huomio tuo oikean laidan otsikoiden epätasaisuus. Tsekkaamme asian kuntoon. – Tai sitten korjaamme eroa vieläkin suuremmaksi. 🙂

  6. Teknisesti hyvä valinta. Ulkoasu jotenkin liian tumma ja synkkä, kaipaan valoa ja iloa. Raskaslukuinen ulkoasun vuoksi. Henkilön kuva ja siihen vielä kuvateksti hieman lapsellinen ja otsikon kanssa tårta på tårta. Puoliammattimainen mielikuva ulkoasusta jää jäljelle.

  7. Oho, nythän tänne pääsee kommentoimaan ilman kommervenkkejä. Kivakiva!

  8. Olen samaa mieltä Katin kanssa. Henkilökuva, fontti, seriffiteema ja sanaseriffi nuolen kanssa jättävät epäammattimaisen kuvan. Positiivisena seikkana on se, että uudessa kuvassa näytät paljon nuoremmalta kuin vanhassa. 🙂

  9. Kati ja Aud, kiitos kommenteistanne!

    Blogin ulkoasu on tarkoituksellinen irtiotto bisnesmaailman kaavoista.

    Minulle on jo sen verran kertynyt kokemusta viestinnän saralta, että tämä blogi ei onneksi hetkauta uskottavuuttani tai ammattimaisuuttani mihinkään suuntaan. Sen sijaan jos olisin aloittelija, tekisin ulkoasun suhteen konservatiivisemman valinnan.

  10. Mielestäni hyvin onnistunut uudistus. Eniten pidän siitä, että tämä on selkeä ja jotenkin erinäköinen kuin muut blogit joita seuraan. Minäkin käytin vanhoja tekstejä lukiessani niitä uudempi teksti”/vanhempi teksti- linkkejä. (Ja olin myöskin juuri uudistuksen tapahtuessa lukemassa vanhoja tekstejä ja olin hetken ihmeissäni..) Eli helppo eteneminen vanhojen kirjoitusten seassa on kätevä ominaisuus.
    EOT!- lyhennyksen käyttö tossa kuvassa on hauska. Kun nettimaailmaan muutenkin liittyy sanontojen lyhentäminen.

    1. Kiitos Piia! Voin hyvin kuvitella sinun ja nimimerkki ”Lukijan” hämmästyksen, kun sivun ulkoasu muuttui yhtäkkiä kesken selauksen. 😀

      Nuo toivomasi selauslinkit edelliseen ja seuraavaan postaukseen ovat tulossa. Annoin kuitenkin Aucorin ahertajille pääsiäisloman, joten blogin viilaamista jatketaan ensi viikolla.

      Iloista pääsiäistä!

    1. Veera, sinun kannattaa luoda Gravatar-tili, sillä se on synkattu WordPressin (EOT-blogin julkaisujärjestelmän) kanssa. Mene siis osoitteeseen http://fi.gravatar.com/ . Kun luot tilin omalle meiliosoitteellesi ja lisäät siihen kuvan, se ilmestyy automaattisesti kommenttisi yhteyteen.

  11. Menevätkö kaikki kommentit nyt moderoinnin kautta?

    (Käyttäjäystävällisestä suunnittelusta vielä sellainen kommentti, että nyt tulee vain kaiken pysäyttävä virheilmoitus, jos kaikkia nimi- ja osoitekenttiä ei ole täytetty, ja kommentoinnin flow tyssää siihen. Hyvä virheilmoitus myös ohjaa käyttäjän palaamaan ja täyttämään kyseiset kentät eikä vain ilmoita, että väärin tehty.)

    1. Ltiilika, olen pahoillani tästä välivaiheesta. Tällä hetkellä roskapostisuodatin on kytkemättä, joten joudun esimoderoimaan viagramainokset ensin pois. Asia korjaantuu asap, jolloin kommentit tulevat jälleen suoraan julkaisuun.

      1. Ah, totta, nuo viag*a-mainokset… Minä lähinnä mietin, että sitten kun sinä olet lomalla, niin kukaan ei täällä keskustele mistään, kun kaikki kommentit seisovat odottamassa moderoijan lomaltapaluuta 😉

  12. Onkohan mulla selaimessa joku ”asetusvika” kun fonttikoko muuttui epämiellyttävän pieneksi näillä uusilla sivuilla ? ”Vanha” ei tahdo nähdä tälläistä tihrua ja lukeminen tullee jäämään jatkossa vähäiseksi. Harmi, koska olen tykännyt tästä blogista

Kerro oma kantasi

Tässä blogissa saa kommentoida omalla nimellä tai minun tunnistamallani nimimerkillä. Vaadin myös kunnollisen meiliosoitteen. Minua ja mielipiteitäni saa ilman muuta kritisoida. Muistathan silti hyvät tavat. Karsin jo etukäteen kaikki alatyyliset kommentit, mainokset sekä tietenkin laittomat sisällöt. Mitä perustellummin asiasi esität, sitä varmemmin se tulee huomioiduksi.