Tätä postausta tehdessäni minussa kamppaili kaksi mielihalua, asiallisuus ja kyynisyys.
Ihmisillä on hyvin erilaisia velvollisuudentunteita. Joillakin velvollisuudentunne on voimakas ja kattaa lähes kaikki elämän osa-alueet. Toiset taas eivät koe velvollisuudekseen juuri mitään muuta kuin hauskanpitämisen.
Ensimmäinen sakki on velvollisuudentunteeltaan ylikehittyneitä. Marttyyreitä, pätemisenhaluisia, kontrollipakkoisia tai kyvyttömiä sanomaan ei.
Jälkimmäinen porukka on velvollisuudentunteeltaan alikehittyneitä. Siipeilijöitä, laiskureita tai velttoilijoita.
Ehkä viisainta olisi ottaa tärkeät asiat vakavasti mutta osata hylätä vähemmän tärkeät. Ja tästä tullaan jälleen kerran siihen, mikä kullekin on elämässä tärkeää. Järkevin sakki sijoittuu joka tapauksessa näiden kahden ääripään puoliväliin: he osaavat olla sekä rentoja että velvollisuudentuntoisia.
Tämänkertaiset esimerkkini ovat viime kesänä pidetystä 10 000 hengen partioleiristä, Kilkkeestä.
Taustatiedot (partiolaiset hypätkööt yli)
Olin Kilkkeen henkilöstöpäällikkö. Tehtäväni oli huolehtia tiimini kanssa, että leirin 3 200 aikuista saavat ja ottavat pestin. Partiohan on vapaaehtoisvoimin pyörivä nuorisojärjestö, joten leirille ei pitäisi tulla yhtään täysi-ikäistä vain hengaamaan. Meillä kaikilla on omat työvuoromme ja omat vapaa-aikamme – ja teemme leiriä ensisijaisesti nuorille.
Kontaktoin koko alkuvuoden aikuisia, jotka näyttivät olevan pestittömiä. Ohessa on pari keskustelua, jotka toistuivat usein.
Keskustelu 1: ylikehittynyt velvollisuudentunne (marttyyri tai pätemishaluinen)
Leirille tulija: "No itse asiassa mulla on jo kaksi pestiä. Mä olen vaeltajien toimintapisteellä töissä iltaisin, ja aamulla mulla on keittiövuoro. Mutta mä voin kyllä ihan hyvin ottaa vielä jonkun pestin."
Minä: "Eiköhän sulla ole jo pestiä ihan tarpeeksi, joten mä en anna sulle enempää nakkeja."
Jäi sanomatta: "Maailma ei kaadu, vaikka jätät pestin ottamatta. Partioleiri syntyy kyllä ilman uhrautumisia."
Keskustelu 2: alikehittynyt velvollisuudentunne (laiskuri)
Leirille tulija: "Mulla on kyllä jo pesti, koska mä huolehdin koko leirin ajan mun 11-vuotiaasta pojasta."
Minä: "OK, no merkkaan sen tiedon tänne pestirekisteriin."
Jäi sanomatta: "11-vuotias osaa ja haluaa kirmata pitkin leiriä ihan omin päin ja kavereiden kanssa. Etköhän sinä voisi vaikka lämmittää saunaa tai jakaa ruokaa aina silloin tällöin."
Kyyninen puoleni on pahoillaan tästä postauksesta. Eikä ole.
Argh, mä niiin jaan sun ärsytyksenaiheen. 🙂
Petra, ihanaa että on olemassa kanssakärsijöitä. Jaettu tuska on puolikas tuskaa.
Tai sitten ykkönen tykkää oikeesti tehä vaan hirmusti kaikkea (äänensävy kun ei tekstissä kuulu ;)) ja kakkosen poika on jollain tavalla erityinen ja tarvitsee oikeasti jatkuvaa vahtimista 😉