Kuvitellaanpa, että hakisin työhön johonkin yritykseen. Kuvitellaanpa, että duuni jää saamatta. Kuvitellaanpa, että olisin ollut pätevin ja kokenein, mutta rekrytoijan sukulainen meni edelleni.
Arvatkaas mitä? Minä en valittaisi asiasta, en oikeudessa enkä mediassa.
Syitäkin on:
- Jos saan valittamalla jonkin duunin, päädyn tekemään työtä vastentahtoisten ihmisten kanssa. En halua työskennellä sellaisessa paikassa, johon minua ei ole alun perinkään toivottu.
- En halua töihin sellaiseen yhteisöön, jossa esiintyy nepotismia.
- En halua puida julkisesti asiaa, josta voi jäädä tahra myös minun maineeseeni: ”se on se nainen, joka käräjöi saadakseen duunia”.
Tämä toiminta on osa itsevastuun periaatettani, josta tykkään saarnata. Jokainen toki tekee oman valintansa.
Tällä viikolla mediassa oli jälleen tilanne, jossa ihminen valitti siitä, mitä hän ei saanut: Turun kaupungin heraldikko loukkaantui siitä, että vaakunauudistus tilattiin mainostoimistolta.
– Sekin suututtaa, ettei kaupungin omien työntekijöiden työ kelpaa, puhisee yli kävelty museokeskuksen tutkija.
Annan kätevän vinkin kaikille niille, jotka samastuivat heraldikkoon.
Älä koskaan motkota julkisesti siitä, että et saanut tehdä jotain työtä. Valittaja antaa mediassa itsestään ruikuttavan, marttyyrimaisen vaikutelman. Sitä paitsi keikka meni jo ohi. Nyt on aika katsoa tulevaisuuteen.
Jos minä alkaisin tässä blogissa harmitella jokaista hylättyä käsikirjoitusta tai jokaista hintatietoista asiakasta, kyseinen ilmiö vain vahvistuisi. Ei kukaan halua tehdä töitä ulisijan kanssa.
Itsevastuun periaatteesi on hieno, ja minäkin sen allekirjoitan.
Mutta. Tässä valittajat tekevät likaisen työn muiden puolesta. Mikäli sukulaisten suosimiseen ym. nepotismiin ei puututa, niin ei se mihinkään häviä. En minäkään haluaisi mennä töihin mihinkään käräjöinnin jälkeen, mutta sen voisi tehdä ihan vain siksi, ettei muiden tarvitse kokea samaa. Ja voihan olla että riitelystä on hyötyä myös työnantajalle, jos sillä tavalla talosta saadaan ulos joku ääliö mikä syrjii tai suosii suotta.
Vaikenemalla asiat eivät ainakaan muutu.
Totta turiset. Jos nepotismiesimerkkini olisi totta, tekisin asian hieman toisin. Vaihtoehtoja on onneksi muitakin kuin julkinen valittaminen:
Ottaisin yhteyttä tutkivaan toimittajaan ja antaisin asiasta juttuvinkin. Voisin korkeintaan suostua nimettömäksi haastateltavaksi. Silloin asia todennäköisesti korjaantuisi, mutta nimeni ei sekaantuisi kohuun.
Näin voi toimia vain sellainen, jolla on nippu toimittajia pikkusormensa ympärillä. 99 prosentilla meistä ei ole, ja silloin nämä jutut ovat kertakaikkiaan liian tylsiä ja työläitä toimittajille. Tavallinen tallukka joutuu laittamaan kroppaa likoon halutessaan oikeutta ja silloin saattaa tietysti käydä huonostikin.
Viikon vinkki: Asiat ovat erilaisia eikä niitä saa liikaa yksinkertaistaa.
* Heraldikko ei ollut työnhaussa. Hänellä on jo virka.
* Miten kunnalliset asiat muuttuvat muuten kuin julkisuuden kautta?
* Heraldikkoa kiinnostaa oman työn ja rahan tuhlauksen lisäksi ammattilaisuuden arvostus ja heraldiikan osaamisen kunnioittaminen.
* Jos heraldikko ei olisi sanonut mitään, hänen identiteettinsä menisi aivan rikki. Vastaan kunnassa näistä asioista, enkä tee mitään! Kaveritkin pilkkaavat, kun näkevät sen uuden logon.
Jos heraldikko ei olisi valittanut, se kaivaisi häntä koko ikänsä kovin epäterveellisellä tavalla.
Matti, tähän on olemassa parempia ratkaisuja kuin oman maineen tuhoaminen julkisuudessa valittamalla. Jos olisin närkästynyt heraldikko, käyttäisin esimerkiksi seuraavia reittejä:
a) Vinkkaisin asiasta tutkivalle toimittajalle tai Turku-kriittiselle bloggaajalle. Sieltä saisin ulkopuolisen äänen, joka tukee asiaani. Ulkopuolinen taho koetaan neutraaliksi, jolloin hänen mielipiteensä painaa enemmän kuin omani. Jos kyseinen bloggaaja tai toimittaja haluaisi haastatella minua, antaisin rakentavampia lausuntoja.
b) Ymmärtäisin, että logon ei tarvitse noudattaa heraldiikan sääntöjä. Siitä on turha purnata. (Sama kuin jos oopperalaulaja kritisoisi poplaulajaa väärästä palleahengitystaktiikasta.)
c) Tilittäisin asiasta kavereille, perheelle ja lähiesimiehelle niin paljon kuin sielu ja keskustelukumppani sietää. Omaa pahaa mieltä voi purkaa muuallakin kuin julkisuudessa. Keskustelu auttaa potutukseen.
Minä erottaisin tässä asiassa julkiset virat ja toimet muista. Yksityinen saa tietyin rajoituksin ottaa töihin kenet haluaa. Julkisella puolella asia on toisin. Suosittelen valittamaan jos on syytä epäillä, että epäpätevämpi on valittu jostain omituisesta syystä.
Turun tapaukseen en ota kantaa. Heraldiikasta ymmärrän vain sen, että joku voi pitää sitä erittäin tärkeänä asiana.
Kirjoitan tähän eri nimimerkillä kuin yleensä, jotta en tule tunnistetuksi.
Olin nimittäin samantyyppisessä tilanteessa itse jokin aika sitten. Hain toiminnanjohtajan paikkaa, ja minut oli siihen haastattelun perusteella valittukin. Sitten paljastui, että hallitus oli kävellyt törkeällä tavalla nykyisen toiminnanjohtajan yli (jota en paikkaa hakiessani tiennyt).
Juttu sai julkisuudessakin palstatilaa. Sain lukea hallituksen lopullisesta päätöksestä antaa paikka sittenkin mediakohun jälkeen nykyiselle toiminnanjohtajalle – internetistä! Osa sympatiseerasi keskustelupalstoilla minua (tietämättä tietenkään henkilöllisyyttäni).
Minua harmitti käsittämättömän paljon hyvän työpaikan menetys. En halunnut kuitenkaan julkisuutta enkä myöskään marttyyriutta, joten hyväksyin saamani anteeksipyynnön, ja purin pettymystäni vain lähipiirissäni. Nimenomaan Katleenan mainitsemista syistä: En varmaan olisi viihtynyt työssä, jos sen alku olisi ollut noin ristiriitaisen ja tunteita herättäneen kohun saattelema.
Mutta tuosta heraldikon tapauksesta: Minusta se on hiukan erilainen. Minusta on sekä verorahojen tuhlausta että erikoisammattitaidon hyödyntämättä jättämistä tilata tuollainen erikoisjuttu mainostoimistolta. Vähintään heraldikon alan asiantuntemusta olisi pitänyt hyödyntää! Ymmärrän heraldikon harmin, mutta en tiedä, oliko julkinen purnaus kuitenkaan paras vastaus.
Kiitos omakohtaisesta kokemuksesta. Olisin tehnyt sinun housuissasi aivan samalla tavalla: ei siitä tule hyvää työsuhdetta, jos sen käynnistää valituskierroksella. 🙁
Minäkin ymmärrän heraldikon harmin. Sitä olisi kannattanut tilittää esimiehelle ja perheelle, muttei julkisesti.
Kauan sitten lähialallani toimiva valtion virasto palkkasi vain poikia kesätöihin, ”koska niille on helpompi löytää majoitus”. Ainejärjestö halusi valittaa, mutta tasa-arvovaltuutettu käsittelee vain henkilön tekemiä valituksia. Yksi pääainetta vaihtamassa ollut tyttö sitten uhrautui, haki töitä ja valitti kun ei saanut paikkaa. Seuraavana vuonna sinne palkattiin myös tyttö, sen jälkeen en ole opiskelijapolitiikkaa seurannut. Mieleen vain jäi että tää ei mennyt ihan tyylikkäästi. Ja kumpaakohan ne halveksii, sitä alaa vaihtanutta vai sitä kiintiöpaikan seuraavana kesänä saanutta ?
Enna, monitahoinen ongelma. On idioottimaista valita työntekijät ”helpon majoitettavuuden” takia.
Mutta taatusti on myös ollut hankalaa olla kyseisen työpaikan ensimmäinen nainen – saati jatkossa se kiintiönainen. 🙁
Tuleepa mieleen eräässä pohjoisen kaupungissa tapahtunut suuri uudistus, jossa kunnan oma toimija oli toteuttanut visuaalista silmäänsä. Paikallisesti nousi iso haloo, koska visuaalinen jälki ei ollut kovinkaan ammattitasoista. Eli tällaisissa tapauksissa on aina kaksi puolta.
Lisäksi näissä kohuissa hyvin harvoin huomioidaan se, että rahalla on monesti merkitystä. Ja sillä, mitä kautta se raha liikkuu. Työntekijälle maksettu palkka kun menee eri laarista ja eri sääntöjen mukaan kuin kolmannen osapuolen laskutettu työ. Jälkimmäisestä voi saada veroetua tai joitain muita helpotuksia. Ja miten oli työntekijän muu työtilanne sillä hetkellä? Oliko hänellä mahdollisesti jokin toinen, ehkä tärkeämpi työ kesken tai tulossa samaan ajanjaksoon? Eli syy ei välttämättä ole se, miltä se aluksi näyttää.
Vaikka työn tekee ulkopuolinen niin konsultointi kunnan ammattilaiselta varmaan olisi pitänyt mielen mukavana. Mutta keneltä muulta sitä olisi pitänyt konsultoida ja kuka muu olisi halunnut osallistua tekemiseen? Uskoisin että IT-alan työntekijät voivat kertoa mitä tulee kun on paljon henkilöitä joiden siunaus pitää saada.
Osuvia näkökulmia. Ei se ole niin itsestään selvää, että heraldikko osaisi tehdä toimivan logon – vaikka intoa riittäisikin.
Heraldikko osaa antaa näkemyksen oman alansa perspektiivistä. Joten vaakunaa käytettäessä olisi aina syytä konsultoida heraldiikan tuntevaa henkilöä. Aivan kuten suomeksi kirjoitettaessa on syytä noudattaa kielioppia.
Toki, koko graafinen ilme ei välttämättä luonnistu heraldikoltakaan.
Itse aikoinaan olin (omaa syyttäni) keskellä tällaista soppaa. Olin tullut taloon määräaikaisen henkilön äitiysloman sijaiseksi ja hänellä loppui määräaikaisuus äitiyslomansa aikana. Minut palkattiin vakituiseksi tuolle paikalle, mutta kyseinen henkilö nosti siitä äläkän, että paikka olisi kuulunut hänelle. En tiedä kaikkia perusteita asialle, mutta äläkän myötä hän sai palata hänelle räätälöityyn vakituiseen paikkaan äitiyslomansa jälkeen – josta hän jäi kahden kuukauden päästä uudelle äitiyslomalle ja irtisanoutui uuden äitiyslomansa aikana…
Sain ko. henkilöltä aika ikävää kohtelua sen parin kuukauden aikana, jonka hän töissä ehti olla, vaikken ollut tuota vakipaikkaani pyytänyt millään tapaa, vaan minua siihen työnantajan puolelta kysyttiin. Näinkin voi siis käydä.
Vähän samanlainen juttu oli presidentti Niinistön otattama virallinen muotokuva jollain Kokoomuksen puoluetoimiston wannabe-muotokuvaajalla. ”Työväen presidentin” arvovalinta. Ei teetetä työtä ammattilaisella, vaan annetaan se hyvällä hinnalla kaverin hoidettavaksi: ”Kaverille kanssa, kun kerran saamaan ruvetaan”, siis tekemään hankintoja valtion piikkiin.
Tästä nousi aikoinaan meteli ja minusta ihan aiheesta. Toki se oli yleisellä tasolla, en ainakaan kuullut, että kukaan asiaan kantaa ottaneista fotareista olisi antanut ymmärtää, että juuri hänen olisi pitänyt saada se homma.
Koivisto ja Aahtisaari hoitivat puolustusvoimien ylipäällikköinä asian tyylillä ja otattivat tämän virallisen muotokuvan puolustusvoimain kuvaajalla virkatyönä.