Neljäs paradoksi asiantuntijuudessa ja yksityiskohdissa: asiantuntija kuvittelee viestivänsä maallikoille, mutta silti hän pitää toisia asiantuntijoita tärkeämpänä kohderyhmänä.
Jos asiantuntija pelkistää viestiään maallikoita varten, toiset asiantuntijat eivät ole tyytyväisiä. Populisti! Liikaa yksinkertaistamista! Nyt kyllä vedettiin mutkat suoriksi! Missä ovat detaljit?
Niinpä asiantuntija yrittää vakuuttaa samassa viestissä sekä muut asiantuntijat että maallikkokohderyhmän. Tämähän tunnetusti ei toimi. Tuloksena on teksti, joka on maija- ja mattimeikäläisten näkökulmasta käsittämätöntä, koska samaan aikaan halutaan palvella omaa ammattikuntaa.
Tämän vuoksi on viisaampaa pitää kohderyhmät erillään. Kun kirjoittaa oman alansa ammattilehteen, voi viljellä termejä ja lyhenteitä niin paljon kuin haluaa. Samalla voi kieriskellä yksityiskohtien murto-osien haituvissa, jos tarpeen on. Sen sijaan kun kirjoittaa tai puhuu suurelle yleisölle tai eri alan asiantuntijalle, on välttämätöntä yksinkertaistaa ja antaa kokonaiskuva.
Itse asiassa useimpien asiantuntijoiden palkan maksaa loppupeleissä oman alan ulkopuolinen, ei saman alan edustaja.
Niinpä pelkistämisen taito on pakollinen, jos haluaa elättää itsensä.
—
Huomenta! Tästä tuli väistämättä mieleen kokemukset oppikirjan tekijänä. Kollegan kanssa tekemämme opinnäytetyöopas oli tarkoitettu käyttäjille eli opiskelijoille, ei todistukseksi asiantuntijuudestamme omille kollegoillemme. Tulos ei ollut kaikkien kollegoiden mielestä riittävän "oppinut", vaikka kirja ei ollut heille edes tarkoitettu. Osa toki ymmärsi pointin.Etenkin korkeakoulujen oppiaineistojen tekijät vaikuttavat joskus kirjoittavan lähinnä kollegoilleen eivät kohderyhmälleen. Tuloksena on opuksia, jotka jäävät käyttäjilleen etäisiksi, vaikka niittävätkin kiitosta kirjoittajan vertaislukijoilta. Tällaiset julkaisut toimisivat mainiosti, jos kohderyhmänä tosiaan olisi alan asiantuntijayhteisö. Joskus kohderyhmän palvelu vaikuttaa toissijaiselta tavoitteelta, ja ensisijaisena tavoitteena on saada sulka hattuun oman alan toimijoilta. Oppineisuuden osoittamista, jota toki tarvitaan, tilanteen mukaan sovitettuna.
Toisaalta on myös niin, että maallikko ei välttämättä edes ymmärrä koko viestiä tai siis että, mikäli viestiä yksinkertaistetaan maallikkoa varten, se saattaa muuttua täysin valheelliseksi, jopa itsensä vastakohdaksi. Pahimmassa tapauksessa vastaanottaja kuvittelee näin vielä ymmärtävänsä asian. Minusta ihmisiltä pitää vaatia riittävää käsitystasoa – joko niin että se oletetaan olemassaolevaksi tai sitten että se opetetaan (mikä saattaa nostaa oppimiskäyrää epämiellyttäväksi).
Hieno blogi-sarja Katleena.Eikös hyvän copy-tekstin määritelmä ole että sen täytyy ymmärtää 10v. koululainenkin? Olen huomannut esimerkiksi lakimiesten pitämät seminaarit aivan käsittämättömiksi. Pro bono, pro forma, carpe diem ja ties mitä…
Lämmin kiitos kommenteista!Tiina, kun kirjoittaa maallikoille tai oman alan ulkopuolisille, se vaatii aika hyvää itsetuntoa. Helposti käy tosiaan niin, että saman alan asiantuntijoiden mielestä teksti ei ole riittävän oppinutta. Jokaisen täytyy kuitenkin valita oma kohderyhmä ja toimia sen mukaan. Arvostan kovasti kaikkia asiantuntijoita, jotka jaksavat suomentaa oman alansa termejä, olla ymmärrettäviä ja käyttää helppoa kieltä.Anonyymi, jos yksinkertaistus kääntyy valheelliseksi, se on väärin tehty. Hyvä yksinkertaistus on sellainen, että se kattaa suurimman osan pinta-alasta, vaikka ei ehkä jokaista nurkkaa.Esimerkkinä voisi käyttää omalta alaltani että-sanan pilkutusta. Hyvä yksinkertaistus on seuraava:"Että-sanan eteen tulee aina pilkku, paitsi sekä-että-tapauksissa."Tämän säännön mukaan 90 % että-pilkuista tulee oikeaan paikkaan, ja se on riittävä taso.Jani, olen täysin samaa mieltä kanssasi – tosin laitan ikärajan 15 vuoteen eli peruskoulun käyneeseen. Jos teksti on tarkoitettu "suurelle yleisölle", sen pitää olla ymmärrettävä myös 15-vuotiaalle.Jotkut juristit ja muut asiantuntijat eivät kerta kaikkiaan uskalla kirjoittaa tai puhua yksinkertaisesti. Todennäköisesti he pelkäävät, että helppo kieli vie heiltä arvovallan. "Kun puhun käsittämättömiä, kaikki pitävät minua fiksuna. Jos puhun ymmärrettävästi, minulta katoaa asiantuntijan uskottavuus."
Olen vieläkin sitä mieltä, ettei kaikkia asioita pysty selittämään suurelle yleisölle ns. ymmärrettävästi. Jotkut asiat ovat oikeasti niin monimutkaisia, ettei niiden mielekäs yksinkertaistaminen (muk.luk. lyhentäminen) välttämättä tuota vielä mitään sillä tavalla yleispätevää, että se olisi vielä riittävän totta mutta samalla kuitenkin yleisölle riittävän yksinkertaista.
Anonyymi, sinnikkyytesi on positiivista, mutta olen silti eri mieltä. Me viestinnän alan ihmiset luotamme siihen, että kaiken voi sanoa yksinkertaisemmin. Suomen kielessä on niin paljon sana- ja lausevaihtoehtoja, että ei ole monimutkaista asiaa, jota ei voisi sanoa selkeästi ja yksinkertaisesti.Saattaa olla, että olet juuri siinä asiantuntijuuden suossa, josta postasin tämän sarjan. Asiantuntija uskoo, että hänen erikoisalansa on niin ihanaa ja erityistä, ettei sitä voi selkeyttää. Yhtään sanaa ei saa muuttaa, eikä ainuttakaan lausetta voi parantaa.
Kyse lienee kai kommunikointitilanteen eroista. Ihmiset kursseilla tms. ovat vastaanottavaisia jo pelkästään tylsyyden pitämiseksi loitolla. Muunlaisessa tilanteessa taas vastaanottaja ei välttämättä suostu ottamaan tietoa vastaan, vaikka olisikin näennäisesti suostuvainen (esim. kuulemistilaisuus jne).
Musa- ja kirjabisneksestä tyypillinen esimekki tähän, lienee julkaisu joka on arvostelumenestys, mutta jota suuri yleisö ei osaisi itsenäisesti arvostaa – ja vastaavasti suuren yleisön suosikki, joka ei koskaan mene kriitikoiden kaaliin.
Anonyymille: Eikös se Einsteinkin sanonut joskus jotenkin niin että: "Jos et osaa selittää yksinkertaisesti, et todella ymmärrä sanomaasi" 🙂