Joka vuosi käyn ompelukaupassa ostamassa partiohuivien reunanauhaa.
Täydessä kanttinauhakiekossa on 25 metriä nauhaa, ja hinta on 1,10 euroa per metri. Investointina siis melkoista nappikauppaa (hah, sanaleikki).
Keskustelu kaupassa vuonna 2013
Minä: Mä ostaisin ton lähes täyden kanttinauhakiekon.
Yrittäjä: Mun täytyy mitata se, koska siitä on otettu vähän nauhaa. Kiekosta on myyty jo ehkä kaksi tai kolme metriä.
Minä: No eikös me voitaisi vain arvioida, että siitä on otettu kaksi metriä?
Yrittäjä: Mutta mitäs jos siitä onkin myyty vain metri? Silloin mä myyn sen sulle liian halvalla.
Minä: No entäs jos me arvioidaan, että siitä on otettu metri?
Yrittäjä: Eikun kyllä mä mittaan sen.
Siispä odotin kärsivällisesti, kun nauha mitattiin puolen metrin puumitalla. (”Hups, menin sekaisin. Aloitanpa alusta.”) Samoin odotti minun takanani oleva ihminen.
Yrittäjä oli siis valmis tuhlaamaan työaikaansa mittaamiseen – ja samalla seisotuttamaan asiakkaitaan – koska sillä keinolla hän säästi itselleen 1,10 euroa.
Keskustelu samassa kaupassa vuonna 2014
Minä: Mä ostaisin ton lähes täyden kanttinauhakiekon.
Yrittäjä: Mun täytyy mitata se, koska siitä on otettu vähän nauhaa. Kiekosta on myyty jo ehkä kaksi tai kolme metriä.
Minä (viime vuodesta viisastuneena): No mitäs jos mä vaan maksan siitä koko kiekosta?
Yrittäjä (ilahtuneena): No se sopii kyllä, jos sä olet varma.
Yrittäjän käytös siis kertoi, että hän on valmis ohittamaan mittaamisen, jos siitä on hänelle itselleen taloudellista hyötyä. Hän saattoi voittaa itselleen uudet 1,10 euroa.
Oliko yrittäjä ilkeä ketku?
Ei tietenkään. Hän on ystävällinen ja kärsivällinen asiakaspalvelija ja oman alansa asiantuntija. Ja samalla tyypillinen suomalainen pienyrittäjä.
Suomalainen pienyrittäjä nimittäin tuhlaa mieluummin ajastaan vartin kuin rahoistaan euron.
Heh, aika uskomatonta!
Samaa olen ihmetellyt arkielämässä: Fiksutkin ihmiset käyttävät mieluummin paljon aikaa johonkin, jos sen avulla on mahdollista säästää pienikin summa rahaa. Viis vaivasta ja ajankäytöstä.
Kuulin juuri bensatarjouksesta, jossa autojen ruoka maksoi euron per litra. Ihmisiä oli kuulemma ajanut sadan kilometrin päästä hakemaan halpaa bensaa. Taisi palaa säästöt jo siihen hakureissuun.
Mutta katsos aikahan ei ole rahaa, oma aika on ilmaista. Noin 10 vuotta sitten olin kouluttamassa tulevia yrittäjiä ja he myöhästyivät luennoltani 30 minuuttia, koska edellinen kouluttaja oli vetänyt ennen lounasta 30 minsaa pitkäksi eikä kukaan ollut viitsinyt minulle ilmoittaa. Kysyin heiltä, mitä heidän 30 minuuttiaan tuli maksamaan, eikä yksikään vastaajista laskenut omaa aikaansa, vain minun aikani. Sanoin että se maksoi ensinnäkin minun aikani tuplasti, sillä sinäkin aikana olisin voinut tehdä laskutettavaa työtä enkä odotella heitä nenää kaivellen, ja yrittäjän omallekin ajalle pitää laskea joku hinta. Siinä oli oppini heille lyhykäisyydessään, en tuhlannut enää enempää omaa aikaani vaan lähdin pois.
Tämä on omalla alallani tuttua.
Alihankintapainotteisella alalla yrittäjät eivät edes laske omalle työlleen hintaa tarjouksissaan. Vain käyttökulut useimmiten, muut jäävät pois. Kuvitellaan, että pieni kate korvaa oman työn arvon.
Joskus, kun yrittäjältä kysyn sairasajan sijaisen palkkaamisesta, sanotaan ettei siihen sairastamiseen ole varaa, koska tekijän palkkaa ei ole laskettu hintaan…
Puoli tuntia on pahuksen pitkä aika kolmelta kantilta:
a) ylittää oma puheenvuoronsa
b) myöhästyä jonkun puheenvuorosta
c) odottaa osallistujia.
Sääliksi kävi teitä kaikkia, mutta eri syistä.
Heh,
Nimenomaan näin. Ajattelen itsekin melko usein, kannattaako tämän halvan hinnan takia poiketa normaalilta reitiltä tai jonottaa. Esimerkiksi eilen meinasin käydä tankkaamassa dieseliä hintaan 1,295 e/l. Sinne oli melkoinen jono, joten totesin että menen ehkä jonnekin muualle. Monissa paikoissa hinta oli eilen 1,329 – 1,339 e/l. Tankkasin reilut 40 litraa, joten ”menetin” kalliimmassa paikassa tankkaamalla reilun euron. En rupea sillä hinnalla jonottamaan saatika mitä autoni olisi kuluttanut siinä jonossa seisoessa!
Aatteles, jotkut olivat valmiita jonottamaan tunnin, jotta säästäisivät euron. En voi tajuta.
Otit, Katleena puheeksi erittäin tärkeän asian. Olen nähnyt tämän virheen satoja kertoja yrittäjävuosieni aikana. Itse olen jo onneksi oppinut maksamaan toisille kaikesta siitä mikä ei ole omaa alaani. Teen mieluummin vaan sitä työtä mitä osaan ja nostan firmani liikevaihtoa ja ostan muilta heidän osaamistaan. Valitettavan monen yrittäjän näkökantilta tämä on laiskuutta.
Toisaalta on ihan ymmärrettävää miksi näin tapahtuu. Yrittäjyys on hyvin nuori työlaji Suomessa eikä siihen ole koulutusta saatu, kuin alle parikymmentävuotta. Itse aloitin yritykseni 1980, kun Neuvostoliitto oli vielä voimissaan ja silloin pienyrittäjän kaikki opit löytyi vain omasta päästä, tai perintötietona. Virallisesti yrittäjää ei juurikaan kuultu, tai nähty.
Siksi onkin vielä pitkä tie, että pienetkin yrittäjät saavat tietoa siitä mikä kannattaa. Se ei ole tyhmyyttä, vaan oppimattomuutta.
Inkeri Valtonen
Kiitos Inkku! Sanoit muuten pahuksen hyvin: yrittäjyys on kovin nuorta Suomessa. Ehkä siksi kyky analysoida ja kehittää omaa työtään on varsin harvinaista.
Olen törmännyt samaan hidastukseen ostaessani VINOnauhaa (reunaan ei laiteta kanttia vaan vinoa). Käytännöllisenä käsityöihmisenä on monta kertaa ollut kielelläni lause: -Miksi et laittaisi kiekon päälle merkintää siitä, kuinka monta metriä kiekosta on jo myyty!
Fiksuimmissa liikkeissä on se yksi kiekko josta aina pätkitään, ja sitten jokunen avaamaton, joita myydään niille, jotka sen kokonaisen kiekon haluavat ostaa. Käytännössä lähes aina tällainen toiminta olisi vaihtoehto, mutta yllättävän harvalla välähtää, että haenpa sulle kuule täyden varastosta jos niitä ei esillä ole.
Anniina ja Ostostelija, päteviä ratkaisuja. Noiden avulla myyjä saisi hoidettua asiakkaansa nopeammin.
Yrittäjän käyttäytymiseen saattaa olla ymmärrettäviä muitakin syitä kuin kustannuskalkyyli:
* Useimmilla ei liene kaupassa juuri trafiikkia ja vähitellen tulee mielikuva, että ajasta ei ole niin pulaa tässä maailmassa; ei itsellä eikä asiakkailla.
* Voi olla, että tällaisissa liikkeissa kohtalainen osa asiakkaita on sellaisia, jotka arvostavat ajankäyttöä — kyse ei ole siis vain rationaalisesta myynti-ostotapahtumasta, vaan siihen liittyy mielellään aikaa kuluttava rituaalinen osa, mikä voi olla mitä tahansa.
* Alitajuinen ajatus voi olla, että kivijalkaliikkeen ainoa lisäarvo tehomarkkeihin sun muihin nettikauppoihin on palvelu, ja palvelua pitää siksi antaa riittävä minuuttimäärä per keissi…
* Jne…
Matti, olet aivan oikeassa. Yrittäjällä voi olla vahva mielikuva siitä, että kenelläkään ei ole kiire tai että kaikki haluavat paneutuvaa ja rauhallista palvelua.
Tämä on itseasiassa hyvinkin tärkeä osa kauppatapahtumaa. Muistan nuorempana kun äitini kanssa kävin näissä kangaskaupoissa. Ja se oli aina hyvin tärkeää mitata kaikki ja samalla jutustella ompelemisesta, kaavoista etc.
Eli se voi ollakin sinun kokemasi haitan sijasta yrittäjän suuri etu, että hän käyttää aikaa tähän, koska monet asiakkaat arvostavat sitä kokemusta. Eli he eivät osta koko rullaa kerralla ja unohda sitä kaapinnurkkaan. He laskevat etukäteen paljonko sitä sinällään halpaa nauhaa tarvitaan ja sitten ostavat juuri sen verran. Ja hakevat uudestaan seuraavaa projektia varten. Kiireiset yleensä eivät ompele itse, he ostavat kai valmista.
Eli tässä kai tuotteen hinta oli liian alhainen, koska sinä käsittelet sitä kuin ilmana? =)
Verrataan esim. minun ostokokemuksiini vaatekaupassa. Asun Tukholmassa ja en täältä löydä itselleni vaatteita. Joka ainoassa isossa tavaratalossa on vaan merkkien omia osastoja ja niissä nuoria hyvännäköisiä ihmisiä, jotka tietävät vaatteista ja ko’oista(hankala sana – miten tuo kirjoitetaan oikein, sanan koko monikko päätteellä -sta) vielä vähemmän kuin minä. Ja kokoja vaan ei löydy.
”Kotona” Oulussa taasen, menen aina Pukumieheen, löydän käyttämäni ihanan vanhemman rouvan, hän katsahtaa minua ja hakee oikeankokoiset vaatteet, jotka ovat samaa tyyliä mitä minulla on muuten jo päälläni. Joskus koittaa jotain uutta.
Tämä vie aikansa, siinä jutustellaan etc. Voisin tilata vaaatteet suoraan verkostakin, mutta no, haluan palkita kaupan jossa on oikeasti asiantuntja töissä.
Ehkä sinun tapauksessasi myyjän olisi pitänyt huomata jalan taputus lattiaan ja koittaa vaan äkkiä päästä eroon kiireasiakkaasta, mutta hän ei huomannut sitä, koska olettettavasti suurin osa asiakkaistaan ei ole sellaisia.
Kiitos kommentista!
Sanottakoon ensimmäisenä, että *en koskaan* naputa jalkaa lattiaan. Joitain käytöstapoja pitää olla.
Ilman muuta on yrityksiä, joissa asiakas maksaa rauhallisuudesta, paneutumisesta ja kuulumisten vaihdosta. Tämä pätee yleensä
a) jos yrittäjä on tuttu
b) jos yritys on vapaa-ajan viettopaikka
c) jos hankinta on iso.
Kanttinauhan kohdalla mikään näistä ei toteutunut. (Eikä yrittäjä seurustellut, vaan hän vain keri hiljaa kiekkoa auki ja mittasi nauhaa.)
Mutta kuten sanoit, myyjän pitää osata lukea asiakasta. Tämä on sama juttu kuin taksissa: Jos asiakas aloittaa seurustelun, silloin seurustellaan. Jos taas asiakas on hiljaa, silloin ollaan hiljaa.
Törmäsin taas pienyrittäjä hinnoittelumokaan tuossa tovi sitten.
Sälekaihtimista puuttui pieni muoviholkki ja nuppi. Soitin lähimpään kaihdinliikkeeseen jonka muistin. Vanhempi rouva puhelun aikana etsi oikeat namiskat ja minä niitä hakemaan. Paikanpäällä sitten taas sama etsiskely ja mittailu. Pakkasi vielä osat minigrippiin.
Täti kun sanoi hinnan kassalla, niin iski sääli. 0,20e kappale! Yhteensä siis kokonaiset 0,40e. Pankkikortilla maksettuna kauppa viimeistään olisi ollut kovasti pakkasen puolella.
Mainitsin että olisin voinut maksaa vaikka 20 euroa, koska ratkaisitte ongelman. Kukaan ei huvikseen tule ostamaan pikkunippeliä, vaan nimenomaan se nippeli joudutaan hakemaan, jotta isompi ongelma ratkeaa. Ja sen ongelman hinta voi olla mitä vain. Itsellä kyse olohuoneen jättikokoisesta ikkunasta, jonka kaihtimet oli antautunut.
Täti kieltäytyi ottamasta rahaa vastaan, kirjoitti kuitinkin vielä käsin mukaan.
Tuttava kävi sitte viikon parin päästä hakemassa samaiselta tädiltä samanlaisen säätönupin 2 euroa kappale. Oppi taisi upota siis kuin vanhaan ihmiseen.
Mahtavaa että vinkkasit hänelle. Tädin olisi tosin kannattanut nostaa hinta saman tien kymppiin.
Kolmen vuoden yrittämisen aikana olen kyllä kummasti oppinut arvostamaan omaa aikaani. Mutta vapaa-ajalla ollaan kaverin kanssa tehty sentinvenyttämisestä harrastus.
Keväällä tuli käytyä Tampereelta asti Tuurissa ostoksilla. Siellä oli nimittäin alennusmyynti. Ideaparkin H&M:n avajaisissa jonotettiin, koska sieltä sai kympin lahjakortin. Vai olisko ollut peräti kahden.
VR:n tarjousmatkat pitää tietysti hyödyntää. Samoin laivamatkojen alennukset. Tukholmaan kannattaa siis lähteä aina keskellä viikkoa. Kesällä mentiin keskellä yötä lentoasemalla ja katsotiin, mikä äkkilähtö olisi halpa.
Matkustelun ilo ja kaikenlaiset elämykset ovat tietysti ihan toisarvoisia juttuja tässä touhussa.
Hahaa, no tuo onkin sitten jo ihan eri asia. Jos harrastuksena on metsästää tarjouksia, niin siitä vaan.
Ehkä asiakaspalvelija ei ajattele, että oman ajan lisäksi myös vastapuolen aikaa hukkaantuu siihen, että hän pähkäilee hintaa. Joissain tilanteissa vastapuolelle tulee kalliimmaksi seisoskella kuin maksaa se muutama euro liikaa.
Asiakasarvo koostuu myös muustakin kuin tuotteen hinnasta. Se koostuu esim. odotusajoista ja virheettömyydestä. Lääkärissäkäyntihän on tyypillinen tilanne, jossa kokonaiskokemusta aina latistaa se, että joutuu odottamaan myöhässä olevaa lääkäriä. Ja useinmiten vartin lääkäriajan takia saa varata puoli iltapäivää vapaaksi.
Kuhan pikkuisen pohdin, Kari…
Kari, tismalleen näin.