Vahva käsi kosketti hänen hentoa niskaansa

Heikki Aittokoski kirjoitti viime vuonna osuvasti adjektiiveista ja adverbeista.

(Tiedoksi niille, jotka eivät kokeneet koulussa yhteyttä äidinkielen opettajaansa:

  • Adjektiivi eli laatusana kertoo, millainen jokin on. Adjektiiveja ovat siis esimerkiksi hilpeä, vihreä, pitkänpuoleinen ja konservatiivinen.
  • Adverbi eli seikkasana on taivutukseltaan vajaa sana, joka ilmaisee aikaa, paikkaa, tapaa, määrää tai syytä. Adverbeja ovat esimerkiksi pian, ylös, toissapäivänä, vähän sekä adjektiiveista johdetut -sti-muodot kuten kauniisti tai kiireisesti. Näistä varsinkin tuo -sti-osasto on Aittokosken kritiikin alla.)

Adjektiiveilla ja adverbeilla kirjoittaja hieroo tunnelmaa tai kuvausta lukijan naamaan. Lukijan päättelykykyyn ei enää luoteta, koska kirjoittaja sanelee itse, millainen asia on kyseessä.

Ei siis kannata kirjoittaa näin:

’Sinun kaltaisiasi rivityöntekijöitä meillä piisaa’, esimies sanoi ilkeästi.

Vaan näin:

’Sinun kaltaisiasi rivityöntekijöitä meillä piisaa’, esimies sanoi.

Lukija kyllä oivaltaa itse, että esimiehen repliikki oli varsin ilkeä.

Ja nyt tulee poikkeus Aittokosken adjektiivisääntöön. On nimittäin tekstilajeja, joissa adjektiivit ja adverbit kuuluvat genreen.

  • Ohjetekstit: ”Ota täysin kuiva kulho ja vatkaa munat siinä varovasti.”
  • Mainostekstit ja tuotekuvaukset: ”Super-Imu 2000 on laadukas ja edullinen imuri näppärään kodin siivoukseen.”
  • Mielipidetekstit ja pakinat: ”Suomalainen tuotekehitys on kapeaa ja horjuvaa kuin peuranvasan koivet.”
  • Kioskikirjallisuus: ”Hänen vihreät silmänsä kimalsivat, kun hän katsoi miehen leveitä harteita ja arvioi tämän reaktionopeutta.”
  • Palautteet, referenssilausunnot ja työtodistukset: ”Karo Konttoristi on ollut huolellinen työntekijä. Hänet tunnetaan oma-aloitteisena ja aktiivisena työyhteisön jäsenenä.”

Sen sijaan jos haluat kirjoittaa uutistekstin tai Wikipedia-artikkelin, vältä adjektiiveja ja -sti-adverbeja. Muuten tekstisi neutraalius kärsii.

Kerro oma kantasi

Oleellinen lisätieto

Tein muutama vuosi sitten taustahaastattelua erääseen kirjaan. Juttelimme haastateltavan kanssa pari tuntia. Kerroin tietenkin tarkkaan, miten käytän hänen sitaattejaan, kuka on kustantaja, milloin kirja ilmestyy ja mikä on sen näkökulma.

Lopuksi tiedustelin, onko haastateltavalla vielä jotain kysyttävää.

Oli hänellä.

Miten rastat saa oikein pestyä?

 

6 kommenttia

Kursailusta keisariuteen

Sain 17-vuotiaana käsiini alkoholia ja vedin tietenkin pään täyteen. Vasta vuosien mittaan opin, mitä on kohtuukäyttö.

Sama ilmiö näkyy muissakin uusissa asioissa: tolkullinen keskitie löytyy usein ääripään heilahdusten kautta. Ensin haetaan rajat, ja sitten vakiinnutaan niiden väliin.

Suomi on perinteisesti ollut kursailun ja vaatimattomuuden maa. Kun 50-vuotispäivillä vieraita kehotetaan kahvipöytään, kaikki viittovat toisilleen että ”mee sää ensin”. Kun joku kehuu suomalaista, hän vastaa että ”emmää ny niin tiiä, emmää oo mitenkään erikoinen”. Tällainen kursailu on naurettavaa ja hyödytöntä.

Mutta ei se toinenkaan ääripää ole kaunista katsottavaa. Suomeen on rantautunut kulttuuri, jossa jaetaan omia tekstejä suut ja silmät täyteen, vaaditaan erikoiskohtelua koulussa ja työpaikalla, photoshopataan meitsiet hoikemmiksi ja luodaan nettiin valeprofiileita kannattamaan omaa somepresenssiä. Tällainen keisarius on egoistista ja usein myös katteetonta.

Odotan toiveikkaana, että tämä heilahdus tasaantuu keskivaiheille. Silloin asiantuntija uskaltaa markkinoida itseään, mutta hän ei kuvittele olevansa kaiken tiedon keskus. Silloin meitsie on aito, eikä photoshopattu töröhuulipotretti. Kun ihminen sijoittuu kursailun ja keisariuden keskivaiheille, hän on ylpeä osaamisestaan, mutta se ei ole hänen ainoa viestinsä.

* * *

Mikä sai minut kirjoittamaan tämän postauksen?

Se, kun kaverini yhteistyökumppani lähetti joululahjaksi omia videoitaan ja haastatteluitaan.

Olisi nyt mieluummin antanut rahaa hyväntekeväisyyteen ja kertonut siitä.

2 kommenttia