Sain haastattelupyynnön naistenlehdeltä. Kieltäydyin kohteliaasti ja annoin muutaman syyn:
- Olen julkisesti kritisoinut naistenlehtiä, joten olisi epäloogista rynnätä sellaisen haastateltavaksi.
- En kaipaa yksityiselämän julkisuutta vaan mieluummin asiantuntijatunnettuutta.
- Naistenlehtien lukijakunta ei todennäköisesti ole kohderyhmääni.
Sain toimittajalta oikein mukavan vastauksen. Hän totesi viestinsä lopussa:
Mutta ymmärrän toki, jos haluat mieluummin jättää haastattelun tekemättä. Saat ainakin mun uran parhaat perustelut kieltäytymiselle -palkinnon.
Tajusin samalla, että joidenkin ihmisten julkisuudentavoittelu on tismalleen sama ilmiö kuin joidenkin yritysten asiakkaidentavoittelu. Taustalla on sama luulo: ”Olen sitä tärkeämpi, mitä useampi tunnistaa minut.” Sitten yritetään kohdistaa omaa toimintaa isolla suuttimella koko kansalle.
Tämähän on tietenkin typerä harha.
Yksityishenkilölle riittää, kun oma viiteryhmä muistaa hänet ja viihtyy hänen kanssaan. Yritykselle riittää, kun oma kohderyhmä sitoutuu brändiin ja ostaa sen palveluita. Kaikki muu on energian haaskausta ja omituista näkyvyydentavoittelua.
Mutta myönnän suoraan, että olisi ollut kiva suostua haastatteluun. Tunnen itseni ah-niin-tärkeäksi, kun ammattikuvaaja ja ammattitoimittaja keskittävät kaiken huomionsa minuun. Egoni laulaa kuin satakieli keväällä.
Siitä huolimatta runttasin egoni toiveet maahan. Kerrankin osasin keskittyä olennaiseen.






Tuoreimmat kommentit
Ai se meni näin. Omien turhien kommenttien poistamismahdollisuus vaikkapa tunnin [...]
Onpa hankala järjestelmä, kun en tiedä mistä pitäisi kirjautua sisään, [...]
Tunnettuutta? Keksitkö itse uusia sanoja?
Onhan se hyvä että sopranos seuraa ja kommentoikin, mutta kyllä [...]
Ja viikon päästä toisessa lehdessä: ”Katleenan koskettava haastattelu: Minut vedettiin [...]