Uhriutuvan hammastahnan brändäysvinkki

Keksin juuri upeita sloganeita hammastahnabrändille. Miltä nämä kuulostavat?

Hammastahnaamme ei arvosteta tarpeeksi!

Miksi huulipuna myy, mutta hammastahna ei?

Anna hammastahnalle arvostus, joka sille kuuluu.

Älä dissaa hammastahnaa!

Jos sinä olisit hammastahna, sinäkin ymmärtäisit.

No eiväthän ne hyvältä kuulostaneet. Uhriutuva hammastahna ei vaikuta kovin vakuuttavalta. Tuollaisen mainostaja ei usko itseensä edes itse, vaan hän hakee hyväksyntää muilta.

Miksi siis teemme tätä ihmisinä? Miksi kerromme, että ”meidän naisten on vaikea edetä miesvaltaisella alalla” tai ”me pienyrittäjät emme saa ääntämme kuuluviin” tai ”VR unohtaa meidät hämeenlinnalaiset”?

Huomaathan, ettei kyse ole nyt siitä, ovatko nämä väitteet tosia vai eivät. Faktasisällöllä ei tässä kohtaa ole mitään merkitystä. Sen sijaan väliä on sillä, että jos esität väitteen, jossa asemoit itsesi uhriksi, pysyt uhrina.

Uhri on aina riippuvainen muiden hyväksynnästä ja muiden ratkaisuista. Hän asemoi itsensä alisteiseksi suhteessa muihin. Sen sijaan aktiivinen ihminen on itse toimija ja ratkaisija.

Olen toukokuun alussa lavalla haastateltavana eräässä henkilöbrändäystapahtumassa yhdessä Lenita Airiston kanssa. Lenita on erinomainen esimerkki ihmisestä, joka ei nöyristele eikä marttyroidu. Hän on uhriutuvan hammastahnan vastakohta. Kaiken lisäksi Lenita on puskenut itsensä läpi 1960–1980-lukujen, jolloin maailma faktisesti oli seksistisempi kuin nykyään. Siitä huolimatta en ole nähnyt häneltä yhtä ainutta uhriutuvaa lausuntoa.

* * *

Tiedän jo nyt, että muutamalla lukijalla on tällä hetkellä karvat pystyssä, pulssi katossa ja verenpaine niin korkealla, että se ylittää älykkyysosamäärän. Miten tuo mikälie-katleena kehtaa verrata ihmistä hammastahnaan? Eihän ihmisarvoinen elämä ole kaupallisuutta! Emme me ihmiset ole brändejä!

Nyt kannattaa tasata pulssi ja miettiä markkinoinnin historiaa. Käytöksemme ei nimittäin tarvitse perustua markkinointiin, sillä markkinointi perustuu ihmisten käytökseen. Mainostajat ovat huomanneet jo kauan sitten, että meihin ihmisiin vetoavat esimerkiksi sellaiset asiat kuin kauneus, turva ja läheisyys. Jos mietimme mainostajan keinoja, samalla analysoimme itseämme ihmisrotuna.

Markkinoinnista voi siis oikeasti ottaa oppia. En tietenkään tarkoita oman itsen kaunistelua paremmaksi enkä tarkoita oman itsen vääristelyä. Sen sijaan tarkoitan sitä, että uhriutuminen ei vetoa keneenkään muuhun paitsi uhrin omaan viiteryhmään. Jos uhriutuminen olisi validi viestinnällinen pelimerkki, sitä olisi käytetty mainonnassa jo vuosikymmenten ajan.

Osta nyt pliis meidän hammastahnaa, sillä me kaipaamme huomiotasi.

Yksilön elämässä pätevät samat yksinkertaiset viestinnän lait kuin organisaatioiden toiminnassa: pyydä anteeksi, auta muita, ole avoin ja ratkaise ongelmia.

Seuraavat linkit käsittelevät kahden korkeastikoulutetun Minnan työnhakua. Mitä veikkaat, miksi jälkimmäinen sai nopeammin duunia?

Ensimmäinen korkeakoulutetuista Minnoista on itsesäälin vallassa. Hän surkuttelee sitä, että työttömyydessä ”osittain kyse saattaa olla siitä, että tämä on miesvaltainen ala”. Jälkimmäinen Minna taas piti blogia ja lähetti joulukortteja potentiaalisille työnantajille. Hän sai duunia.

* * *

Jos ei saa uhriutua, niin mitä sitten pitäisi tehdä? Maailma on kuitenkin monesti epäoikeudenmukainen paikka, eikä kaikkien arki ole yhtä auvoista leijailua kuin minun elämäni ilmeisesti on.

Ratkaisuista tykkäävänä ihmisenä annan pari konkreettista neuvoa voimallisempaan viestintään:

  1. Muista, että viestintä on oman asenteen muuttamista. Pyri aina keskittymään vahvuuksiin ja ratkaisuihin, älä heikkouksiin ja ongelmiin. Kävele esteet kumoon tai kierrä ne olkia kohauttaen, aivan kuin niitä ei olisikaan tai niillä ei olisi väliä.
  2. Puutu epäkohtiin kolmantena osapuolena. Silloin et asemoidu uhriksi, vaan pelastajaksi. Esimerkiksi ruokajätti Orkla vastusti rasismia aktiivisesti – ja profiloitui samalla auttajaksi.
  3. Voit käyttää silloin tällöin itseironiaa, kunhan siinä ei ole marttyyrivivahdetta. Itseironia nostaa ihmisen vaivansa tai heikkoutensa yläpuolelle. Sen sijaan jos marttyroidut tai uhriudut, pysyt ikuisesti ”vahvempien” alapuolella.
  4. Älä syytä muita, ellei sinulla ole vedenpitäviä todisteita. (Ja silloinkin kannattaa hankkia joku muu esittämään syytökset puolestasi.) Monesti oma painottunut asenne saa hakemaan vikaa muista, vaikka itsekin voisi katsoa peiliin.
  5. Omista ongelmista voi puhua ammattilaisille tai läheisille. Älä kuitenkaan vuodata niitä somessa tai mediassa. Jos annat haastattelun kokemistasi raskaista ajoista, tuo mukaan toivoa ja selviytymistä.

Älä ole uhriutuva hammastahna. Ole se hammastahna, joka saa ihmisten parhaat puolet esiin.

16 kommenttia

Hyväksy se, että osa epäoikeudenmukaisuudesta on sattumaa

Kaikki me olemme oikeudenmukaisuuden puolella. Oikeudenmukaisuus on hyvä juttu. Oikeudenmukaisuus on reilu juttu. Oikeudenmukaisuus on tärkeä juttu.

Sitten kun lähdemme määrittelemään, mitä on oikeudenmukaisuus, olemmekin täysin eri mieltä.

Jonkun mielestä on epäoikeudenmukaista, että ihmisillä on erilaiset lähtökohdat. On epäreilua, että joku syntyy rikkaaseen ja koulutettuun perheeseen. Sekin on epäreilua, että toisella on vaikea lapsuus.

Minä taas ajattelen, että epäoikeudenmukaisuus tarkoittaa vain sellaisia epätasa-arvoisia asioita, jotka eivät johdu sattumasta.

Jokainen meistä voittaa ja häviää geenipokerissa ja lapsuuslotossa. Joku saa koulutetun perheen mutta perii länkisääret ja puhevian. Toinen saa upean ulkonäön mutta perii lyhytjänteisyyden ja varhaisen kaljuuntumisen.

Ei se ole epäoikeudenmukaisuutta, vaan se on elämää. Minä voitin lotossa koulutetun ydinperheen, paljon rakkautta ja ison kotikirjaston, mutta bonuksena tuli kasvosokeus, huono keskittymiskyky, surkea motoriikka, vino suu ja persjalkainen ruumiinrakenne. Olisin mielelläni voittanut musikaalisuutta, kärsivällisyyttä ja tyylikkyyttä, mutta ne raaputusvoitot menivät jollekulle muulle.

Tämä pitää hyväksyä, koska se on sattumaa. Sillä mennään, mitä tuli saatua. Se mitä ei saatu, sen voi joko korjata tai hyväksyä.

En vastusta sattumaa mutta vastustan tietenkin epäoikeudenmukaisuutta. Se on nimittäin jotain, joka syntyy väärinkäytöksistä ja epäeettisestä toiminnasta. Vastustan siitä, että joku ottaa kunnian toisen teoista. Vastustan huijaamista, korruptiota ja huonosti tuomaroituja kilpailuja. Vastustan sitä, että eri ihmisille on eri kriteerit samasta työstä.

Tämä ero on tärkeä. Jos näemme sattuman jakamat erilaiset pelikortit epäoikeudenmukaisuutena, luulemme korjaavamme epäkohtia, kun yritämme poistaa sattumaa. Lopputuloksena on maailma sellaisena kuin Kurt Vonnegut kuvaa sen Harrison Bergeron -novellissaan. Siinä hoikille on asennettu painosäkit ja älykkäitä piinataan kivuliailla äänillä, jotta kaikki olisivat lähtökohdiltaan samanlaisia.

Tietenkin voimme tukea tasa-arvoisia lähtökohtia. Meidän kannattaa pitää koulutus ilmaisena tai erittäin edullisena. Meidän täytyy myös mahdollistaa ihmisten vaurastuminen ja pärjääminen.

Sen sijaan jos pelleilemme ajatuksella, että perintövero olisi sata prosenttia tai että älykäs lapsi ei saisi tehdä koulussa oppikirjaa eteenpäin, olemme aivan helkutin pielessä. Silloin kiskomme voittoarvan saaneita alaspäin, vaikka meidän pitäisi mieluummin auttaa lapsuuslottovoittoa osumaan mahdollisimman monen kohdalle.

Hyväksy se, että sattuma ei ole epäoikeudenmukaisuutta. Toimi mieluummin niin, että mahdollisimman monella olisi saumaa hyvään sattumaan.

18 kommenttia

Mies, lopeta blogini lukeminen

Maria Pettersson kirjoitti Ylen sivuille tänään kolumnin Mies, joka ei lue naisten kirjoittamia kirjoja, ei ole sivistynyt. Pettersson viittasi tekstissään Tilastokeskuksen vanhaan lukemistutkimukseen, jonka aineisto on vuosilta 1981–2002.

En oikein tiedä, mistä aloittaisin. Minulla ja kollegafeministeillä on usein yhteiset päämäärät mutta eri näkemykset toimintatavoista.

Miten omat keinoni ja näkökulmani sitten eroavat Petterssonin ajatuksista? Aivan helkutin monella tavalla:

1) Ensin pitää määritellä, onko kyseessä edes ongelma.

En ole aivan varma siitä, onko kyseessä ongelma, jos miehet eivät lue naisten kirjoittamia kirjoja. Osa ehkä tarttuu päätaloonsa vanhasta tottumuksesta – ja osa saattaa jopa vastata Tilastokeskuksen haastattelukyselyyn totuutta muunnellen. Kyseessä tuskin on mikään naisviha tai naiskirjailijoiden kategorinen vastustus.

Jos mies ei lue naisten kirjoittamia kirjoja, hän silti kyllä päätyy kuulemaan ja lukemaan naisten näkemyksiä yhteiskunnassa (jos siis edes tuollainen olio kuin ”naisten näkemykset” on määriteltävissä). Mieslukija todennäköisesti kommunikoi naisten kanssa ja lukee naisten kirjoittamia uutisia, blogeja ja lehtiartikkeleita. Kirjat eivät ole ainoa reitti naisten tekstien luokse.

2) Jos on olemassa yhteiskunnallinen ongelma, siitä ei saa kovistella yksilöitä.

Oikeistofeministinä arvostan yksilönvapautta erityisen korkealle. Yksilön valintoihin ei saa puuttua, ellei niistä ole selkeää haittaa muille.

Siksi en ymmärrä Petterssonia, joka käy kyselemässä miespuolisilta kavereiltaan syytä siihen, miksi nämä eivät lue naisten kirjoittamia kirjoja. Yksilö saa tehdä omat valintansa. En minäkään käy tivaamassa kavereiltani, miksi nämä polttavat tupakkaa, vaikka se on epäekologista ja epäterveellistä.

Jos kuitenkin yhteisesti päätämme, että mieslukijoiden kiinnostus mieskirjailijoihin on yhteiskunnallinen ongelma, siitä voimme kyllä valistaa ja ohjeistaa vaikkapa peruskoulun äidinkielenopettajia tai kirjastojen markkinointiväkeä. Sen sijaan yksilön valintaan puuttuminen on äärimmäisen kyseenalaista.

3) Naiskirjailija voi tehdä oman valintansa.

Jos naiskirjailija epäilee, että hänen kirjojaan ei lueta ”väärän” sukupuolen vuoksi, hän voi jättää sukupuolen mainitsematta. Siksi J. K. Rowlingkin on valinnut nimikirjaimet kirjojensa selkämykseen. Myös isoäitini tehtaili aikanaan poikien seikkailuromaaneja taiteilijanimellä Hannu Hartus. (Vastaavasti joidenkin romanttisten kirjojen mieskirjoittajat käyttävät naispuolista taiteilijanimeä.)

Tiedän hyvin, että tämä ehdotukseni saa karvat pystyyn monelta kanssafeministiltä. Meidänkö pitäisi häivyttää oma sukupuolemme? Karmivaa!

Oikeistofeministi toimii kuitenkin itsevastuun periaatteen mukaan. Jos kokee jossain olevan ongelman, on helpompi muuttaa omaa toimintaansa kuin muiden.

4) Onko naisten ja miesten tuottamalla tekstillä eroa?

Jäin pohtimaan tätä aivan erityisesti: erottaako miehen, naisen tai muunsukupuolisen kirjoittaman tekstin toisistaan jonkin piirteen perusteella? Itse en tiedä tähän vastausta, koska kirjallisuustieteen opintoni jäivät reiluun kymmeneen opintoviikkoon.

Joka tapauksessa vaihtoehtoja on kaksi:

  1. Jos miesten ja naisten kirjoittamissa teksteissä on havaittavissa joitain kategorisia eroja, silloinhan lukijoiden valinta on ymmärrettävä: he lukevat sitä, mikä on itselle läheisempää. Yksilön valinta on hänen oma asiansa. Ei minuakaan voi pakottaa lukemaan neuleblogia tai lintukirjaa, koska en koe niitä itselleni läheiseksi.
  2. Jos miesten ja naisten kirjoittamissa teksteissä ei ole eroa, silloin ei tarvitse huolehtia siitä, että ”naisten ääni jää kuulematta”. Jos eri sukupuolen tuottamat tekstit ovat samanlaisia, myös mieskirjailijat osaavat tuoda esille saman äänen.

5) Vastustan sukupuolikiintiöitä.

Kannatan meritokratiaa: ihannetilanteessa jokainen saa sen pestin tai tehtävän, jonka hän ansaitsee. Sukupuolikiintiöt estävät meritokratian toteutumisen, sillä joku saattaa saada viran tai aseman vain sukupuolensa perusteella, ei osaamisensa ansiosta.

Naiskirjailijoiden kaupittelu miehille haiskahtaa naiskiintiöltä, jossa kirja pitää valita kirjahyllyyn tekijän sukupuolen takia. Itse en ainakaan haluaisi, että joku ostaa kirjani vain siksi koska olen nainen. Parempi olisi, jos hän ostaa kirjani tarpeeseensa tai sen vuoksi, että kirjani on hyvä.

* * *

Blogissani on keskimäärin mieslukijoita hieman enemmän kuin naisia. Miehiä on 55–60 %, ja naisia siis alle puolet.

Niinpä ylimääräisten miesten pitää häipyä lukemasta blogiani. Meidän on saatava aikaan tasajako, olipa se hyödyllistä tai ei. Älä lue, mitä haluat tai tarvitset, vaan lue sitä, mitä muut sinulta vaativat.

 

53 kommenttia