Suuri konnotaatiokeskustelu: onko halpa hyvä vai huono?

Kielitieteessä puhutaan konnotaatiosta eli sanan tuomista mielleyhtymistä. Jokaisella meillä on sanoille omat mielleyhtymämme. Vaikkapa mämmistä tulee jollekulle mieleen kermainen pääsiäisherkku ja tunnelmallinen perhejuhla, ja toinen taas ajattelee kuvottavaa kakkakulhoa.

Konnotaatioiden suhteen sanat voidaan jakaa karkeasti neljään luokkaan. (Joudun antamaan esimerkit arviolta, sillä oikeasti jaotteluun tarvittaisiin laaja otos ja kunnon haastattelut. Näiden esimerkkien on tarkoitus vain osoittaa erot, ei liimata tiettyjä sanoja tiettyyn luokkaan.)

1) Sanat, joilla useimpien mielestä on positiivinen konnotaatio

  • rakkaus
  • ilo
  • herkku
  • lempiruoka
  • riemuita

2) Sanat, joiden kesken konnotaatiot jakautuvat selkeästi

  • kissa (silittelyä ja huvittavia temppuja vai allergiaa, lirautuksia ja kynsiä?)
  • syksy (kaunis ruska vai loska ja räntä?)
  • äly (viisautta ja järkeä vai kylmyyttä ja ihmisten unohtamista?)
  • halpa (edullista ja rahaa säästävää vai halpista, huonoa ja junttia?)

2) Sanat, joilla ei yleensä ole erityistä konnotaatiota puoleen tai toiseen

  • konjunktiot kuten ja, eli, tai, vai
  • neutraalit perusverbit kuten olla, tehdä, sanoa

4) Sanat, joilla useimpien mielestä on kielteinen konnotaatio

  • ilkeä
  • aikavaras
  • petos
  • rikos
  • typerys

Ja nyt tullaankin kiinnostavaan asiaan. Miten tämä konnotaatiokirjo vaikuttaa kielenkäyttöön ja sanojen vakiintumiseen?

Ensinnäkin sanan hyvyyttä tai huonoutta ei koskaan voi perustella oman konnotaation mukaan, koska se saattaa olla täysin vääristynyt suhteessa yleiseen mielipiteeseen ja totuttuun käyttöön. Siksi sanan hyvyys tai huonous pitää perustella käyttöesimerkein tai perusteluissa pitää viitata sanan yleiseen käyttötapaan. (Toki omassa kielenkäytössä jokainen voi käyttää mitä sanaa haluaa, mutta jos kannanottoni vaikuttaa vaikkapa organisaation linjaukseen, sen pitää olla perusteltu, eikä ”mun fiilikset” -kamaa.)

Tämä on erityisen tärkeä pointti markkinoijalle, poliitikolle ja viestijälle. Jos käyttää tietämättään sellaista sanaa, joka on negatiivinen omalle kohderyhmälle, ampuu itseään jalkaan aika tuhdisti.

Toiseksi pitää hyväksyä se, että jokin sana on täysin validi asiayhteydessä A, mutta täysin asiaton asiayhteydessä B. Esimerkiksi pässi on normaali termi lammastilalliselle, mutta se ei ole positiivinen palaverissa, jos sitä käytetään johtoryhmän jäsenestä.

Tämä on erityisen tärkeä pointti tietyn suppean alan asiantuntijalle. Hänen neutraali terminsä saattaakin olla värittynyt yleiskielessä.

Kolmannekseen sanojen sijainti kategorioiden välillä muuttuu. Hyvä esimerkki on mongoloidi, joka ei missään nimessä ole enää asiallinen lääketieteen termi. Sen tilalle on tullut jo 1960-luvulla Downin oireyhtymä. Tämän takia sanan hyvyyden tai huonouden perusteluissa ei voi vedota kaukaiseen historiaan, vaikka lähihistoriaan voikin viitata. Konnotaatiot vaihtuvat, ja se on kielen luonnollinen ilmiö.

Tämä on erityisen tärkeä pointti konservatiiville. Maailma muuttuu. On turha yrittää selittää, että ”kyllä MINULLE neekeri on ihan neutraali sana”. Se ei nimittäin ole sitä enää oikeasti.

Neljännekseen konnotaatiot vakiintuvat käyttöyhteydellä. Jos esimerkiksi nimi Jonne liitetään energiajuomiin, kadulla parveiluun ja teini-ikään, se on harvan mielestä enää neutraali nimi. Siksi Jonne-nimen määrä on selkeästi laskenut 1990- ja 2000-luvun vaihteen huippuvuosista.

Tämä on erityisen tärkeä pointti poliitikolle, johtajalle ja järjestöaktiiville. Jos haluat vakiinnuttaa oman termisi tai luoda kokonaan uuden sanan, huolehdi sen sopivista käyttöyhteyksistä. (Tämän takia muuten strategian jalkauttaminen on monelle työntekijälle kirosana. Se assosioituu epämiellyttäviin toimenpiteisiin.)

Viidennekseen kenenkään konnotaatio ei ole kielitieteen näkökulmasta ”väärä”, vaikka se onkin harvinainen. Voihan olla, että jossain rikollisporukassa sana petos on vain nokkeluuden osoitus, eikä mikään negatiivinen teko. Tämä konnotaatio on totta ja olemassa, vaikka se ei onneksi olekaan valtavirran konnotaatio.

Tämä on erityisen tärkeä pointti arvokeskusteluissa. Jos oma oletus lähtee siitä, että minä olen oikeassa ja sinä väärässä, homma ei etene kovinkaan pitkälle.

 

6 kommenttia

Suuri Selkeysvinkki ™

Ammattilainen joutuu usein käyttämään teksteissään termejä ja lyhenteitä. Miten ne ujuttaisi tekstiin niin, että maallikkokin ymmärtää?

Ratkaisu on tässä. (Soita ensin itsellesi tämä fanfaarivideo kovaan ääneen.)

Kirjoita esimerkkiin ensin selitys ja sitten termi tai lyhenne:

Valitse käyttäjätunnuksesi eli nikkisi huolellisesti.

Asialla on ollut tekoäly (artificial intelligence eli AI).

Jos nimittäin teet sen toisinpäin, viestintä on alentuvaa. Silloin paljastat, ettet usko lukijan tietävän vierasta termiä, joten sinä joudut selittämään sen:

Valitse nikkisi eli käyttäjätunnuksesi huolellisesti.

Asialla on ollut AI eli artificial intelligence (tekoäly).

Samalla saatat karkottaa lukijan, sillä moni maallikko lopettaa kesken, jos vastaan tulee vaikea termi. Erityisesti silloin, jos termi on pitkä, lukeminen saattaa pahimmillaan jäädä siihen.

Tyypillisesti asiantuntija käyttää jälkimmäistä vaihtoehtoa, sillä hänelle on luonnollista ajatella ensin ammattitermiä ja sitten suomentaa se lukijalle.

Viestinnässä pitää kuitenkin ajatella lukijaa, ei itseään. Kirjoita siis aina ensin selitys ja sitten vasta termi.

Eikö ollutkin aiheellista kuunnella fanfaarivideo? Soita se uudelleen.

2 kommenttia

Tee hätätilanneohjeesta selkeä

Tilasin perheelle uuden ensiapulaukun, jota ryhdyin innoissani sisustamaan. Samalla tsekkasin kuntoon mahdolliset vanhentuneet sisällöt.

Käteen sattui vanha, Ampikyy-niminen kyypakkaus. Sen ohjeista sain välittömän migreenin, horkan ja jalkasienen.

Ampikyyn ohje kuului näin:

Kerta-annos otetaan mahdollisimman nopeasti pureman/piston tapahduttua pienen nestemäärän kera.

Ohje pitäisi kirjoittaa mieluummin näin:

Ota lääke mahdollisimman pian pureman/piston jälkeen pienen nestemäärän kera.

Miksi tein nämä muutokset?

  1. Aina kun annat ohjeita, käytä sinuttelua. Se on tehokkaampi kuin passiivi.
  2. Hätätilanteessa lyhyt ja tuttu sana on tehokkaampi kuin pitkä ja kankea. Kirjoita siis mieluummin pian kuin nopeasti, ja mieluummin jälkeen kuin tapahduttua.
  3. Karsi ammattitermit pois. Mikä on kerta-annos? Pitääkö lääkettä muka ottaa myöhemmin lisää? Milloin?

Poikkeuksellisesti jätin tekstiin kauttaviivan, vaikka sitä ei yleensä suositella. Tässä se kuitenkin tiivistää vaihtoehdot kompaktisti, eikä se aiheuta väärinkäsityksen vaaraa.

Katsotaanpa sitten annostusta:

Ampikyy

Annostus on ohjeen tärkein asia. Hätätapauksessa sen pitäisi olla mieluummin idioottivarma kuin Mensan pääsykoetestiä muistuttava. Ampikyyn ohjeteksti on kuitenkin täysin epälooginen.

Ohje pitäisi kirjoittaa näin:

Lapset 0-5 vuotta1 tabletti
Lapset 6-15 vuotta2 tablettia
Yli 15-vuotiaat3 tablettia

Perustellaanpa muutoksia hieman.

  1. Järjestyksen pitää olla looginen: jos aloittaa vanhimmasta ikäryhmästä, pitää lopettaa nuorimpaan.
  2. Hätätilanteessa pikkulapset ovat kiireisimmän avun tarpeessa. Siispä aloitetaan heistä.
  3. Ikärajoja ei saa ilmoittaa limittäisessä muodossa ”1-5” ja ”5-15”, koska viisivuotiaiden vanhemmat alkavat välittömästi empiä oikeaa annostusta.

* * *

Nyt lähden apteekkiin katsomaan, onko pakkaus vielä nykyäänkin yhtä huono.

 

17 kommenttia