Media, tuo keskiluokkainen oikeuden esitaistelija

Sunnuntain Hesarissa Anna-Sofia Berner oli haastatellut historioitsija Juha Siltalaa. Juttu käsitteli keskiluokan identiteettikriisiä. Sen otsikko oli Putoamista pelkäävät ihmiset lähtevät marjaan ja äänestävät populisteja – Näin keskiluokalta vietiin identiteetti, kertoo historioitsija Juha Siltala. Juttu on maksumuurin takana.

Hieman aikaisemmin Perussuomalaisten Jussi Halla-aho oli ilmoittautunut puolueensa puheenjohtajakisaan videolla. Hän oli median pöyristykseksi kieltäytynyt haastatteluista. Tätä puitiin muun muassa Pressiklubissa. Hesari teki jo aiemmin Halla-ahosta chattihaastattelun, koska muuta ei saatu.

Tajusin vasta Juha Siltalan haastattelun jälkeen, mistä on kyse.

Media on ollut tismalleen kuin keskiluokka: uskonut hyvään, uskonut itseensä, uskonut omaan asiaansa ja uskonut ponnisteluun. Siinä tutinassa on saattanut jäädä huomaamatta, että maailmassa on muitakin totuuksia kuin oma.

(Tässä vaiheessa syytä muistuttaa, että Perussuomalaiset edustaa puoluetta, jollaista en itse äänestä. Olen toki itsekin oikeistoa, mutta olen paljon liberaalimpi ja ympäristötietoisempi kuin persut. Siitä huolimatta näen kirkkaasti, että media on kohdellut Perussuomalaisia epäreilusti.)

Media ja keskiluokka ovat samassa surkeassa veneessä. Kaikkialla velloo, murtuu ja muuttuu. Koulutuksella ei pärjääkään! Työttömyys voi iskeä koska tahansa! Poliitikko kehtaa ohittaa median! Tilalle yrittävät tunkea nousukkaat ja valemedia, jotka teeskentelevät jotain, mitä ne eivät oikeasti ole.

Siltalan mukaan keskiluokka yrittää torjua ahdistusta menemällä itseensä, takertumalla hallinnan kokemukseen ja muuttamalla toimintaansa. Keskiluokkaiset kuntoilevat ja kouluttautuvat. He keräävät puolukoita ämpäriin, jotta he pääsevät osaksi aikaansaamisen tunteesta. He äänestävät populisteja ja menevät terapeutille.

Sen sijan media ei ole kyennyt itsekritiikkiin tai toiminnan muuttamiseen. Se mieluummin syyttää muita. Syypäitä kriisiin ovat populistit, valemedia, viihteellistyminen, maailman muutostahti sekä asiakas, joka uskoo huuhaata ja hörhöjä.

Onko tähän ristiriitaan olemassa ratkaisua?

Siltala kehottaa keskiluokkaa maltillistamaan odotuksiaan ja elämään tässä hetkessä. Kaikkea ei ole pakko saada, ja pienistä asioista voi nauttia. Lisäksi hän sanoo luottavansa nuorisoon, josta on kasvamassa reilumpi sukupolvi.

Media on kuitenkin bisnestä. Sillä ei ole varaa odottaa seuraavaa sukupolvea tai nauttia pienistä asioista. Sen sijaan se yrittää takertua hallinnan tunteeseen ja etsiä tutkimuksia, joissa todetaan, että nuoret lukevat lehtiä yhä ja mediaan luotetaan kyllä.

Tämä ei ole auttanut. Median kyydistä on nykyään yhtä helppo pudota kuin keskiluokasta. Meillä on valtava joukko ihmisiä, jotka eivät usko mediaan – ja tunne on vastavuoroinen.

Minullakaan ei ole tähän ratkaisuja, mutta skenaarioita kyllä. Medialla on nähdäkseni muutama todennäköinen kehityssuunta, jotka voivat toteutua kaikenlaisina yhdistelminä:

  1. Media polarisoituu Yhdysvaltojen tapaan. Kun kerran jokaisella on oma totuus, silloin myös uutiset voivat heijastaa tätä ja välittää juuri sellaisia totuuksia, joista oma yleisö on kiinnostunut. Samaahan tekevät osaltaan jo puoluelehdet, joten miksi eivät myös muut? Asiakas on valmis maksamaan siitä, että hän saa mitä haluaa. Tässä skenaariossa korostuu bisnes, mutta ei välttämättä aina se neutraalein totuus.
  2. Media viihteellistyy, mikä tietenkin näkyy jo nyt. Olivatpa ihmiset mitä mieltä maailmasta tahansa, niin aina joku haluaa nähdä, mitä klikkiotsikon takana on. Katso vilautus, kurkkaa väläytys. Putous-tähti paljastaa ja BB-julkkis kohauttaa. Tämä on katsantotavasta riippuen joko surullista tai perin inhimillistä. Median näkökulmasta tässä on kuitenkin bisnesmahdollisuus. Voi olla, että syntyy viihdemedia, joka sanoutuu irti Julkisen sanan neuvostosta ja journalistin ohjeista.
  3. Media henkilöityy entistä syvemmin, tosin ei vain jutun aiheina vaan toimijoina ja toimitustyötä tekevinä tahoina. Asiakkaiden näkökulmasta organisaatiot ovat epäluotettavia, mutta yksilö on kaveri. Huffington Post lähti henkilövetoisesti liikkeelle, tubettajilla on omat vakioyleisönsä, ja yhtä lailla Jussi Halla-ahon blogi pöyhäytti kokonaisen keskustelufoorumin ilmoille. Lukija uskoo mieluummin avoimesti korttinsa näyttävään yksilöön kuin valtavaan korporaatioon. Tässä skenaariossa avoimeksi jää tietenkin journalismin laatu. Se on täysin riippuvainen siitä yksilöstä, joka on kunkin median takana.
  4. Media elitisoituu. Parhaat ja neutraaleimmat laatu-uutiset maksavat, jolloin vain varakkailla on varaa totuuteen. Tämä taas aiheuttaisi entistä vahvemmin sen, että eri todellisuudet eriytyvät toisistaan. JSN säilyisi vain tämän medialajin valvovana elimenä.

En ota kantaa siihen, ovatko nämä muutokset hyviä vai huonoja. Väitän kuitenkin, että media ja keskiluokka ovat kuolevia käsitteitä siinä merkityksessä kuin ne ovat aiemmin olleet.

Sekä media että keskiluokka muuttuvat 2010-luvulla niin radikaalisti, että termien merkitys joudutaan määrittelemään uusiksi sanakirjoissa.

6 kommenttia

  1. Bisnes #1

    Mielenkiintoinen vertaus median ja keskiluokan välillä, pisti ihan ajattelemaan.

    Halla-aholla ja valtamediallahan on ollut sukset ristissä jo viitisentoista vuotta ennen kuin Trump teki siitä suosittua, joten tältä pohjalta ei tietysti ole mikään ihme, että Halla-aho ei median kautta asiasta tiedota.

    Mitä median polarisoitumiseen tulee, niin Suomesta puuttuu oikeistomedia mikä jenkeistä taas löytyy – yhtä puolueellistahan se täälläkin siitä huolimatta on.
    Vihervasemmistolainen media on koko 2000-luvun ollut vastaan sitä (työväen) keskiluokkaa, joka oletettavasti muodostaa median suurimman asiakaskunnan. Sosiaalisen median kasvu tietolähteenä on puolestaan alkanut paljastamaan ihmisille median todellisia karvoja, ja vaikka Trumpin suosikkislogani ”fake news” mediaa saattaa huvittaakin, niin se on usein myös lukijan konkreettinen kokemus uutissisällöstä (ei sillä, että uutisoitu tapahtuma olisi valetta, vaan tapa uutisoida siitä – Fingerporin Homelius-stripit ovat tästä hyvää satiiria).

    Keskiluokan häviämisen ongelma ei ehkä ole kosmopoliitti pääoma, vaan pikemminkin poliittisen tahdon puute tehdä ongelmille mitään. Niin Brexit kuin Trumpin eristäytyminenkin ovat tapoja millä estää rahan valumista ulkomaille, että oma talous pystyisi kasvamaan, mikä taas on edellytys globaalille talouskasvulle.
    Poliittisen tahdon puutteesta tuli mieleen kuinka kujalla SDP näyttäisi olevan puoluejohtajavaalin tuloksen perusteella, kun Harakka näytti olevan ainoa kuka oli kartalla siitä missä se ”vihollinen” piilee.

    Nuo neljä numeroitua kohtaa olivat ihan hyviä, ja ne voisi oikeastaan kiteyttää siihen, että media joutuu samanlaisen kilpailun kohteeksi kuin kaikki muutkin alat ovat joutuneet. Median aika suojatyöpaikkana alkaa olla jo ohi. Parantunut kielitaito vastaa jokseenkin teollisuustyöpaikkojen kilpailua kiinalaisten kanssa ja blogit ja youtube-videot taas isompien firmojen kilpailua pikkufirmoja/yksityisyrittäjiä vastaan.

    • Katleena Kortesuo #2

      Erinomainen kiteytys mediakilpailun tiivistymisestä. Mä luulen, että media on aiemmin suhtautunut itseensä vähän kuin viranomainenkin itseensä: ”olemassaoloni jatkuu ikuisesti, koska minua tarvitaan ja olen oleellinen osa yhteiskuntaa”.

      Ympäristö on kuitenkin muuttunut tosi radikaalisti, eivätkä kaikki koe tarvitsevansa mediaa.

  2. Juha Haataja #3

    Kiitos asiantuntevasta pohdiskelusta. Media-alan murros on melkoinen, mutta toisaalta tulee mieleen missä määrin kehitystä ajaa eteenpäin mediakentän liiketoiminnan globaalin murroksen lisäksi ihmisten taipumus kommunikoida lähinnä vain samankaltaisten kanssa.

    Eikä välttämättä ole niin että median murros ja samanhenkisten porukoihin pirstaloituminen ajaisi kehitystä vain yhteen suuntaan.

    Tähän liittyen Venäjän tuore mielenosoitusaalto on hämmentävä spektaakkeli. Erityisesti nuoret ihmiset ovat olleet ilmeisen aktiivisia. Näköjään media ei ole Venäjälläkään täydellisesti valtiovallan kontrollissa.

    Yleisemmin viestintään liittyen tulee mieleen Kiinan ja yleisemmin koko Aasian nousu. Pitäisikö meidän Suomessa panostaa Kiinan, Japanin yms. kielten ja kulttuurien osaamiseen jotta pärjäämme jatkossa? Sieltä suunnasta voisi löytyä hyvinkin mielenkiintoisia ”samanhenkisten ihmisten” kokoonpanoja, joilla olisi mahdollisuuksia saada aikaan vaikka mitä, olkoon kyse sitten liiketoimintainnovaatioista tai kyvystä ymmärtää maailmaa.

    • Katleena Kortesuo #4

      Erinomainen pointti! Mä joskus pohdiskelinkin, että meillä Suomessa yhtenäiskulttuurin aika on ohi. Ennen oli helpompaa olla samanmielinen kaikkien kanssa, kun oletimme olevamme suurinpiirtein samaa mieltä asioista. Se oli aikaa, jolloin emme juuri tiedostaneet vähemmistöjen olemassaoloa ja talouskasvu linkosi onnea kaikille. Siihen saumaan valtamedia istui mainiosti.

      Nykyään sosiaalisia kuplia on niin paljon, että eriytyminen on väistämätöntä. Kaiken lisäksi omaan viiteryhmään kuuluvia voi olla helpompi löytää ulkomailta ja netistä kuin koulusta tai naapurista.

      Partiolippukunnassani on partiossa nuori, joka opettelee japania, fanittaa mangaa ja matkustelee Aasiassa. Hän on erinomainen esimerkki ihmisestä, joka ei välttämättä löydä suomalaisesta mediasta itseään koskettavaa sisältöä, vaikka yhteiskunnallisia uutisia seuraakin. Toinen taas viettää aikaa kansainvälisessä koodariyhteisössä ja muuttaa todennäköisesti heti ulkomaille, kun itsenäistyy.

      Kielten opiskelu on yksi tärkeimmistä keinoista ymmärtää maailmaa. Oma kolmasluokkalaiseni päätti aloittaa neljännellä luokalla ranskan opiskelun. Lupasin itsekin mennä kansalaisopiston kurssille, jotta voimme opetella ranskaa yhdessä.

Kommentoi

Kommentointiohjeet »

Ei oo totta -blogin kommentointiohjeet

Tässä blogissa saa kommentoida omalla nimellä tai minun tunnistamallani nimimerkillä. Vaadin myös kunnollisen meiliosoitteen. Minua ja mielipiteitäni saa ilman muuta kritisoida. Muistathan silti hyvät tavat. Karsin jo etukäteen kaikki alatyyliset kommentit, mainokset sekä tietenkin laittomat sisällöt. Mitä perustellummin asiasi esität, sitä varmemmin se tulee huomioiduksi.