Millä perusteella valitsen oman presidenttiehdokkaani?

  1. Ensin karsin pois liian vasemmalla olevat. En usko ammattiyhdistyksiin (saati työnantajaliittoihin), yleissitovuuteen, veronkorotuksiin, valtionvelan kasvattamiseen enkä siihen, että nykyinen sosiaalitukien järjestelmä on mahdollista pitää pystyssä. Siispä Haatainen ja Kyllönen saavat lähteä.
  2. Sitten karsin pois sellaiset päättömät aatteet ja toimintatavat, jotka saavat karvani pystyyn automaattisesti. Väyrysen monen puolueen positio on käsittämätön, ja Huhtasaaren kreationismi on täyttä huuhaata.
  3. Jäljelle jääviä ehdokkaita siedän kaikkia – joitain paremmin ja joitain huonommin. Silti pitää pystyä valitsemaan yksi neljästä. Niinpä karsin pois ne, jotka vastustavat Natoa tai eivät uskalla sanoa kantaansa ääneen. Listalta lähtivät Vanhanen, Niinistö ja Haavisto.

Presidentin tärkein tehtävä on ulkopoliittinen rooli. Olen itse pro-Nato-ihmisiä, joten Nils Torvalds on minulle järkevin vaihtoehto.

Jos (kun) Niinistö jatkaa, senkin kyllä kestän. Silti ääni Torvaldsille on selkeä kannanotto Naton puolesta.

PS. Tämä postaus ei ole sitä varten, että joku tulee kommentteihin argumentoimaan Natoa vastaan tai sen puolesta. Nyt kyse ei ole Natosta, vaan kyse on karsintaketjusta, jonka perusteella päädyin pyöräyttämään ysin paperiin.

17 kommenttia

    1. Sillä ei ole mitään väliä, kumman kohdan tekee ensin, koska lopputulos on sama. Mä en äänestäisi noista yhtäkään missään tilanteessa.

  1. Päädyin samaan ehdokkaaseen, mutta lyhyemmin. Koska pressan homma on ulkopolitiikka, käytin kriteerinä vain sitä. Torvalds on ainoa selkeä natolainen, ääneni menee siis hänelle.

    1. No mutta mieti miten lyhyt postaus olisi tullut ilman tuota mun kolmivaiheista porrastusta. 😀

  2. Hyvä päättelyketju, mutta onko kaikki faktat kohdallaan? Onko Torvalds aidosti muuttunut vai vielä pesunkestävä kommari ?

    1. Meinaatko ihan tosissasi, että kommunisti lähtisi kampanjoimaan Naton puolesta? Nyt et taida olla ihan looginen.

      Torvaldsilla on tosiaan taistolaismenneisyys, kuten on myös Björn Wahlroosilla. Nuoruudelle on aika tyypillistä ehdottomuus: joku hurahtaa uskontoon, toinen taistolaisuuteen, kolmas anarkismiin ja neljäs goottilaisuuteen.

      Normaalisti ihminen tasoittuu tuosta iän myötä. (Minäkin olen 17-vuotiaana kannattanut kuolemanrangaistusta, mutta enpä kannata enää.)

      1. Monet mielipiteet tosiaan tasoittuvat iän myötä, toiset taas siirtyvät konservatiivisemmaksi (esim. pukeutumisessa). En usko että NATO myönteisyys on este keskeisten sosialististen ajatusten kannattamiselle. Vaikka NATOssa on paljonkin kyse politiikasta, perimmäisenä on kuitenkin alueellisen koskemattomuuden turvaaminen. Väitellään vaan siitä, kenen kanssa on parasta leikkiä.

        Koska en ole koskaan syvemmin Torvaldsia haastatellut, en voi arvioida millä tasolla maailmankatsomus on aikanaan romahtanut. Neuvostoliitto ei minun mielestä ollut kuin irvikuva kommunismista. Tiedon jano, tutkimuksiin ja dataan perustuva ajattelu on varmasti kehittänyt häntä paljon paremmaksi kuin monesta muista ehdokkaista. Tausta kuitenkin vaikeuttaa minua pitämään häntä mukana 1. kohdan jälkeen.

        Nalle on aivan oma lukunsa. Hän on monella teolla osoittanut syleilevänsä vapaamman talouden periaatteita. Tosin, suurimmat voitot ovat ehkä tulleet suljetun talouden murroksen yhteydessä tehdyillä erinomaisilla kaupoilla.

          1. Ihkua! Mahtavan haasteen heitit, kiitos.

            Kuluttajien käyttäytymisestä olemme oppineet, että se mitä sanotaan ja tehdään ei välttämättä kohtaa. Tutkimuksissa kerromme haluavamme ennemmän suomalaisia tuotteita ja ruokaa, mutta kuitenkin kaupan tilastot osoittavat, että hinta on tärkeämpää. Ehdokkaan sanoilla on painoarvoa, hän on harvinaisen julkisesti asioita ruotinut eikä peitellyt asioita kuten monet muut. Eli hieman epäilystä pitää olla.

            Tässä tapauksessa teot olisivat oiva tutkimuksen kohde. Voisin ottaa Torvaldsin meppi aikaiset äänestykset ja lauselmat ja tarkastella näitä marxilaisessa viitekehyksessä. Näin ehkä saisin kyllä-ehkä-ei listauksen jonka perusteella päätellä nykytilanne. Loppujen lopuksi tämäkin olisi turha harjoitus. Presidentin tärkein tehtävä on johtaa ulkopolitiikkaa yhteistoimessa valtioneuvoston kanssa. Marxilaisuus ei siihen varsinaisesti ota kantaa, muuta kuin ehkä globalisaation näkökulmasta. Se, missä marxilaisuus voisi näkyä ikävästi on erinäisissä nimityksissä. Se taas tulisi näkyviin räikeänä poikkeamisena tehdyistä esityksistä eikä ehkä toistuisi kovinkaan usein.

            Koska tutkimukseni ei todennäköisesti tuottaisi mitään lisäarvoa presidentivaanlia ajatellen, kiitän ja kumarran haastamisesta. Jään odottelemaan seuraavien eduskuntavaalien kriteeristöä. Kohdat 1 ja 2 toimivat siinäkin loistavasti. Kolmoselle pitää ehkä keksiä jokin muu tai lisäkysymys.

          2. Joo, mullakin ehdottomasti tuo kolmoskohta muuttuu vaalien myötä. Eduskuntavaaleissa on muitakin kynnyskysymyksiä kuin Nato; esimerkiksi perustili/perustulo/kansalaispalkka ovat mulle tärkeitä vaihtoehtoja. (Ja kuntavaaleissa Nato-kannalla ei taas ole mitään väliä.)

  3. Suomi olisi sikäli mielenkiintoisessa asemassa Natoon liityttyään, että Suomella on yhtenä harvoista maailman Nato-maista yleinen asevelvollisuus. Tämän seurauksena suomalaisia sotilaita tulisi – vasten tahtoaan – kuolemaan puolustaessaan jotakin toista valtiota, mikä ei varmasti motivoi inttiin.

    1. Tuohon on kaksi ratkaisua:

      1) Tsekataan, miten homma toimii muissa yleisen asevelvollisuuden Nato-maissa. Sitten tarvittaessa säädetään järjestelmää.
      2) Muutetaan asevelvollisuusjärjestelmää saman tien.

      Enivei, Natossa on kai aina riski siihen, että kuolee puolustaessaan muuta maata. Sama on esimerkiksi rauhanturvajoukoissa – valitettavasti.

      PS. Mähän muuten haluaisin, että yleinen asevelvollisuus koskisi kaikkia sukupuolia. Sieltä sitten jokainen voisi valita siviilipalveluksen tai aseellisen palveluksen oman kiinnostuksensa mukaan.

  4. Loppujen lopuksi presidentti- (ja minkä tahansa muun ehdokkaan) valinta on kuin autokauppa: tunteella tehtävä ratkaisu, jonka päälle ihminen rakentaa rationaaliset perusteet koska ihminen ei osta eikä äänestä paskaa.

    Minun listaltani Torvalds tippui pois täysin käsittämättömien merimetso- ja lulucf-mielipiteidensä takia. Ensinnä mainittu on pienempi asia, jälkimmäinen paljon suurempi.

  5. Hyväksyn! Lähes samalla päättelyketjulla päädyin itse Niinistöön, mutta Torvalds oli kakkosvaihtoehto. Lopullisen päätöksen teki se että Niinistö on ollut tasaisen hyvä pressa tämän viime kauden.

  6. Vastustaako Torvalds työehtosopimusten yleissitovuutta? Ei minun tietääkseni.
    Ja ole huoleti, kyllä meillekin saadaan työtätekevä köyhälistö nollatuntisopimuksilla ja muilla.

    1. Samuel, älä ole piikikäs, kun sinulla ei ole syytä.

      Kukaan ei halua Suomeen köyhälistöä, joten älä käyttäydy siten, että minä muka toivoisin köyhälistöä.

Kerro oma kantasi Kommentointiohjeet?

Tässä blogissa saa kommentoida omalla nimellä tai minun tunnistamallani nimimerkillä. Vaadin myös kunnollisen meiliosoitteen. Minua ja mielipiteitäni saa ilman muuta kritisoida. Muistathan silti hyvät tavat. Karsin jo etukäteen kaikki alatyyliset kommentit, mainokset sekä tietenkin laittomat sisällöt. Mitä perustellummin asiasi esität, sitä varmemmin se tulee huomioiduksi.