Onneksi en ole 25-vuotias. Jos olisin, Google löytäisi nimelläni keskusteluita, joita olisin käynyt 15-vuotiaana:
Katleena84: siis mä en kestä noi Discon poizut on nii ihQui!!!111
Tiude85: no mite nii??? Kyl RHCP on mageempi!!!111
Katleena84: no siis kaikki ne hiukset ja vaatteet ja ne vaa on!!!!111 Kaikki RHCP fanit on idioottei!!!111 sitäpaitsi sä et voi tajuu Discoo ku sä oot nii nuori viel
Kyllä hävettäisi. Samalla mietityttää, olisiko noista keskusteluista muutakin haittaa kuin pelkkää nolostumisen tunnetta.
Kun 1990-luvulla syntyneet tulevat työelämään 2010-luvulla, netti on täynnä heidän teiniaikaisia törttöilyjään. Joku on raportoinut näpistyksistään, toinen bändärikokemuksistaan ja kolmas tekemistään asevideoista.
Tietenkään kaikki teinit eivät törttöile, mutta oman haastattelukierrokseni mukaan varsin moni ääliöitsee nuoruusvuosinaan. Vähintään käsistä tulee päästettyä äskeisen esimerkin mukaisia sydänverivuodatuksia.
Miten tämä mahtaa vaikuttaa teinien arkeen aikuisena? Mieleeni tulee pari skenaariota:
1) Kaikki ovat tottuneet siihen, että teinitunaroinneista jää pysyvät todisteet. Niille vain kohautetaan olkia.
1a) 16-vuotiaana tehdyt autokaahausvideot eivät estä työpaikan saamista Liikenneturvasta.
1b) Väärät nettipaljastukset ovat vain kuin huonoja kielivalintoja ala-asteella: ne estävät joitain työpaikkoja, mutta useimpia ei.
2) Ne jotka ovat viettäneet netitöntä (ei siis välttämättä kunnollista) nuoruutta, saavat helpommin työpaikat. Aktiiviset netin käyttäjät joutuvat nuolemaan usein näppejään.
2b) Syntyy tärkeä bisnesala, joka keskittyy poistamaan verkosta noloja todisteita.
Onneksi olen syntynyt 70-luvulla. Löysin netistä vain parikymppisenä tekemäni jutunpätkän partiolehteen, mutta en sen pahempaa.
Olen käyttänyt nettiä aktiivisesti vuodesta 1995, jolloin olin 11-vuotias. Esimerkiksi Usenetin uutisryhmiä olen käyttänyt 13-vuotiaasta ja ne kaikki viestit ovat edelleen tallella netin uumenissa. En koe ikinä tehneeni netissä mitään kovin tyhmää. Enkä ole kirjoittanut teinix-kielellä.Tuskin teineilyt mihinkään vaikuttavat, eri asia sitten jotkut todella pahat kämmit, kuten todisteet rikoksista.
Nykynuorison elämä on niin tarkkaan dokumentoitu netissä, että sinne menevät samaan syssyyn sekoilut, mutta toisaalta myös positiivista tekemisistä jää jälki. Uskon pikemminkin, että ne nuoret, joilla ei ole verkkopresensiä, ei välttämättä ole tulevaisuuden työelämässä tarvittavia viestintätaitoja. Sillä tavalla nettinäkyvyyden puute voi olla myös haitta. En yhtään jaksa uskoa, että netitöntä elämää eläneillä nuorilla olisi etulyöntiasema. Päinvastoin!Kun tekemisistä jää jälki, ihmisellä on mahdollisuus myös osoittaa kehittyneensä ja oppineensa. Minusta on ookoo olla joskus ollut nuori ja typerä 🙂 Itse tekemällä voi vaikuttaa siihen, että hyvät asiat saavat enemmän nostetta kuin joku nolo teinikännikerta. Siinä mielessä itse nettiin sisältöjä tuottavat ovat paremmassa asemassa kuin ne, jotka jättävät sisällöntuotannon muiden vastuulle.
Tästä ovat jääneet pois ne skenaariot, joissa nettinäkyvyys ja historia vaikuttavat positiivisesti henkilön imagoon. Entäpä jos tulevaisuudessa vaikuttaakin se, että näyttääkö nettinäkyvyys ja historia siltä, että sitä ei ole tai se on pyyhitty puhtaaksi? Sen sijaan, että saisi käsityksen esim. henkilön vertaisverkostosta, ei löydykään koko henkilöstä hänen esim. CV:nsä perusteella tekemistään asioista tai yhteistyökummpaneistaan yhtään muuta mainintaa?Kuka palkkaisi johonkin Internettiin liittyvään (ja mikä ala ei enää liity) työhön henkilön, josta ei löydy jälkiä Internetistä? Jälkien siivoustyöt tietysti poissulkien, sillä näissähän näkymättömyys voisi olla referenssikin. 🙂
Maija, kiitos kommentistasi! Kuulut siis "laatuvähemmistöön" – onneksi olkoon. :)Epäilen, että omaan uskottavuuteeni kouluttajana ja tietokirjailijana vaikuttaisi se, jos verkosta löytyisi kuvatunlaisia teinix-tilityksiä. Vaikutus ei ehkä olisi suuren suuri, mutta jossain se tuntuisi.Pahinta on, että joistain teksteistä ei ole näkyvillä kirjoituspäivämäärää. Niistä ei tiedä, onko ne kirjoitettu vuonna 1995 vai 2005.Voin joskus postata erikseen nuoruuden tollouksistani. Niitä lukiessa kannattaa varata viereen nenäliinapaketti ja lasi viiniä.
Aku ja Karri, kiitos myös teille kommenteista! Naputtelin omaani samaan aikaan kuin tekin.Minunkin mielestäni on tärkeää, että netissä on esillä omaa työhistoriaa. Sen sijaan teinihistoriaa en kaipaa.Itse en palkkaisi ihmistä, josta ei löydy netistä mitään tietoja. Ilman muuta sosiaalisessa mediassa kannattaa olla näkyvillä. Toisaalta jos suurin osa omasta nettiaineistosta on teinix-sekoiluja, vaikutus ei ole kovin positiivinen. (Ajattelen tässä siis nuorta, joka on vasta astumassa työelämään, eikä "kunnon" aineistoa ole vielä kertynyt.)Koistisen Mari postasi juuri opiskelijablogeista (http://www.marikoistinen.fi/2009/11/25/opiskelija-markkinoi-itseasi-tyonhaussa-blogilla/). Uskon, että opiskelija-aikoina pidetyt blogit ovat hyödyllisiä työnhaussa, ja kiinnostavia ne ovat vielä vuosikymmeniä myöhemminkin.Jos puhutaan nimenomaan siitä, miten teiniaikainen nettiviestintä vaikuttaa tulevaan elämään, niin rohkenen väittää, että harvalla vaikutus on selkeästi positiivinen. Hyvin harva meistä on niin fiksu ja harkitsevainen nuorena, että nettiin 13-vuotiaana pistetyt tekstit ovat selkeä etu.Ehkä tulevaisuudessa emme tosiaan välitä teinitunaroinneista, koska ne ovat kaikilla näkyvillä ja kaikki ovat niihin tottuneet.Skenaarioissani keskityin siis siihen, mitä valtaväestö edustaa. Toki on niitä, joilla nettiviestintä on pienestä alkaen myönteistä, eikä mitään tarvitse häpeillä.
Kaikki nää varottelut siitä, että mieti mitä teet netissä kun siitä jää jälki, on 95%:sti vaan sitä, että jotkut on yrittänyt saada mehukkaan jutun netistä. Netti on niin täynnä kaikkea, että sieltä on vaikea löytää mitään tiettyä. Itselläni on netissä satoja jälkiä, jotka nolottavat, mutta niiden löytyminen tuhansien muiden jälkien joukosta on tuuripeliä.Kuten uussensuurissakin toimii tämä, että peittelyn sijaan asiaa korostetaan ja toistetaan kunnes se tulee korvista ulos, eikä kukaan jaksa enää reagoida uusiin paljastuksiin, pätee asia käytäntö myös henkilön jälkiin. Mitä enemmän tuotat jälkiä, sen epätodennäköisempää on huonojen jälkien löytyminen. Haut vielä näyttävät mieluiten tuoreita jälkiä, sillä ne ovat paljon todennäköisemmin ajankohtaisia kuin 10 vuotta vanhat jäljet.Aivan turhaa vainoharhaisuutta niiden muutaman ääritapauksen perusteella mitä on sattunut. Niistäkin jutuista suurin osa taitaa olla pelkkää urbaania legendaa.Toisaalta… itse olen kyllä saanut paljonkin töitä jättämieni nettijälkien perusteella, joten se kyllä todistaa jälkien merkityksen osaltani… Mutta korviini ei ole kantautunut tietoa huonojen jälkien johdosta menetetyistä töistä.Kysymys Katleena, rajoittaako huolestuneisuus nettijäljistä sinun nettikäyttäytymistä?
Janne, ilman muuta tuoreet jutut peittävät alleen vanhat, ja niin pitääkin olla.Jos olen 20-vuotias työpaikan hakija, niitä tuoreita juttuja ei ikävä kyllä todennäköisesti ole niin paljoa, että teinixit jäisivät piiloon. Postauksessani pohdinkin juuri tulevaisuutta: jos olen vuonna 2015 parikymppinen työpaikan hakija, ja netissä on dokumentoituna historiaani kymmenen vuoden ajalta, mitä tapahtuu? Onko historiastani haittaa vai ohitetaanko se olkia kohauttamalla?Esitit hyvän kysymyksen itsesensuurista. Työasioissa en sensuroi itseäni, koska olen sitä mitä myyn. En tietenkään rykäise nettiin mitä sattuu kiukuspäissäni, vaan pohdin ensin ainakin kolme sekuntia. Joskus jopa neljä.Sen sijaan yksityiselämäni suhteen olen tarkempi. Laitan nettiin vain hyvin vähän perhekuvia, enkä lainkaan kännihörhöilyjä, paljasta pintaa, terveystietoja saati muita henkilökohtaisia asioita. Harrastuksistani kerron kyllä, koska ne ovat muutenkin "julkista" tietoa.PS. Janne, laitathan takaisin blogiisi kommentointimahdollisuuden? Jokainen ylimääräinen klikkaus ja rekisteröinti vähentävät kommentteja, koska olen laiska vätys. Olen ollut jo aikeissa meilata asiasta, mutta käyhän se näinkin.
Tuo kommentointi keskustelupalstalle ei todellakaan toimi, mutta en voi ajatella siinä pelkästään omaa blogia. Muut Bulevardin blogit ovat toimineet siltä pohjalta, että kommentointi tapahtuu keskusteluihin ja nyt kun ruvetaan siirtämään keskusteluja ja blogeja uusiin alustoihin, on keskustelujen takia tarkoitus pitää käytäntö samana. Kieltämättä hieman syö motivaatiota kirjoittaa mitään kun kukaan ei kommentoi. Katselen nyt kuitenkin ja mietin vaihtoehtoja tuon suhteen. Saatanpa jo eriyttää nuo blogit ja kirjoittaa Bulevardilla virallisemmin ja Loipparissa taas tutulla rullarevolverityylillä.
Mä taisin joskus muinoin näpytellä adressin siitä että johonkin tulisi määräys siitä että keskustelupalstoilla olisi takaraja siitä miten kauan keskusteluja saa säilyttää ja pitää julkisena.
Janne, toivottavasti saat pian kommentoinnin kuntoon!Samuli, tuo voisi olla kiinnostava vaihtoehto. Ikivanhat keskustelut säilyisivät vaikkapa tutkijoiden ja viranomaisten käytettävissä, mutta eivät julkisessa verkossa. Sitä paitsi kuka edes tarvitsee vuonna 2004 käytyä keskustelua mihinkään? Viidessä vuodessa monet tiedot vanhenevat, eikä välttämättä koko keskustelun aihetta ole enää olemassa.
Onneksi nuoret harvoin toimivat omalla koko nimellään. Minun nimelläni löytyy tarpeettomia ja hiukan noloja myynti-/ostoilmoituksia, joita olen 2000-luvun alussa eri keskustelufoorumeille ripotellut. En usko kuitenkaan, että ne ketään muuta kiinnostaisivat?Toimin aikaisemmin multimediayrityksessä projektipäällikkönä ja palkkasin koodareikseni ja graafikoikseni 1990-luvulla syntyneitä lahjakkuuksia. Kun kyse oli luovasta työstä, usein persoonat toimivat myös netissä impulsiivisesti ja värikkäästi. Tarvittaessa olisin löytänyt heidän kirjoituksiaan irc-gallerian ryhmistä tai herutuskuvia kuvake.netistä, mutta minulla ei ollut yksinkertaisesti mielenkiintoa tai aikaa tonkia näitä asioita. Vain ihastunut/rakastunut ihminen on kiinnostunut tutkimaan tietoja toisesta ihmisestä archive.org-kaltaisten palveluiden avulla (tai toimittaja poliitikosta).Itseasiassa en edes halunnut nähdä heistä tätä puolta, vaikka he halusivat joskus biletyskuviaan minulle näyttää. Minulle he olivat "vain" fiksuja työntekijöitä.Moni voisi ajatella, että postauksesi http://eioototta.blogspot.com/2008/12/miten-e-pillereit-sydn.html on viesti huolettomasta asenteestasi ja nolo jo aiheeltaan, mutta minusta se luo enemminkin mielikuvan, että toimit aidosti ja rehellisesti myös valmentajan roolissa ja että sinuun on helppo samaistua.Havahduin itsekin käyttäväni toisinaan teinix-kieltä johtaessani projekteja, kun oma ja nuorien maailmat kohtasivat. Itse haluan palkata ihmisiä, jotka ovat tehneet virheitä ja oppineet. Kehittymistä ei tapahdu liiallisella varovaisuudella.
Mieleen juolahti vaihtoehto 3: menneisyyden nettiaktiivisuus lasketaankin positiiviseksi ominaisuudeksi ja enemmän Google-hittejä generoivat hahmot saavat parhaat paikat?Yksi juttu on myös se, että jos melkein kaikilta löytyy jotain nurjaa netistä, voi olla, että tuollainen matsku menettää shokkiarvon, ja hahmot, joilta nolo menneisyys on piilossa muuttuvat jotenkin… erikoisiksi?Toinen juttu vielä, että ainakin itse selaan harvoin Google-hittejä ensimmäisiä paria sivua pidemmälle, ja ainakin omalla kohdallani keskustelupalstaviestit yms. ovat painuneet huomattavan paljon alemmaksi.
Kiitokset kommenteista!Reetta, nuo nolot osto- ja myynti-ilmoitukset ovat onneksi vielä siedettäviä. 🙂 Tiedän kuitenkin erään tj:n, joka on näpistellyt nuorempana. Tunnen myös erään sairaanhoitajan, joka oli polttanut navetan. Jos noista tekemisistä olisi kirjoittanut nettiin jollain tunnistettavalla nimimerkillä, niin siitä ei hyvä heiluisi.On ihan totta, että mokistaan ihminen oppii. Jos jollain 1980-luvulla syntyneellä ei olisi lainkaan nettihistoriaa, epäilisin, onko hän ollut ajan tasalla ollenkaan.Tuo e-pilleripostaukseni on tehty vielä silloin, kun kirjoitin anonyyminä. Halusin kuitenkin jättää sen näkyviin, koska se kertoo hyvin huolimattomuudestani ja huolettomuudestanikin. Joku ei kenties olisi julkaissut sitä lainkaan. :)Lauri, itsekin luotan siihen, että jossain vaiheessa nuoruuden nettitörttöilyt menettävät kiinnostavuutensa. Ehkä poikkeuksena ovat poliitikot, joiden pitää säilyttää julkisuuskuvansa kirkkaana. He saattavat kaivata "tiedonhävittämispalveluita".Siihen en usko, että Google-hittien määrä olisi arvostettua (tai ehkä määrä on tavoite wanna-be-julkkispiireissä), mutta niiden laatu ja tuoreus merkitsevät kyllä. Kannattaa jättää jälkeensä paljon hyviä jälkiä, niin satunnaiset huonot hautautuvat sekaan.