Montako työuraa haluat?

Katleena Kortesuo

Viimeistelen paraikaa Uuden työelämän aakkoset -käsikirjoitusta Eeron kanssa.

Luin tänään lähdekirjallisuutena Cristina Anderssonin ja Jari Kaivo-ojan BohoBusiness-kirjaa, kun oivalsin jotain nykyihmisen urasta ja osaamisalueista.

Olin aiemmin luullut, että jokaisen pitää keskittyä johonkin osaamisalueeseen, jotta siinä tulee tarpeeksi hyväksi. Ajattelin jostain syystä, että meillä ei ole aikaa elämässämme kuin yhteen uraan, tai ehkä kahteen.

Vasta nyt tajusin historiallisen perspektiivin ja toisaalta nykyajan suomat mahdollisuudet. Kirjoitin käsikseen näin:

Nykyihmisellä voi olla monta uraa, peräkkäistä ja päällekkäistä. Lisäksi ihminen voi olla huippuosaaja monella alalla – kunhan hänellä on riittävästi motivaatiota ja halua järjestää asiat uusiksi.

Elinajanodotteemme on kymmeniä vuosia pitempi kuin keskiajalla, ja meillä on kaiken lisäksi käytössämme automaatio ja tietokoneet. Jos keskiajan ihminen pystyi tulemaan kirkonrakentamisessa huippuosaajaksi, meille on mahdollista saada viisi vastaavaa uraa elämämme aikana.

 

6 kommenttia

  1. Kuinka monta työuraa haluan? Tarpeeksi monta.
    Minulla on nyt yksi ura, opiskelen toista ja haaveilen kolmannesta.
    Harrastuksestani saattaisi myös tulla ura, jonka saisin näppärästi yhdistettyä tuohon kolmanteen uraan. Ja ensimmäisen, toisen ja kolmannenkin saisi jouhevasti nivottua yhdeksi kokonaisvaltaiseksi uraksi.
    Eil olen kanssasi samaa mieltä: minulla voi olla monta uraa, vaikka samanaikaisesti!

  2. Hmmm… ihmisellä voi olla haaveena monta työuraa, mutta ikävä kyllä monikin oppilaitos pakottaa lokeroitumaan yhdelle uralle iänikuisesti. Ja jos ei suostu siihen, niin monkin työnantaja katselee häntä kuin kapista koiraa tai radikaalia. Eli monialaosaaminen ei ole kovinkaan suuressa huudossa näinä aikoina.

    Hmmm… moniaurainen vaiko monialainen. Aika moni kysyy, että miksi minulla nörtillä on ABCE- kortti tai miksi kotoa löytyy leikekansio. Ehkä siksi, että aloitin urani kesätalkkarina, jatkoin jakelukuskina, siirryin autokorjaamoon ja samalla rahtasin tavaraa ympäri suomea. Kirjoittelin lehtiin ja sitten siirryin hiljalleen nykyiselle alalle eli softasuunnitteluun ja välillä opetan.

    Jossain vaiheessa tulee vastaan tilanne, että kaikkia vanhoja taitoja pystyy sujuvasti yhditelemään nykyiseen ammattiin ja uuden opiskelussa on riittävästi tarttumapintaa, että saa uuden asian sidottua oikeaan kontekstiin.

    Itsellä on työsarkaa takana vasta 37 vuotta eli siinä ajassa pystyy olemaan ainakin kolmen eri aihealueen asiantuntija (asiantuntijuus vaatii tuon 10 000 tuntia eli noin 10 vuotta).

    Eli kyllä minusta voi olla nykypäivänä useampia kuin yksi ura 🙂

    Kari…

  3. Samuraimestari Miyamoto Musashi totesi 1600-luvun alussa, että perehdy kaikkiin taitoihin ja opettele kaikki ammatit. Ja tämän hän neuvoi kirjassa jossa opetetaan miekankäsittelyä!
    Tuolloin virallisia ammatteja oli vain muutamia, mutta idea on edelleen sama. Jos haluat osata hyvin yhdenkin asian tai ammatin, sinun pitäisi osata paljon muutakin.

    1. Viisas samuraimestari! Lisäksi useamman ammatin osaamisesta on hyötyä poikkeustilanteissa, jos omalle pääammatille ei enää ole kysyntää.

Kerro oma kantasi

Tässä blogissa saa kommentoida omalla nimellä tai minun tunnistamallani nimimerkillä. Vaadin myös kunnollisen meiliosoitteen. Minua ja mielipiteitäni saa ilman muuta kritisoida. Muistathan silti hyvät tavat. Karsin jo etukäteen kaikki alatyyliset kommentit, mainokset sekä tietenkin laittomat sisällöt. Mitä perustellummin asiasi esität, sitä varmemmin se tulee huomioiduksi.