Nappaan usein kännykälläni kuvia mielenkiintoisista asioista, mutta joskus varsinainen postaaminen unohtuu. Ohessa siis kokoelma sekalaisia otoksia menneiltä valmennusreissuilta:

Naureskelin tälle otsikoinnille joskus keväällä. On aika huvittavaa yhdistää Amazon ja Riihimäki allekkain. ”Jos rahasi eivät riitä Amazon-retkeen, on toki olemassa Riihimäki.”

 

 

Amican jälkiruoka kuulosti taannoin eksoottiselta. Ymmärtäisin kevyen vanilja- tai kookosvaahdon, mutta mitä on ”kevyt vaahto”? Vatkattua esanssia?

Kolmantena tapauksena esittelen Savonlinnan torilta viipurinrinkelien myyjien epäbrändäystä.

 

 

 

 

Nähtävästi identtiset tuotteet menevät kaupaksi, mutta tuolta seasta olisi aika helppo erottautua esimerkiksi minikokoisilla rinkeleillä, kuorrutetuilla rinkeleillä tai vaikka ”Pahuksen rumilla mutta maukkailla viipurinrinkeleillä”.

 

5 kommenttia

  1. Tulee mieleen tahattoman koominen tapaus viime kunnallisvaalien ajalta Tikkurilasta. Perinteisesti puolueet ovat hyödyntäneet rautatiesillan kaiteita banderolliensa kiinnittämiseen. Viime kerralla Vasemmistoliitto ja Kokoomus olivat ehättäneet kiinnittämään iskulauseensa tälle hyvälle paikalle, ja tässä nimenomaisessa järjestyksessä. Niinpä äänestäjää patisteltiin ajattelemaan lauseella: "Rahan vallasta kansan valtaan.Kokoomus" Mietin että mitenköhän viesti ymmärrettiin.Yst. N

  2. Torilta rinkelit ja muut herkut ostetaan myyjän/leipojan/kasvattajan nimen perusteella. Eikö silloin brändi ole aika hyvin esillä ?Ja eräiden työmaaruokalaketjujen herkkuvalikoimissa kevytvaahto varmasti kuvaa kaikkein onnistuneimmin sitä mitä on tarjolla.Eipähän tule syytteitä harhaanjohtavasta mainonnasta :)t. totta…kai

  3. Kiitos kommentista!Kevytvaahdosta olen samaa mieltä: jos siinä on pelkkää ilmaa, esanssia ja jotain huteraa sidosainetta, niin ehkä ei voi puhua ruoasta lainkaan. :)Mitä tulee viipurinrinkeleiden brändeihin, niin brändi ei synny sillä, että kylttiin laitetaan tuottajan nimi. Ulkopaikkakuntalaiselle on aivan sama, onko tekijä Pulli vai Pullinen. Jos olisin rinkelinmyyjä, pyrkisin erottautumaan muista jollain muulla keinolla kuin nimellä. Tekisin minirinkeleitä lapsille ja kuorrutettuja rinkeleitä makeannälkäisille.

Kerro oma kantasi Kommentointiohjeet?

Tässä blogissa saa kommentoida omalla nimellä tai minun tunnistamallani nimimerkillä. Vaadin myös kunnollisen meiliosoitteen. Minua ja mielipiteitäni saa ilman muuta kritisoida. Muistathan silti hyvät tavat. Karsin jo etukäteen kaikki alatyyliset kommentit, mainokset sekä tietenkin laittomat sisällöt. Mitä perustellummin asiasi esität, sitä varmemmin se tulee huomioiduksi.