Tänään on tullut kirjoitettua opusta seitsemän sivua: koossa on siis 68 arkkia rajatonta viisautta ja unohtumattomasti pirskahtelevaa huumoria.
Pohdin tänään koulutusmenetelmien valintaa. Ajatukseni on, että kouluttajalla pitää olla varastossa jokaiseen sisältöön erilaisia menetelmiä. Klikkaa kuvaa suuremmaksi, niin saat kiinni jäsentelystäni.
Kun kouluttajalla on useiden erilaisten menetelmien pankki päässään, hän voi vaihtaa lennossa suunnitelmiaan. Jos aikaa ei olekaan syventävälle harjoitukselle, pystyn vetämään tiiviin harjoituksen tai kertomaan tarinan. Jos aikaa on sen sijaan liikaa, voin vetää esimerkin lisäksi myös harjoituksen. Jos ryhmä on yliaktiivinen, en kerrokaan tarinaa, vaan pistän osallistujat harjoittelemaan ja purkamaan energiaansa.
Tämä on välttämätön taito paitsi päivän vetämisen, myös itseni kannalta. Jos en uusiudu, tahkoan samaa puuduttavaa sisältöä vuodesta toiseen ja ajan itseni täydelliseen turtumukseen. Oma kauhukuvani on nähdä itseni valmentamassa vuonna 2030 verkkokirjoittamista, ja esimerkkini ovat ikivanhoja: ”Oletteko jo Facebookissa?” ”Tietääkö kukaan, mitä on sosiaalinen media?” ”Onko teillä jo Windows 2000?”
Pedagogisissa opinnoissa tajusin tämän asian. Eli ei aina tarvitse koulutus olla pelkkä luento edestä. Ryhmän mukaan vaihtaa erilaisiin opetusmetodeihin on hyvä vaihtelu saada rutiineihin ja siihen, että tajuaa ryhmän olevan erilaisia oppijoita. Toki ryhmää ei voi yleistää, mutta jos muutamakin innostuu kyselemään, niin huomaan kuitenkin niiden hiljaistenkin seuraavan keskutelua.Joskus ollut hiljaisia ryhmiä, ja siinä saakin keksiä keinoja opetuksen toteuttamiseen 🙂
Kiitos kommentista! Koulutusmetodien vaihtelemisella pääsee tosiaan pitkälle.Hiljaiset ryhmät ovat aika haasteellisia. Kouluttajan pitää olla tosi tarkkana siinä, onko ryhmä hiljaa kiinnostuksen ja keskittymisen vuoksi – vai onko se vain nukahtamaisillaan. 🙂