Facebookissa leviää taas kiertostatus:

Mielenkiintoinen huomio vuoden 2010 lokakuulta!!!

Tämä kuukausi on
erikoinen, siinä on 5 perjantaita, 5 lauantaita ja 5 sunnuntaita.Tämä
tapahtuu kerran 823 vuoden aikana. Tälläistä kuukautta sanotaan Feng
Shuin opetusten mukaan rahaa tuovaksi.Lisää seinällesi tämä viesti, ja
neljän päivän kuluttua..voit… odottaa suurempaa rahasummaa.

Kieliasusta päätellen alkuperäinen kirjoittaja ei laadi tekstejä ammatikseen. Kalenterin tuntemuksesta päätellen hän ei myöskään laadi almanakkoja.*

Viimeksi tällainen samanlainen ääriharvinainen kuukausi oli tammikuussa 2010. Sitä edellinen oli toukokuussa 2009. Väli on siis pikemminkin 0,823 vuotta kuin 823 vuotta.

Ensin mietin, että turhaahan tällaisia pähkästatuksia on kritisoida. Niitä syntyy jatkuvasti uusia. Päätin kuitenkin ottaa aiheen esille kahdesta syystä:

On pelottavaa, että osa äänestysikäisistä luulee kaiken kirjoitetun olevan totta eikä pohdi tiedon järkevyyttä.

On pelottavaa, että osa äänestysikäisistä uskoo (tai edes toivoo) rahan lisääntyvän kiertostatuksella.

Osa ehkä kierrätti statusta vitsinä tai jonkinlaisena refleksinä, mutta tuskin kuitenkaan kaikki.

*Melkein unohdin satiirin! Todennäköisimmin statuksen keksijä on ihan fiksu ihminen, joka on halunnut testata, millaiset älyttömyydet lähtevät kiertämään FB:n tilapäivityksissä. Taidanpa lisätä vettä myllyyn ja jakaa saman statuksen itsekin.

4 kommenttia

  1. Yleensä sivuutan tällaiset huuhaat vilkaisulla. Tällä kertaa, kun tämä oli niin kaukana mahdollisesta totuudesta, luin ja yritin ymmärtää miksi kukaan viitsii tätä jakaa totuutena. En päätynyt mihinkään selitykseen, mitä voisin tässä kertoa.Kun oli kulunut muutama hetki tämän lukemisesta, julkaisi tuttuni tämän "mielenkiintoisena" yksityiskohtana tästä kuukaudesta. En ohittanut sitä vilkaisulla, vaan kirjoitin kommenttiin tämän vuoden tammikuusta, nyt kun sen tiesin. Olet siis vähentänyt huuhaata kirjoituksellasi huuhaasta 🙂

  2. Hauska sattuma! Meinasin näet itsekin blogata tästä samasta 823-aiheesta muutama viikko sitten,kun vastaava meili osui kohdalle ja päädyin välittömästi selaamaan allakkaa teesin kumotakseni. Ihmisten tyhmyys ON loputon voimavara, itse pitää vaan tehdä periaatepäätös kumpana sen näkee, positiivisena hassutteluna vai ärsyttävänä aivottomuutena. Positiivista maanantaita!:m

  3. Otto ja Mikko, kiitos kommenteista! Minun olisi pitänyt vain jättää teinihömpät huomiotta, mutta en kerta kaikkiaan voinut. Ehkä jatkossa profiloin sivustoni "Facebookin kiertostatusten alasampujablogiksi". 🙂

  4. Niin… kuinka moni meistä seuraa kuukausien päiviä tai niiden erilaisuutta? Jos joku sitten sanoo, että noin on, niin tuskinpa ensin ajattelee, että kyllä helmikuussa oli samoin! Suurin syy siihen miksi tuo ei ole omassa otsikossani on se, että tuolla tiedolla ei tee yhtään mitään. 🙂

Kerro oma kantasi Kommentointiohjeet?

Tässä blogissa saa kommentoida omalla nimellä tai minun tunnistamallani nimimerkillä. Vaadin myös kunnollisen meiliosoitteen. Minua ja mielipiteitäni saa ilman muuta kritisoida. Muistathan silti hyvät tavat. Karsin jo etukäteen kaikki alatyyliset kommentit, mainokset sekä tietenkin laittomat sisällöt. Mitä perustellummin asiasi esität, sitä varmemmin se tulee huomioiduksi.