Siirry sisältöön

Kirjoittaminen

Välilyöntinäppäineitoimi

Mitäsitä turhaan välilyöntiäkäyttämään. Sitäpaitsi muusiikki on niin kivaa, ettei ainaehdi oikolukea omiajuttujaan. Ohessaosittainen kuvakaappaus Hesarin artikkelista, ennen kuinse korjataan.

Lukijapostia: saako valokuvia myydä alasti?

Sain taannoin lukijapostia taikurimentoriltani Martti Siréniltä. Martti oli pihistänyt lainannut R-kioskilta lööpin minua varten. Jos kauppaa valokuvia alasti, syytteen pitäisi napsahtaa siveettömästä käytöksestä eikä kiristyksestä….

Kirjoittaja ymmärtää, lukija ei

Mistä tuntee hyvän asiantuntijan? Siitä, että hän on huono kirjoittaja. Jos hän nimittäin olisi hyvä kirjoittaja, hän olisi huippuasiantuntija. Usein hyvä asiantuntija luulee, että maallikko ymmärtää…

Ymmärrä lukemalla teksti ja osta maksamalla lippu

VR:n tiedotteet ja ohjeistukset ovat legendaarisen huonoja. Tällä kertaa ahdistuin uusien vihreiden automaattien käyttöohjeesta. (Kyseiset automaatithan eivät useimmiten edes toimi, mutta tällä kertaa onnistuin ostamaan…

Näin kirjoittaa päihtynyt seepra

Olen syksyn mittaan valmentanut kahdessa ministeriössä, ja kummassakin organisaatiossa teemana on ollut kielen selkeys. Usein viranomainen itsekin tuskailee sen kielen kanssa, jota hän saa työnsä…

SpaDealers kuuroutti juuri kielikorvani

Aargh. Yritin juuri poistaa itseni SpaDealersin spämmilistalta, mutta kielikorvani kuuroutui.   Pienistä tai vähäisistä kielioppivirheistä en jaksa edes napista, mutta tästä jaksan. Miten kukaan voi…

Kävelevät postikortit (joulukalenteri)

Kollegani Marsa Luukkonen vihjasi tästä tiedotteesta jo aiemmin, mutta nyt näin sen omin silmin. Kyltin mukaan Sokoksen postikortit ovat kipittäneet ihan itse muualle, ja vielä…

Debit, credit ja perkele

No niin, tänään tapahtui se, jota olen pelännyt pitkään. Hämeenlinnan rautatieaseman lippuautomaatti antoi valita kahdesta vaihtoehdosta: "Credit" ja "debit". Mitä ihmeen suomea nuo ovat? Tästä…

Todennäköisesti maailman epäselvin meiliotsikko

En ihan heti saanut selvää tästä otsikosta. Lopulta tajusin. Jos julkaistavien esitteiden nimet ovat "Kokous&Kongressi" ja "Ohjelmaa ryhmille ja yrityksille 2011", niin en ehkä yrittäisi…