Sain kysymyksen EOT:n lukijalta Minjalta:

Jos löytyy jotain ammattilaisen vinkkejä, miten sitä tekstiä saa tehokkaasti tuotettua, niin olisi kiva kuulla.

Täältä pesee.

Toki tuo otsikkoni ”Miten kirjoitat 15 sivua asiatekstiä päivässä” on kauhea klikkiansa ja lupaa liikoja. Oikeasti tämä postaus antaa vinkit sen mahdollistamiseen, että päivässä syntyy 15–20 sivua tekstiä. En pysty kirjoittamaan niitä kenenkään puolesta, mutta pystyn kyllä vinkkaamaan, miten saat otolliset kirjoitusolosuhteet.

Tämä tahti ei tietty voi kenelläkään olla normaali päivärytmi. Tällaisia rutistuksia kannattaa tehdä vain silloin kun on pakko – dead line paukkuu tai eteen tulee kiireinen tehtävänanto. Älä siis ikinä aikatauluta itsellesi tällaisia työpäiviä tarkoituksella. Käytä näitä vinkkejä vain, jos tulee kiire käteen ja hoppu housuun.

Käytän itse tätä keinovalikoimaa enintään pari kolme kertaa vuodessa. Viime syyskuussa oli kirjaurakka ja sen seurantataulukko, ja paraikaa meneillään on gradu-urakka ja sen seurantataulukko.

1) Kirjoitusrauha ei löydy kotoa.

Kyse ei ole pelkästään siitä, että perheenjäsenet tulevat juttelemaan ja keskeyttämään ajatukset. Kyse on myös siitä, että kotona sinua vaanivat korviketoiminnot. Käynpä ripustamassa pyykit. Kokkaanpa itselleni lounasta. Voisin äkkiä imuroida eteisen. Joka kerta kun ajatus jumittaa kirjoittaessa, ihminen on erityisen taitava keksimään itselleen korviketoimintoja.

Kun lähdet kotoa, sinua eivät tavoita yllätysvieraat eikä verottaja.

2) Valitse kahvila tai kirjasto.

Fiksuinta olisi mennä kirjastoon, sillä se on ilmainen, siellä on hiljaista ja sieltä löytyy läjäpäin lähdekirjoja. Itse en ikävä kyllä pysty käyttämään kirjastoa, sillä tapanani on hakata näppäimistöä konekiväärin äänenvoimakkuudella. Jokainen, joka on istunut kanssani junassa tai toimistossa, voi vahvistaa tämän. Ihme etten hajota enempää läppäreitä vuodessa.

Siispä paikkani on kahvila. Se on tehokkainta myös ruokailun kannalta, koska kaikki sapuska odottaa parin metrin päässä valmiina – ja voin syödä kirjoittaessani. (Jäljet näkyvät näppäimistölläni.)

Edit 11.3.2020 klo 15.08: HUOM. Jos istut kahvilassa koko päivän, sinun pitää ostaa purtavaa tai kulauteltavaa tunnin parin välein. On täysin epäkorrektia varata pöytä koko päiväksi yhden kahvikupin varjolla. Pyri varaamaan 1–2 hengen pöytä, äläkä mene pieneen tai supersuosittuun kahvilaan, jossa asiakaspaikat ovat kortilla.

3) Aah, vastamelukuulokkeet!

Vastamelukuulokkeiden onni ei ole pelkästään siinä, että ne vaimentavat ympäristön äänet ja että pystyt soittamaan Spotifystä juuri sitä mitä haluat. Yhtä iso ilo tulee siitä, että kun istut kuulokkeet päässä, kukaan ei tule keskeyttämään. Päässä olevat kuulokkeet ovat samanlainen symboli kuin työhuoneen kiinni oleva ovi: ei saa häiritä, tirehtööri tekee nyt töitä.

Oma soittolistani on muuten tässä: pääsääntöisesti miekkoja ja magiaa.

Omat vastamelukuulokkeeni ovat jotkut Sonyn, mutta ei aavistustakaan tarkemmasta mallista.

4) Aineistotyö pitää tehdä etukäteen.

Tämän viikon gradu-urakkaani varten olin jo analysoinut aineiston etukäteen. Hiihtolomalla menimme nimittäin partioleirille bussilla, joten pystyin käyttämään 12+12 tuntia materiaalin perkaamiseen. Vastaavasti kirjaprojekteissa teen aina sisällysluettelot ja sisältösuunnitelmat etukäteen ja varaan kirjoitusvaihetta varten saataville tarpeelliset lähdekirjat.

Kun kirjoitat, niin kirjoitat. Siinä vaiheessa ei enää tehdä suunnitelmia eikä taustoituksia.

5) Muista ergonomia.

Jos haluat ergonomisemman kirjoitusasennon, kuskaa kahvilaan mukaan ilmatäytteinen istuintyyny tai satulatuolimainen lisäkoroke. Ne vievät toki tilaa kassissa mutta mukavuus korvaa raahaamisen vaivan. Sitä paitsi jos kirjoitat monta päivää putkeen samassa kahvilassa, saatat hyvällä tuurilla saada sieltä säilytystilan tyynyllesi yön ajaksi.

Jos et kuljeta irtokoroketta mukanasi, niin muista hyvä ryhti: kyynärvarsi on suorassa kulmassa olkavarteen nähden ja myös selkä täytyy säilyttää ryhdikkäänä. Usein kahviloissa pöytä on niin korkealla, että läppäri on fiksumpaa pitää sylissä.

Ergonomiaan kuuluu myös oikea lämpötila. Itse tykkään ottaa kengät pois ja kirjoittaa villasukat jalassa. Hyödynnän vanhana partiolaisena kerrospukeutumista: pystyn lisäämään ja vähentämään vaatetta kahvilan lämpötilan mukaan.

6) Nuku tarpeeksi.

Kirjoitusaikaa ei saa pidentää niin, että nipistää yöunista. Tiukassa viikossa täytyy olla aikaa normaaleille kahdeksan tunnin yöunille. Muuten kirjoitustahti hidastuu, teksti huononee ja lopputulokseen jää ajatusvirheitä.

7) Hylkää some, perhe, harrastukset ja kaverit.

Nyt tulee se syy, miksi tällaisia kirjoitusviikkoja ei saa pitää jatkuvasti. Joudut nimittäin puurtamaan 12–16 tuntia päivässä. Kenenkään pää ei kestä tätä tahtia pitkää aikaa – varsinkaan ilman perhettä, ilman harrastuksia ja ilman kavereita.

Teen yleensä itse niin, että kerron somekavereille pitäväni tiukan kirjoitusviikon ja olevani poissa somesta. He sitten porukalla hätistelevät minua pois linjoilta, jos vastailen kommentteihin tai kirjoitan uusia päivityksiä.

Jos et voi luottaa somekavereittesi julmuuteen, niin poista somesovellukset viikon ajaksi sekä kännykästä että läppäristä.

8) Liiku edes vähän.

Tee aamuisin muutama sarja kyykkyjä tai vatsalihasliikkeitä ja kävele kirjoituskahvilaasi. Saat veren kiertämään ja kaupan päälle hieman raitista ilmaakin. Illalla et kuitenkaan jaksa enää tehdä mitään, kun olet kirjoittanut tuntikaupalla putkeen.

Kirjoituspäivän mittaan muista venytellä ja pyöritellä hartioita. Voit välillä myös pumpata pakaroita yhteen – toki ehkä mieluummin huomaamattomasti kuin keskellä kahvilaa pomppien.

9) Pistorasia on suurta rakkautta.

Kirjoituspaikassa pitää olla pistorasia. Tiedän itse ulkoa Hämeenlinnan kahviloiden pistorasiapaikat. Jos ne ovat varattuja, siirryn seuraavaan kahvilaan. Mikään ei nimittäin ole rasittavampaa kuin hypätä pöydästä toiseen sähkön perässä kesken kirjoittamisen.

Tämä tietenkin tarkoittaa sitä, että mukanasi on latausvehkeet läppärille, kännykälle ja vastamelukuulokkeille. Pistorasiasta ei ole hyötyä, jos laturi jäi kotiin.

10) Muistikirja ja sinne tänne -tekniikka.

Pidän aina läppärin vieressä muistikirjaa. Usein nimittäin jotain pätkää kirjoittaessa tulee mieleen tärkeä ajatus, joka liittyy eri lukuun ja eri aihepiirin. Kirjoitan mieleen tulleen ajatuksen muistivihkoon, jotta se ei katoa ja jotta pääsen jatkamaan saumattomasti sitä osuutta, jota olin tekemässä. Sitten kun olen kirjoittanut edellisen kokonaisuuden valmiiksi tai saattanut sen järkevään vaiheeseen, kurkkaan muistivihosta ideoita ja lisäilen niitä oikeaan kohtaan käsikirjoitusta.

Kun edessä on tehokas kirjoitusviikko, päivään ei saa jäädä tyhjäkäyntiä. Niinpä heti jos ajatus katkeaa tai et keksi ratkaisua johonkin kohtaan, siirry työstämään toista lukua. Kukaan ei ole käskenyt, että kirja pitää kirjoittaa järjestyksessä alusta loppuun asti. On parempi tuottaa jatkuvasti lyhyitä kappaleita sinne tänne, kuin istua kädet sylissä läppärin ääressä ja odottaa inspiraatiota.

11) Tekniikka: pilvi ja kymmenen sormea.

Pilvi. Ei ole mitään muuta mahdollisuutta. Älä koskaan tallenna mitään tärkeää koneellesi tai muistitikulle, koska ne voivat hajota. Sen sijaan pilvi tallentaa hengentuotteesi luotettavasti.

Suosittelen tietenkin jälleen kerran Google Driveä. Se on ilmainen, ketterä ja helppokäyttöinen. Lisäksi kaikki muutokset ovat jäljitettävissä ja kaikki versiot palautettavissa.

Älä käytä Microsoftin Office365-pakettia, koska se on synkkausominaisuuksiltaan ankea ja toiminnoiltaan kömpelö. Office365:n käyttö on kuin yrittäisi maalata taloa sähköhammasharjalla. Yhtä huono vaihtoehto on Dropbox, jonne tallentuu liikaa erilaisia päällekkäisiä dokumenttiversioita, eikä lopulta ole mitään hajua, mikä on uusin. Dropbox on pilvessä oleva tallennustila, mutta kirjoittaja tarvitsee pilvessä olevaa tekstinkäsittelyohjelmaa.

Fiksut ihmiset osaavat kymmensormijärjestelmän. Minä en. Käytän kirjoittaessa kahdeksaa sormea, ja pikkurillieni tehtävänä on vain olla sivussa aatelisen sirosti.

12) Ryhdy.

Oletko koskaan kuullut kaupan kassasta, jolle tuli rahastamisblokki? ”Mä en niinku kerta kaikkiaan keksinyt, miten toi setelilipas aukeaa.” Entä oletko kuullut lääkäristä, jolle tuli parantamisblokki? ”Siis mä en vaan keksinyt, mitä mä kirjoittaisin siihen reseptiin.”

Et tietenkään ole kuullut. Ammattilainen tietää kyllä, miten hommaan ryhdytään. Hän ei käytä aikaa inspiraation odottamiseen, vaan hän aloittaa rutiineista ja käyttää aikansa mieluummin ongelmanratkaisuun ja yllättävien tilanteiden purkamiseen.

Ajattele kirjoittaminen ammatin suorittamisena, joskus jopa rutiininomaisena prosessina. Asiateksti ei ole mikään taiteellinen tuotos, johon tarvitaan sielua, eläytymistä ja syvää inspiraatiota. Niinpä kannattaa suhtautua kirjoittamiseen kuin vessassa käymiseen. Anna sen tulla luonnostaan.

Jos et millään keksi mitä kirjoittaa, muista ettei kukaan muu näe käsikirjoitustasi. Aloita kirjoittamalla kauppalista, lapsuudentarina, mielipidekirjoitus tai harrastusvinkki. Kun aivosi ja sormesi lähtevät tekemään yhteistyötä, pian asiatekstiä alkaa syntyä. Muista lopuksi poistaa sormiharjoitukset, joilla aloitit päivän.

+1) Ei piristeitä.

Tärkeä lisähuomio: kirjoitusviikkoa ei sitten ”buustata” alkoholilla saati vahvemmilla aineilla. Kofeiini on sallittua, kunhan se ei vaikuta yöuniin.

Jotkut ihmiset kippaavat lasin viiniä raskaan työpäivän jälkeen ”jotta uni tulisi paremmin”. Tämä on vihonviimeinen vaihtoehto, koska alkoholi heikentää yöunen laatua.

Kun kirjoitusurakka on paketissa, saat halutessasi vetää vaikka perskännit ja juosta alasti kaduilla Tokmannin ämpäri päässä. Mutta niin kauan kuin teksti on kesken, korkki pysyy kiinni.

* * *

Huh, oma päiväni on nyt pulkassa. Seuraavaksi ne kuuluisat kahdeksan tunnin yöunet, ja gradunteko jatkuu huomenna.

 

2 kommenttia

  1. Kiitos! Jaoin tämän just opinnäytetyötä tekevälle ”sidosryhmälleni”.

Kerro oma kantasi Kommentointiohjeet?

Tässä blogissa saa kommentoida omalla nimellä tai minun tunnistamallani nimimerkillä. Vaadin myös kunnollisen meiliosoitteen. Minua ja mielipiteitäni saa ilman muuta kritisoida. Muistathan silti hyvät tavat. Karsin jo etukäteen kaikki alatyyliset kommentit, mainokset sekä tietenkin laittomat sisällöt. Mitä perustellummin asiasi esität, sitä varmemmin se tulee huomioiduksi.