Asiantuntijuus syntyy yksityiskohdista. Jos en tietäisi oman alani detaljeja, en olisi asiantuntija vaan harrastelija tai puoliammattilainen. Tehtäväni on tunnistaa tekstistä kaiken maailman nollapersoonat, etäännyttämisen keinot, keskustelun kielelliset piirteet tai vaikka verbien valenssit. (Pirskatti, muistan jopa luentosalin, jossa tahkosimme valensseja Matti Larjavaaran johdolla.)
Me kaikki opimme jo peruskoulussa useimpien alojen suuret linjat. Sen sijaan yksityiskohtiin syventyminen vaatii monen vuoden paneutumista ja kestäviä pakaralihaksia.
Tiedämme tyylisuuntien perusteet, mutta emme välttämättä erota impressionistien tekniikoita ja väripaletteja toisistaan. Erotamme nisäkkäät matelijoista, vaikka emme tunnista satoja käärmelajeja.
Ja nyt tulee ensimmäinen paradoksi:
Vaikka asiantuntijuus syntyy yksityiskohdista, niiden tietämisestä ei meille makseta. Asia on itse asiassa juuri toisinpäin: asiakas käyttää asiantuntijaa suurien linjojen vetämiseen – ei pikkutarkkoihin nähräämisiin. Kun ammattilainen viestii alan ulkopuolisten kanssa, yksityiskohdat eivät saa nousta liian tärkeiksi.
Tätä eivät kaikki asiantuntijat ole oivaltaneet. He yrittävät todistaa asiantuntemuksensa detaljeilla, ja samaan aikaan asiakas yrittää peittää haukotustaan.
Aito asiantuntijuus syntyy yksityiskohtien tuntemuksesta, mutta asiakas ei hyödy siitä. Asiakas maksaa vain asiantuntijan antamasta yleiskuvasta.
—