Uutisvuotoon!

Huomenna perjantaina on Uutisvuodon nauhoitukset. Ohjelma tulee ulos aprillipäivänä klo 21.15.

Kisaan Stan Saanilan joukkueessa, ja vastassamme ovat Jari Tervo ja Sanna Ukkola. Tavoitteenamme on tuottaa vastapuolelle nöyryyttävä tappio.

Tai siis tarkalleen ottaen en ole koskaan tavannut Stan Saanilaa, mutta uskon hänen olevan samaa mieltä tavoitteistamme.

Otan häviäjäjoukkueelle mukaan jotain lohdutuslahjaksi, ettei heille tule kovin paha mieli. Ehkä vien heille kriisiviestinnän käsikirjani.

* * *

Edit 5.4.2017 klo 9.50: Täällä linkki Uutisvuodon lähetykseen.

Kerro oma kantasi

Yle ja maahanmuutto ja kyllä sille ”asiantuntijalle” jotain on maksettu

Postasin tiistai-iltana epäilykseni maahanmuuttokriittisistä trolleista, joten osasin odottaa blogiin valtavaa määrää maahanmuuttokriitikoita. Osa oli asiallisia keskustelijoita ja osa tietenkin juuri niitä aggressiivisia trolleja.

Keskustelua yritettiin viedä aina silloin tällöin sivuraiteille: Ylen puolueellisuuteen ja omiin motiiveihini. Niinpä kokoan faktat ihan erikseen keskusteltavaksi tähän postaukseen.

1) Yle oli puolueellinen, koska se on sen lakisääteinen tehtävä.

Ylen tiistainen A2-ilta pakolaisista oli ilman muuta puolueellinen, mutta tämä johtuu Ylen lakisääteisestä tehtävästä. On aivan turha meuhkata puolueellisuudesta, koska lain noudattaminen on Ylelle pakollista.

Jos et pidä tästä Ylen tehtävästä, se vaatii lakimuutoksen, joten oikea palauteosoite on oma kansanedustajasi.

(Sen sijaan kukaan ei pakottanut Yleä toteuttamaan myötähäpeää herättävää mukahuumoria, noloja puuroepisodeja ja alentuvaa pakolaisten raahaamista paijattaviksi maskoteiksi. Sen toimittajat keksivät valitettavasti ihan itse.)

2) Yle ei maksa minulle haastatteluista.

Olen vapaa bloggaaja ja itsenäinen yrittäjä, joten voin esittää haluamiani havaintoja ja väitteitä. Yle päättää itse niiden uutisoinnista.

En ota miltään medialta haastattelupalkkioita enkä matkakorvauksia.

Olen kyllä tehnyt Ylelle vuosi sitten koulutuskeikan, mutta sekin oli heidän lakiosastolleen. Toimittajat eivät edes tiedä, että olen kouluttanut saman talon juristeja vuonna 2014.

Toisaalta olen myös kritisoinut Yleä, viimeksi syyskuussa.

3) Oma kantani maahanmuuttoon on ristiriitainen.

Olen maahanmuuton suhteen välimallin tyyppi. Irralliset huomioni ja pohdintani ovat tämänsuuntaisia:

  1. Minua huolestuttavat maahanmuuttoon liittyvät kulut.
  2. Minua huolestuttaa se, osaammeko kotouttaa tulijat hyvin ja nopeasti.
  3. Minua huolestuttaa maahanmuuttoon liittyvä väkivalta, jossa on pahimmillaan ainekset sisällissotaan, jos tilanne jatkuu.
  4. En silti halua sulkea rajoja, koska ihmiset ovat kautta aikojen liikkuneet ympäri maapalloa. Oman filosofiani mukaan jokainen on oikeutettu etsimään parempaa elämää, myös sinä ja minä.
  5. En myöskään ymmärrä sellaisia absurdeja pelkoja, joissa ulkomaalaista kammoksutaan, ennen kuin häntä on edes nähty.
  6. Inhoan aggressiivisia trolleja, jotka solvaavat toista osapuolta alatyylisesti ja estoitta. Molempien ääripäiden möheltäjät vaikeuttavat maltillisten toimintaa ja järkevää keskustelua.
  7. En myöskään pidä siitä ilmiöstä, että yksittäinen anekdootti (kiva pakolaisperhe tai paha somaliraiskaaja) nostetaan esimerkiksi ja todisteeksi oman mielipiteen oikeutuksesta.
  8. En kannata tuntemattomien ihmisten somekertomusten jakamista, vaikka ne tukisivat omaa kantaa, koska niiden todenperäisyydestä ei voi koskaan olla varma. Nykytilanteessa trolleja, feikkitilejä ja valekertomuksia on puolin ja toisin.
  9. Kannatan ajatusta siitä, että kaikkeen pitää ensin tutustua, ennen kuin siitä muodostaa minkäänlaista mielipidettä.
  10. En hyväksy ajatusta siitä, että ihmisen ihonväri, uskonto tai kotimaa muka määrittelee hänen luonteensa. Rikollisuutta on olemassa sekä omasta takaa että ulkomailta saapuvaa. Kun kohtaan yksittäisen ihmisen, minulla ei ole oikeutta ajatella etukäteen, että ”tuo on varmasti väkivaltainen tyyppi”.
  11. Kun ihminen syrjäytyy, se on tuskainen tilanne ihmiselle itselleen ja vaikea paikka yhteiskunnalle. Väitän, että jos ihminen on juureton, vailla päämäärää ja vailla verkostoa, hän helposti joko masentuu tai ryhtyy käyttäytymään aggressiivisesti. Onko meillä mahdollisuuksia rakentaa verkosto ja hyvä elämä kaikille Suomeen tuleville ja Suomessa jo asuville? Vai onko se mahdoton tehtävä jo alkujaan, ja tietty tappioprosentti on vain hyväksyttävä?
  12. Minulla on aina ollut asennetta ja kykyä pärjätä. Lisääntyvä kilpailu työmarkkinoilla tai yrittäjyydessä ei huoleta minua pätkän vertaa. (Mutta pitäisikö minun olla huolestunut muiden puolesta? En osaa sanoa, ja siksikin olen hieman välimallin tyyppi.)
  13. Seuraan kiinnostuneena aiheen ympärillä pyörivää viestintää ja retoriikkaa. Kommentoin sitä mielelläni.
  14. Olen mieluummin tarkkailija kuin osallistuja. En halua lähteä mielenosoituksiin mukaan, enkä pidä siitä, että minut liitetään erilaisiin FB-ryhmiin minulta kysymättä.
  15. Jos hoidamme maahanmuuttotilanteen fiksusti, kansantaloudella on kasvun mahdollisuuksia, kun Suomeen tulee uusia työikäisiä. Suuret ikäluokat eläköityvät, ja me tarvitsemme viiden vuoden sisällä uutta väkeä. (Mutta entä jos hoidamme asian huonosti?)
  16. Suomea sitovat kansainväliset sopimukset, ja meillä on myös sellainen kummajainen kuin perustuslaki. Niistä emme pääse kiemurtelemaan, ellei niitä ensin muuteta. (Tosin esimerkiksi Dublin-sopimus lienee menossa uusiksi.) On typerää esittää ratkaisuksi jotain, jonka perustuslaki tai kansainvälinen sopimus kieltää. Ensin pitää muuttaa laki tai sopimus – ja se ei ole ihan nopea tehtävä.
  17. Onko meillä mitään mahdollisuutta ratkaista asiaa niin, että kaikki ovat tyytyväisiä? Mitä tahansa päätämme, sillä on myös huonoja seurauksia. Joudumme pohtimaan, mitkä huonot seuraukset ovat kestettävissä ja mitkä eivät – ja mitkä ovat todellisia ja mitkä eivät.
  18. Väkivalta ja solvaaminen eivät ratkaise yhtään mitään.

Jos siis joku luulee minua ns. unelmapossen iloiseksi kannattajaksi, hän on väärässä. Olen kai lähinnä kriittinen suvaitsevainen tai positiivisesti asennoitunut nuiva.

PS. Blogissa on tällä hetkellä päällä kommenttien esimoderointi, koska sisään tulvii trollien kiroilua. Tappouhkauskin on jo tullut. Poistan esimoderoinnin, kun tilanne rauhoittuu.

Edit 8.10.2015 klo 10.51:

Facebookiin tuli osuva kommentti. Sain luvan julkaista sen näin:

Kommentti FB

25 kommenttia

Partiojohtaja tukisti lapsia leirillä!

Joku voisi kertoa minusta tällaisen faktan:

Katleena Kortesuo on tukistanut lapsia partioleirillä.

Väite on täysin totta. Tosin kyse oli näytelmätreeneistä, joissa harjoittelimme teatteritukistusta. Opetin partiolapsille, mitä pitää tehdä, jotta tukistus on uskottavan näköinen mutta kivuton. Harjoittelimme myös aidolta vaikuttavaa avokämmenlyöntiä suoraan kasvoihin. Tuloksena oli hurjia videoita.

Mutta totuus on vale silloin, kun jättää oleellista kertomatta. Tuo yllä oleva väite on toki totta, mutta jos kirjoittaja ei kerro teatterikontekstista, hän syyllistyy tahalliseen väärän kuvan antamiseen. Ja se on tismalleen sama asia kuin valehtelu.

Tänään petyin Ylen uutiseen, joka oli peräisin kokeneen politiikan toimittajan Pekka Ervastin kynästä. Uutinen käsitteli puolustusministeriön kansliapäällikön nimityskohua.

Uutisen mukaan Jussi Niinistö ilmoitti Rädylle kylmästi tekstarilla, että tämän työsuhde ei jatku:

Jussi Niinisto tekstari

Ervasti jätti mainitsematta, että Räty oli varta vasten pyytänyt tekstiviesti-ilmoitusta.

Artikkeli siis maalaa tarkoituksellisesti kuvan Niinistöstä kylmänä kommunikoijana ja huonona henkilöstöjohtajana. Tätä en pidä kovin neutraalina uutisointina.

Katleena tukistaa lapsia, ja Niinistö päättää työsuhteita tekstareilla. Paitsi että ei.

 

5 kommenttia