Suomen onnettomimmat someohjeet
Eräs tehdas laati someohjeet. Sitten se pyysi minua puhumaan henkilöstötilaisuuteensa ja esittelemään sääntönsä työntekijöille. Ohjeet olivat aika kamalat. Sanoin asiakkaalle, etten voi allekirjoittaa...
Eräs tehdas laati someohjeet. Sitten se pyysi minua puhumaan henkilöstötilaisuuteensa ja esittelemään sääntönsä työntekijöille. Ohjeet olivat aika kamalat. Sanoin asiakkaalle, etten voi allekirjoittaa...
Postasin tiistai-iltana epäilykseni maahanmuuttokriittisistä trolleista, joten osasin odottaa blogiin valtavaa määrää maahanmuuttokriitikoita. Osa oli asiallisia keskustelijoita ja osa tietenkin juuri niitä...
Yle pyysi minua seuraamaan A2-illan suurta pakolaiskeskustelua somen näkökulmasta. Twitter-virtaa seuraillessani huomasin kiinnostavan ilmiön. Virtaan alkoi tulla munapäisiä tilejä, jotka oli luotu tunnin...
Lähiaikoina on syntynyt useampia somekohuja, jotka olisi helposti voinut välttää. Niiden etenemismalli on aina sama: Esimerkki vihreästä eli onnistuneesta etenemismallista oli taannoinen tilanne, jossa...
Disclaimer: tässä postauksessa ei ole mitään uutta sellaiselle, joka jo käyttää sosiaalista mediaa aktiivisesti. Sen sijaan tämä on maailmankaikkeuden seitsemästuhanneskuudessadasneljäskymmenesviides teksti,...
Silloin tällöin Twitterissä törmää siihen harhakäsitykseen, että "nimimerkki on yhtä vakuuttava kuin oma nimi" ja että "sisältö on tärkeintä, ei sen esittäjä" ja että "ei sillä ole väliä, kuka...
Sain 17-vuotiaana käsiini alkoholia ja vedin tietenkin pään täyteen. Vasta vuosien mittaan opin, mitä on kohtuukäyttö. Sama ilmiö näkyy muissakin uusissa asioissa: tolkullinen keskitie löytyy usein...
Facebookissa ja Twitterissä ihmiset vaihtavat profiilikuvakseen Tahdon-tekstejä. Kaverilistani alkaa näyttää tältä: Nyt on oiva hetki ottaa kantaa ja vaihtaa oma gravatar viestimään hyvästä asiasta....
Urani alkuvaiheissa oli helkutin vaikea saada asiakasreferenssejä. Koulutuksen tilaajat ja osallistujat olivat kyllä tyytyväisiä, mutta homma kilpistyi byrokratiaan. Meillä hyväksytetään referenssit...
Nykyään yrityksen täytyy käyttäytyä kuin ihminen. Sen pitää viihdyttää, nöyrtyä, pyytää anteeksi ja ahertaa. Yrityksen pitää kertoa kuulumisistaan, jutella muitten kanssa ja tuntea...