Siirry sisältöön

Valmentaminen ja kouluttaminen

Missä vaiheessa muutuimme?

Opetin kuusivuotiaalle esikoisellemme, kuinka Spotifya käytetään. Tein soittolistan nimeltä Muksuille ja vein sinne muutaman biisin lapsen toiveiden mukaan. Jätin esikoisen koneen pariin ja kuuntelin toisesta…

Ilmainen lounas ja muut talousvinkit

Tänään VPK-koulutuksessa käsitellään taloutta. Päivän vetäjänä on VTM Ilari Salmi. Olen poiminut Ilarilta muutamia hyviä kommentteja, joita on pakko jakaa täällä blogissakin: Tase ei kerro…

Keväällä alkaa Blogiklinikka!

Infor järjestää keväällä Blogiklinikan, jonka olen lupautunut vetämään. Blogiklinikka sisältää kaksi puolen päivän koulutusta sekä niiden välissä yhteensä kolme tuntia henkilökohtaista sparrausta. Sparraukset pidetään kasvokkain,…

Koeajettua: Joku tolkku -kirjoituskoulutus

Vedin perjantaina ensimmäisen kerran uuden tuotteeni, Joku tolkku -valmennuksen. Joku tolkku on selkeän tekstin kirjoituskoulutus asiantuntijoille. Pyysin uhriksi Pohjantähden, koska minulla ei ollut siellä kontakteja…

Viestinnän seminaari Vetoa, vakuuta ja vaikuta 18.10.

Viesti ry järjestää viestintäalan seminaarin Vetoa, vakuuta ja vaikuta 18.10. Helsingissä Bottalla. Paikalle tulee nimekkäitä puhujia: Jukka Jalonen Minna Mars Jari Parantainen Maarit Pedak Pekka…

Kriisiviestinnän seminaari huomenna

Huomenna on Inforissa kriisiviestinnän seminaari nimeltä Selätä kriisi – pieni tai suuri. Seminaarissa on tarjolla mielenkiintoisia otsikoita ja puhujia: Seminaarin avaus Toimitusjohtaja Kari Väisänen, Infor…

Tunnustus halvoista hinnoista

Olin tänään puhumassa Hämeenlinnan seudun yrittäjänaiset ry:n sosiaalisen median illassa. Illan järjesti kosmetologi Inkeri Valtonen, ja toinen puhuja oli HAMK:n verkkoviestintäpäällikkö Lotta Linko. Pidin puheenvuoroni talkoohengessä…

Tuli mokattua – alennusta 30 %

Olin tänään eräässä järjestössä pitämässä kahden tunnin puheenvuoroa. Ensimmäistä kertaa moneen vuoteen osuuteni meni muutaman minuutin yliajalle, ja silti kaksi asialistan kohtaa jäi käymättä läpi….

Ei muuta kuin bloggaamaan

Olen lähiaikoina usuttanut ihmisiä bloggaamaan, ja onneksi osa heistä on innostunut. Kollegaani Liisa-Maria Patjasta sain yllyttää pitkään, ja lopulta hän suostui: Vuorovaikutin-blogista voitte lukea lisää….

Pohdittu lahja lämmittää eniten

Sain tänään kunnian olla Inforin Vuoden kouluttaja. Tunsin itseni yhtä aikaa nöyräksi, etuoikeutetuksi ja tietenkin iloiseksi. Valinta pisti Hämeenlinnan tytön hiljaiseksi. On tosi iso juttu…