Mitä eroa on liikemiehellä, puhemiehellä ja esimiehellä?

Kerrataanpa nyt viikonlopun puheenaihe:

  1. Ensin Aamulehti ilmoitti, että se lopettaa mies-loppuisten sanojen käytön. Se alkaa kutsua eduskunnan puhemiestä puheenjohtajaksi, lakimiestä juristiksi ja palomiestä pelastajaksi.
  2. Kaverini, toimittaja Sanna Ukkola ei pitänyt linjausta kovin järkevänä, minkä hän ilmaisi blogissaan selkein sanoin. Tarkkana tyyppinä Sanna huomasi, että samassa Aamulehden numerossa puhuttiin kuitenkin naispiispasta ja asemiehestä. Hieman kaksinaismoralistiseltahan Aamulehden toiminta näyttäytyy tuossa valossa.
  3. Viestintäala tietenkin reagoi nopeasti. Alalla tiedetään, että sanat luovat todellisuutta, joten siksi muun muassa Ellun kanat ja kaverini Elisa Heikura puolustivat Aamulehden linjausta.
  4. Somekaaoksesta en viitsi edes raportoida. Jokainen voinee kuvitella, että kaikkia asianosaisia on solvattu, kutakin eri taholta. Aamulehti on idioottisuvakkijulkaisu ja punaviherkuplaa pahentava valemedia, ja Sanna taas on seksisti-rasisti ja vihaa lietsova lähes-paholainen.

Yksi helkutin tärkeä näkökulma kuitenkin unohtui kaikilta: kielitiede. Nyt en puhu jostain teoreettisesta mukasana-avaruudesta vaan niistä konkreettisista faktoista, jotka painavat, kun ihmiset valitsevat sanojaan tiedostaen tai tiedostamatta.

Aamulehden linjauksen isoin ongelma on se, että se käsittelee kaikkia mies-loppuisia sanoja samalla tavalla, vaikka niissä on erotettavissa montakin eri alaluokkaa. Alaluokat jaottuvat sanan käytön ja korvattavuuden mukaan. Käytännössä siis Aamulehden kategorinen yleislinjaus ampuu itseään omaan jalkaansa, sillä se on mahdotonta toteuttaa niin, että lopputulos on täyspäinen.

Otan nyt erikseen esille sukupuoleen viittaavia ammattinimikkeitä ja käyn läpi ne ryhmittäin. Samalla kerron, mitä näille sanaryhmille pitäisi tehdä.

1) Auttamatta vanhentuneet ammattinimikkeet, joille on täysin vakiintuneet suomennokset

Terveyssisar on nykyään lähihoitaja tai sairaanhoitaja tai terveydenhoitaja. Vastaavasti aika harva puhuu tosissaan liikemiehestä, sillä on olemassa yrittäjä, kasvuyrittäjä, hallitusammattilainen ja sijoittaja. Kovin moni ei myöskään kutsu paikalle lakimiestä, koska on olemassa juristi ja joissain tilanteissa asianajaja (joka on muuten erillinen tutkintonsa). Vastaavasti tiedemies on suomeksi tutkija, ja lehtimies on toimittaja tai journalisti.

Samalla veikkaan, ettei kovinkaan monen käyntikortissa lue ”terveyssisar”, ”lakimies”, ”tiedemies”, ”liikemies” tai ”lehtimies”. Ne nimittäin haiskahtavat vahvasti 1950-luvulta. Jos tekisimme kielitieteellisen analyysin eri aikakausien tekstiaineistosta, voisimme havaita, että nämä termit ovat vähentyneet ja vanhentuneet 1990-luvun jälkeen.

(Näistä kaikista voit tehdä Google-haun. Jokainen näistä mies-loppuisista termeistä tuottaa selkeän vähemmistön hakukoneosumissa verrattuna modernimpiin ammattinimikkeisiin. Tämä osoittaa kiistatta termien vanhanaikaisuuden ja väistymisen.)

Tässä asiassa siis komppaan Aamulehteä – tosin en ymmärrä, mitä kumman julistamista asiassa on. On olemassa paljon vanhentuneita termejä, joille on olemassa lyhyempi ja kätevämpi vaihtoehto. Ihan fiksua, että nämä päivitetään ja sovitaan lehden sisäiseksi käytännöksi.

Tähän ryhmään voi muuten pian lukea myös lentoemännän, sillä stuertti on napakampi ja tiiviimpi.

2) Julkisten instituutioiden ammattitermit, joita ei voi muuttaa ulkopuolelta

Näitä ovat palomies ja puhemies. Fiksu media ei voi yhtäkkiä ryhtyä käyttämään näistä toista termiä, koska se aiheuttaa väärinkäsityksiä. Lukija ei voi tietää, että lause ”pelastajat tulivat paikalle” tarkoittaa juuri palomiehiä, eikä esimerkiksi poliiseja tai ambulanssihenkilöstöä. Lukija ei välttämättä myöskään hahmota, että eduskunnan puheenjohtaja ja puhemies tarkoittavat samaa tyyppiä.

Tämä ei siis ole toimituksen linjattavissa oleva asia, vaan se on kyseisten organisaatioiden (tai joissain tapauksissa lainsäätäjien) asia.

Toki kannatan, että puhemies vanhanaikaisena terminä vaihdettaisiin tutummaksi puheenjohtajaksi, mutta sitä päätöstä Aamulehti ei voi tehdä. Kielestä tulee epäselvää, jos yhteiset sanat katoavat ja jokainen taho käyttää vain itselleen mieluista sanaa.

3) Sanat, joille ei ole parempaakaan suomennosta

Ikävä kyllä esimiehelle ei ole selkeämpää termiä. Arkikielessä puhutaan pomosta, mutta se ei sovi neutraaliin yleiskieleen. Vastaavasti esihenkilö on lähellä kankeaa viranomaisjargonia, enkä usko, että sitä voidaan vakiinnuttaa käyttöön vain päättämällä.

Twitterissä jotkut väittivät pokkana, että ”esihenkilö on ihan vakiintunut termi”. No eipä kyllä ole. Termi esihenkilö esiintyy Googlessa vain 3 000 kertaa, kun taas esimies yli 2 000 000 kertaa.

Esimiestä ei myöskään voi suomentaa päälliköksi tai johtajaksi, sillä esimies-termi kattaa sekä päälliköt että johtajat. Tyypillisestihän organisaatiossa johtaja on johtoryhmän jäsen, ja hänen tiimissään on päälliköitä. Päälliköiden ”alla” taas ovat tiiminvetäjät. Esimies ei ole synonyymi minkään noiden kanssa, vaan se on kattokäsite päällikölle, johtajalle ja tiiminvetäjälle. Termi esimiesasema tarkoittaa sitä, että ihmisellä on johtovastuu joidenkin toisten tyyppien tekemisiin.

Tästä voisi toki julistaa sanakilpailun: ”mitä esimies on sukupuolineutraalisti sanottuna?” Tyypillisesti kilpailuista ei kuitenkaan ole apua. Kansa käyttää sitä sanaa mitä kansa käyttää, eikä se muutu kovin herkästi. (Eikä tasa-arvo sitä paitsi tukahdu siihen, että siellä täällä kielessä on vielä hassuja jäänteitä historiasta.)

* * *

Ennen kuin kannatat tai kritisoit Aamulehden linjausta, tee itsellesi selväksi, mistä sanaryhmistä puhut. Sanoja ei voi käsitellä isona könttänä, vaan niillä on omat taustansa, käyttömuotonsa ja merkityksensä. On kielitieteellinen virhe joko pistää pannaan kaikki mies-loppuiset sanat tai vaihtoehtoisesti vakiinnuttaa kaikki mies-loppuiset nimikkeet.

* * *

Edit 19.9.2017 klo 10.20: lisätty tekstiin terveydenhoitaja.

65 kommenttia

Varo tonepolisointia ja faktualisointia

Argumentointi on tärkeä taito, sillä nyky-yhteiskunnassa on paljon keskusteltavaa. Ja oli kai ennenkin, mutta meitä kiinnostaa enemmän nykykeskustelu. Koska mennyt on tavallaan takanapäin, ja nykyisyys on oikeastaan niinku tässä.

Haluan nyt listata kaksi väärää argumentointimallia, jotka pitää saada karsittua keskusteluista. Ensimmäinen on tutumpi, mutta toinen vaatii kyllä avaamista.

  1. Tonepolisointi eli huonoon käytökseen puuttuminen.
  2. Faktualisointi eli logiikan hyödyntäminen väittelyissä.

Faktualisointi on äärimmäisen vaarallinen virheargumentointimalli, koska ensinnäkään kaikilla ei ole pääsyä faktojen äärelle. Niinpä faktojen käyttö on syrjivää ja sortavaa jo ihan lähtökohtaisesti, sillä ne ovat vain etuoikeutettujen saatavilla. On helppo olla korkeastikoulutettu ja lukutaitoinen ja vedota sen nojalla faktoihin.

Faktualisoinnin toinen ongelma on tunteiden, kokemusten ja tämän hetken ohittaminen. Millä perusteella voimme muka väittää, että faktat ovat tärkeämpiä kuin tunteet? Tunteet ovat kuitenkin tärkeä osa ihmisyyttä, ja ilman tunteita olisimme vain kylmiä koneita. Faktualisointi siis mekaanistaa keskustelua ja ohittaa ihmisyyden kokonaan.

Kolmas faktualisoinnin ongelma on sen loukkaavuus. Moni fakta loukkaa erilaisia ihmisryhmiä. Siispä emme voi käydä tasapainoista keskustelua, jos toinen osapuoli on altavastaavassa asemassa.

Tämän vuoksi vaadin faktatonta keskustelua. Nouskaa barrikadeille faktualisointia vastaan!

 

7 kommenttia

Loukkasitko jotakuta? Analysoi täällä, mitä tuli tehtyä

Partiolaisten Facebook-keskusteluryhmässä oli tänään keskustelu, jollaisia on nähty pitkin somea. Keskustelun kulku menee aina näin:

Henkilö 1 ihmisryhmästä A: – [kommentti, jossa puhutaan ihmisryhmä A:n tarpeista]
Henkilö 2 ihmisryhmästä A: – Entä ihmisryhmä B?
Henkilö 1: – Toki B:kin on kiva, mutta nyt on kyse A:stä, koska on syy S.
Henkilö 2: – Mieti, miltä nyt B-ryhmästä tuntuu!
Henkilö 1: – No ei täällä nyt ole ketään B-ryhmästä paikalla loukkaantuneena…
Henkilö 2: – Ne eivät kehtaa sanoa loukkaantuneensa! Minä puolustan heitä!
Henkilö 3: – Minä olen ryhmää B, mutta en loukkaantunut.
Henkilö 2: – Sinä olet poikkeus! Taatusti joku loukkaantui!
Henkilö 4: – Minäkin olen B, mutta en loukkaantunut.
Henkilö 5: – Minäkin olen B, mutta en loukkaantunut.
Henkilö 6: – Minä olen B, ja minua kyllä vähän harmitti.
Henkilö 2: – No niin! Mitä minä sanoin! Henkilö 1:n pitää nyt korjata viestinsä!
Henkilö 1: – No mutta kun minun piti nyt puhua ihmisryhmä A:stä…
Henkilö 2: – Korjaa viestisi! Puhu B:stä!

Jokainen on nähnyt näitä keskusteluita. Ennen kuin menemme eteenpäin, esitän kaksi disclaimeria:

  1. Ensinnäkään näissä keskusteluissa kyse ei ole siitä, että joku solvaa ihmisryhmää B. Solvaaminenhan on aina selkeä ja tahallinen loukkaus, eikä sellaista tarvitse kuunnella.
  2. Toisekseen ihmisryhmä A on jostain perustellusta syystä puheenaiheena. Valinta on siis argumentoitu, eikä sitä ole tehty siksi, etteikö ihmisryhmä B kiinnostaisi tai että ihmisryhmä B olisi muka turha. Tällä kertaa vain sattuu olemaan puhe A:sta.

Tutkitaanpa näitä tilanteita hieman enemmän. Milloin on syytä korjata alkuperäistä lausuntoa ja milloin pitää pyytää anteeksi? Milloin taas voit jatkaa huoletta eteenpäin?

Asia selviää kahdella muuttujalla ja niiden vaihtoehdoilla:

1) Loukkaamisen tahallisuus ja tahattomuus sekä oma asemasi suhteessa kohderyhmään

1a) Olet aikonutkin loukata jotakuta. (Silloin on muuten parempi loukata itseään isompia tai itsensä vertaisia, eikä missään nimessä pienempiä. Tämä analyysi ei auta sinua tippaakaan, jos olet invalideja solvaava huippu-urheilija tai lapsia kiusaava iltapäiväkerhon hoitaja.)

1b) Joku loukkaantuu, vaikket vilpittömästi ole tarkoittanut sitä.

2) Loukkaantujien ja puolestaloukkaantujien määrä

2a) Joku ihmisryhmästä A spekuloi loukkaantumisesta tyyliin ”kyllä joku nyt ihmisryhmästä B loukkaantui”. Kyseessä on siis puolestaloukkaantuminen.

2b) Ihmisryhmä B:n loukkaantujia on vain yksi tai kaksi.

2c) Suuri osa ihmisryhmästä B ryntää paikalle ja osoittaa loukkaantumisensa.

Ratkaisuvaihtoehdot kriisiviestinnän kannalta menevät näin:

  • 1a + 2a: Olet aikonut loukata isompiasi tai samanarvoisia, ja puolestaloukkaantujat ovat jo paikalla. Seuraa tilannetta tarkasti: olet saamassa sitä mitä olet tilannut.
  • 1a + 2b: Olet aikonut loukata isompiasi tai samanarvoisia, ja jäljet ovat nyt näkyvillä. Oletko varma, että tämä on juuri se tapa, jolla sinun kannattaa edetä? Vielä ei kuitenkaan tarvitse tehdä mitään.
  • 1a + 2c: Olet aikonut loukata isompiasi tai samanarvoisia – ja olet onnistunut siinä. Jos tämä kuuluu strategiaasi, voit ehkä jatkaa. Et kuitenkaan vaikuta kovin fiksulta ulkopuolisten silmissä, joten varaudu esittämään kunnon anteeksipyyntö.
  • 1b + 2a: Et aikonut loukata, mutta puolestaloukkaantujat ovat saapuneet. Sinun ei tarvitse tehdä yhtään mitään.
  • 1b + 2b: Et aikonut loukata, joten onneksi vain pari otti nokkiinsa. Jos he ovat asiallisia, voit pyytää heiltä anteeksi. Todennäköisesti voit säilyttää alkuperäisen viestisi. Ota huomioon, että aina joku loukkaantuu. Aina.
  • 1b + 2c: Et aikonut loukata, mutta onnistuit siinä silti. Pyydä anteeksi ja korjaa mokasi.

Tyypillisin tulos näissä keisseissä on 1b + 2a, eli mitään viestinnällistä katastrofia ei ole tapahtunut. Ihmisryhmä B syö samaan aikaan popcornia eikä ole läsnä kärsimässä yhtään mistään.

Avasin tuon kaiken tekstiksi, sillä blogillani on näkövammaisia lukijoita. Tässä vielä sama kuvana:

Loukkaantuminen ja loukkaaminen kriisiviestinta

 

 

 

 

Kerro oma kantasi