Hyväksy se, että osa epäoikeudenmukaisuudesta on sattumaa

Kaikki me olemme oikeudenmukaisuuden puolella. Oikeudenmukaisuus on hyvä juttu. Oikeudenmukaisuus on reilu juttu. Oikeudenmukaisuus on tärkeä juttu.

Sitten kun lähdemme määrittelemään, mitä on oikeudenmukaisuus, olemmekin täysin eri mieltä.

Jonkun mielestä on epäoikeudenmukaista, että ihmisillä on erilaiset lähtökohdat. On epäreilua, että joku syntyy rikkaaseen ja koulutettuun perheeseen. Sekin on epäreilua, että toisella on vaikea lapsuus.

Minä taas ajattelen, että epäoikeudenmukaisuus tarkoittaa vain sellaisia epätasa-arvoisia asioita, jotka eivät johdu sattumasta.

Jokainen meistä voittaa ja häviää geenipokerissa ja lapsuuslotossa. Joku saa koulutetun perheen mutta perii länkisääret ja puhevian. Toinen saa upean ulkonäön mutta perii lyhytjänteisyyden ja varhaisen kaljuuntumisen.

Ei se ole epäoikeudenmukaisuutta, vaan se on elämää. Minä voitin lotossa koulutetun ydinperheen, paljon rakkautta ja ison kotikirjaston, mutta bonuksena tuli kasvosokeus, huono keskittymiskyky, surkea motoriikka, vino suu ja persjalkainen ruumiinrakenne. Olisin mielelläni voittanut musikaalisuutta, kärsivällisyyttä ja tyylikkyyttä, mutta ne raaputusvoitot menivät jollekulle muulle.

Tämä pitää hyväksyä, koska se on sattumaa. Sillä mennään, mitä tuli saatua. Se mitä ei saatu, sen voi joko korjata tai hyväksyä.

En vastusta sattumaa mutta vastustan tietenkin epäoikeudenmukaisuutta. Se on nimittäin jotain, joka syntyy väärinkäytöksistä ja epäeettisestä toiminnasta. Vastustan siitä, että joku ottaa kunnian toisen teoista. Vastustan huijaamista, korruptiota ja huonosti tuomaroituja kilpailuja. Vastustan sitä, että eri ihmisille on eri kriteerit samasta työstä.

Tämä ero on tärkeä. Jos näemme sattuman jakamat erilaiset pelikortit epäoikeudenmukaisuutena, luulemme korjaavamme epäkohtia, kun yritämme poistaa sattumaa. Lopputuloksena on maailma sellaisena kuin Kurt Vonnegut kuvaa sen Harrison Bergeron -novellissaan. Siinä hoikille on asennettu painosäkit ja älykkäitä piinataan kivuliailla äänillä, jotta kaikki olisivat lähtökohdiltaan samanlaisia.

Tietenkin voimme tukea tasa-arvoisia lähtökohtia. Meidän kannattaa pitää koulutus ilmaisena tai erittäin edullisena. Meidän täytyy myös mahdollistaa ihmisten vaurastuminen ja pärjääminen.

Sen sijaan jos pelleilemme ajatuksella, että perintövero olisi sata prosenttia tai että älykäs lapsi ei saisi tehdä koulussa oppikirjaa eteenpäin, olemme aivan helkutin pielessä. Silloin kiskomme voittoarvan saaneita alaspäin, vaikka meidän pitäisi mieluummin auttaa lapsuuslottovoittoa osumaan mahdollisimman monen kohdalle.

Hyväksy se, että sattuma ei ole epäoikeudenmukaisuutta. Toimi mieluummin niin, että mahdollisimman monella olisi saumaa hyvään sattumaan.

18 kommenttia

Kaksi eväsleipää

Juttelin kaverini kanssa lapsuudesta. Tajusin siinä yhteydessä kaksi kullanarvoista evästä, jotka olen saanut kotoani.

1) Kateus on turhaa

Meillä kotona vanhemmat eivät kadehtineet muita. En koskaan kuullut ikävänsävyistä ”miksi tuollakin tyypillä on tuollainen” -ihmettelyä. Niinpä en ole itsekään oppinut kadehtimaan.

Kun ensimmäisen kerran törmäsin naapurikateuden käsitteeseen jossain kirjassa, en tiennyt mistä oli kyse. Minulle oli aivan käsittämätön ajatus, että joku vahtaisi naapurin pihaa, taloa tai autoja ja tuntisi niistä katkeruutta. Meidän perheessämme kukaan ei edes tiennyt, montako autoa naapureilla oli ja mitä merkkiä ne mahtoivat edustaa.

2) Kaikki kropat ovat hyviä

Vanhempani eivät koskaan seisseet peilin edessä ja surkutelleet vartaloitaan. Niinpä minä ja siskonikaan emme oppineet sitä. En koskaan tajunnut, etten muka voisi kelvata maailmalle.

Yllätyin, kun joku ilmoitti yläasteella, että minulla oli kuulemma ”iso perse”. Toki se kiukutti, mutta samaan aikaan tajusin, että moittijassa oli jotain vialla, ei minussa. Ei ole normaalia, että tuntee tarvetta arvostella ääneen toisen kroppaa.

* * *

Näitä eväsleipiä olen tarjoillut myös lapsilleni. En ole koskaan heidän kuullensa kadehtinut toisten parempia mahdollisuuksia tai hienompaa omaisuutta. En myöskään ole surkutellut omaa habitustani saati arvostellut muita. Olen halunnut rakentaa lapsilleni terveen itsetunnon, johon ei kuulu toisten kadehtiminen tai oman ruumiin kritisointi.

Tietenkin olen etuoikeutettu: kasvoin ydinperheessä, joka tajusi tehdä minulle helkutin hyvät eväät.

Parasta silti on, että jokainen meistä voi tehdä samat eväsleivät koska tahansa. Jos et pysty tekemään niitä vielä itsellesi, tee ne toisille.

 

4 kommenttia

Näin se on

Jos haluat olla vakuuttava ammattilainen, ole jämäkkä.

Tai siis ehkä kannattaa olla jämäkkä. Melko todennäköisesti.

Toki on poikkeuksia. Tätä ei siis kannata yleistää ihan joka paikkaan, mutta lähtökohtaisesti lienee viisasta olla jämäkkä. Käsittääkseni.

Jämäkkyys saattaa olla henkisesti aika raskasta, joten siitä voi varmastikin pitää välillä taukoja. Itse yritän esimerkiksi olla jämäkkä aina tiistaiaamuisin kymmeneltä. Joskus olen sitä jopa lounaaseen asti. Jos siis on aikainen lounas.

Lomillakin on ihan hyvä vältellä liiallista jämäkkyyttä, ettei siitä tule vahingossa pysyvää tilaa. On rentouttavaa antaa selkärangan levätä ja jättää jämäkkyys hetkeksi aikaa sängyn alle.

Jos omalle toimialalle ei sovi jämäkkyys, sitä joutuu ehkä etsimään maltillisemman ratkaisun. Yksi vaihtoehto voisi olla se, jos välttelisi liiallista epävarmuutta. Aluksi voisi ottaa vaikka tavoitteeksi sen, ettei olisi ihan selkärangaton, vaan vaikka sellainen puolijämäkähkö.

Luullakseni se voisi olla melko hyvä vaihtoehto. Tai jos ei kaikkien mielestä hyvä, niin ehkä joku voisi arvostaa tätä ajatusta.

Joohan?

Kerro oma kantasi