Tilauspostaus: milloin trendaus muuttuu lynkkaukseksi?

Sain Facebookissa Panulta erinomaisen postaustoiveen:

Ehdotus EOT-bloggaukseksi: Milloin trendaus muuttuu lynkkaukseksi? Se voi nähdäkseni tapahtua (tai voidaan tulkita että se on tapahtunut), vaikka kukaan ei tweettaisi asiattomasti tai aikoisi olla osa massaa.

Olen miettinyt tätä aiemminkin, kun Twitterissä on ollut sinänsä asiallista kritiikkiä, mutta määrä on ollut varmasti musertava kritiikin kohteelle. Missä kohdassa pitää päättää olla jatkamatta keskustelua? Kolmantena tweettaajana, viidentenätoista? Itseäni vähän harmitti, kun omat (varhaiset) kommenttini absurdeista Nazisin taistelusta ja juhlaraha-episodista päätyivät julkisuuteen. Molemmissa oli joku mokannut ja sai kuulla isosti siitä, Nazisin kohdalla onneksi nimettömäksi jäänyt toimittaja. Tsemppiä heille.

Itse päätin olla aika varhain kommentoimatta Twitterissä Ukkolan mokaa, koska ounastelin että hän on jo siitä perillä, on saattanut menettää yöunensa ja tulee vielä kuulemaan siitä paljon.

Panu on freelance-kustannustoimittaja, ja olemme tehneet hommia yhdessä. (Linkki johtaa Panun Twitter-tiliin, koska FB-tili ei taida olla julkinen.) Taustaksi sanottakoon, että Panu oli siis eilisestä kohusta eri mieltä kanssani. Hän puolusti tviittaajaa, kun taas minä ymmärsin Sannaa.

Mutta asiaan: milloin trendaus siis muuttuu lynkkaukseksi? Milloin viestimassa on niin valtava tai tyyli niin asiaton, että se on enemmän kivitystä kuin asiallista kritiikkiä?

Lähdin pilkkomaan asiaa kolmelta kannalta: kriitikon tavoitteen, kriitikon keinojen ja kritiikin määrän näkökulmasta.

1) Mikä on kriitikon tavoite?

Ihannetilanteessa kriitikon tavoite on puuttua toisen toimintatapaan ja kertoa oma mielipiteensä. Täydellisessä maailmassa kriitikko haluaa vain vaikuttaa yhteiskuntaan ja tehdä universumista paremman paikan. (Lue tämä värisevällä äänellä, katse kohti auringonlaskua.)

Käytännössä meillä jokaisella on siinä sivussa myös hitusen vähemmän yleviä tai tiedostamattomia tavoitteita: huomionhaku, kiukunpurkaus, ylemmyydentunnon viestiminen, vahingonilo, kosto, vallankäyttö tai jopa tarve purkaa raivoa.

Onneksi suurin osa osaa tunnistaa ja hiljentää nuo jälkimmäiset tavoitteet ja käyttäytyä ensiksi mainittujen tavoitteiden mukaan. Esimerkiksi täällä EOT:ssä oli eilen erinomaista keskustelua.

Kaikki eivät silti ikävä kyllä kykene samaan kuin te poikkeuksellisen älykkäät ja viehätysvoimaiset EOT:n lukijat.

2) Mikä on kriitikon keino?

Ideaalimaailmassa kritiikki annetaan aina fiksusti, toista kunnioittaen ja asiapohjalta. Usein se annetaan julkisesti, mutta joskus vielä hyödyllisempää on toimia kahden kesken, kuten työpaikan kehityskeskustelussa.

Todellisuudessa tämä asiallisuus ei tietenkään toteudu. Kritiikkiä annetaan myös eskaloiden ja vihaisena, pahimmillaan solvaten ja kiroillen. Tyypillistä näissä tilanteissa on, että aggressiivisen kriitikon mielestä syy on aina muissa: kritiikin kohteessa, yhteiskunnassa tai ilmapiirissä. Hänen oli kerta kaikkiaan pakko kiroilla ja solvata.

Itse vältän solvaamista, mutta oma heikko kohtani on pureva sarkasmi. Jos olen kärttyinen, saatan helposti langeta asiallisen kritiikin ja haukkumisen välimuotoon, pisteliääseen ivaan. Se on näennäisen älyllistä mutta oikeasti tosi ilkeää. Onneksi olen onnistunut vähentämään tätä, mutta kyllä täältä blogista löytyy takavuosilta aivan typerääkin ulinaa.

3) Mikä on kritiikin määrä?

Yksittäinen asiallinen kritiikki ja tägäys ovat validi ja tarpeellinen tapa ilmaista oma mielipide. Toki voi puntaroida, että jos viisikymmentä muuta ovat jo tehneet sen, niin onko omasta kommentista enää hyötyä? Lisäksi jos moni muu on jo sanonut samasta asiasta, mutta nälvien ja ilkkuen, silloin asiallistakin palautetta on vaikeampi kestää.

Me emme voi vaikuttaa toisten antaman palautteen määrään, mutta omaan määrään voimme. Tässä blogissa eräs anonyymi kirjoitti minulle kahden vuorokauden aikana 21 kommenttia samasta teemasta. Näistä puolet oli tullut yhden aikaan yöllä. Onneksi hänen sävynsä oli etupäässä asiallinen, mutta kaikki nettikirjoittelijat eivät pysty samaan.

Jos yksi ihminen kirjoittaa kymmeniä viestejä pitkin nettiä, se vääristää tilannetta. Näyttää siltä, kuin asialla olisi valtava väkijoukko, vaikka kyseessä on vain yksittäinen yksilö. Siksi pidän itse omat julkituloni määrällisesti vähäisenä, vaikka toki vastaan saamiini kysymyksiin ja palautteisiin.

No mitä helkuttia tälle voi tehdä? Milloin trendaus muuttuu lynkkaukseksi?

Trendit ovat kuin aalto. Yksittäinen vesipisara ei voi tietää eikä tiedostaa, minkä kokoinen aalto on ja milloin sen iskuvoima on kasvanut kohtuuttomaksi.

(Sama pätee muuten viattomiinkin trendeihin kuten etunimiin. Aikuiset ajattelevat antavansa vauvalle erikoisen nimen, mutta kun samaa nimeä on ajatellut moni vanhempi samaan aikaan, yhtäkkiä tuloksena on superyleinen muotinimi. Kukaan ei ole tajunnut olevansa vesipisara keskellä isoa aaltoa.)

Aallon tuhovoima riippuu tietty siitä, mihin se osuu. Presidentinlinnan kiviseinä kestää aika helkutin paljon, mutta tavallisen ihmisen lautamökki murskaantuu. Yleensä julkisuuden henkilön sietokyky on lähempänä tiiltä kuin tikkutaloa, mutta sitä ei yleensä voi päätellä ulkopuolelta.

Onneksi me yksittäiset vesipisarat voimme tehdä yhden asian: voimme tiedostaa oman toiminnan ja tarkkailla muiden toimintaa. Jos aalto on liian suuri, siitä kannattaa lähteä pois. Toisaalta jos aalto on liian pieni, sen kyydissä on ihan hyvä jatkaa.

Olen tehnyt itselleni tsekkilistan, jonka mukaan yritän edetä.

  1. Määrä. Tsekkaan ensin, onko joku muu jo sanonut sen, mitä halusin sanoa. Jos kaikki näkökulmat on jo tuotu esille julkisessa keskustelussa, en yleensä reagoi mitenkään. Tavaraa on nimittäin jo liikaa. Saatan kyllä käydä peukuttamassa tai tykkäämässä niistä perusteluista, joita kannatan. En koskaan käy sanomassa samasta asiasta monta kertaa ja eri paikoissa, koska se antaa väärän vaikutelman kommentoijien määrästä. Yleensä teen yhden blogipostauksen tai yhden FB-päivityksen.
  2. Tavoite. Yritän välttää kiukuspäissäni kirjoittamista. Siitä ei koskaan tule mitään hyvää, varsinkin koska osaan olla pirullisen teräväsanainen vihaisena. Tavoitteen pitää olla sisällöllinen, ei tunneperäinen.
  3. Keinot. En koskaan mene kommentoimaan sellaiseen tviittiin, FB-postaukseen tai blogipostaukseen, jossa käydään aggressiivista keskustelua. Enhän mene baarissakaan sellaiseen pöytään, jossa öyhötetään kännissä. (Poikkeuksena saattaa olla julkisuuden henkilön status, josta pitää oikaista jokin faktavirhe.) Lisäksi moderoin aika tarkasti oman blogini ja FB-seinäni. Jos sinne päästää yhdenkin raivopään ääneen, hän houkuttelee muita samanlaisia luokseen, ja silloin kivat tyypit kaikkoavat. Yritän samalla pitää oman viestintäni rakentavana, vaikka se usein onkin helkutin vaikeaa.

Tästä upeasta listastani huolimatta minulta pääsee tällaisia tilityksiä. Janne-parka joutui selittelemään kiukkuani.

 

PS. Lue Katri Mannisen erinomainen postaus kiusaamisesta ja kasvattamisesta.

4 kommenttia

Mitä tehdä, kun on paha päivä ja ankea aamu?

Olin tänään puhumassa organisaatioblogeista Alma Talentin Digitaalinen työympäristö -seminaarissa. Puheenvuoron jälkeen eräs osallistuja tuli kiittämään osuudestani. Samalla hän kysyi erinomaisen kysymyksen:

Miten sä pystyt esiintymään silloin, jos sulla on huono päivä?

Miten siis pystyy olemaan positiivinen ja kommunikoiva, jos oma päivä on mennyt pieleen? Miten jaksaa vuorovaikuttaa ja olla läsnä? Kiristeeekö sitä vain hampaitaan ja pakottaa itsensä toimimaan?

(Tämä postaus ei käsittele tilannetta, jossa joku saa vakavan suru-uutisen. Silloin on yleensä mahdollisuus jäädä sairauslomalle tai siirtää pakollisia menoja. Sen sijaan puhun nyt niistä arjen pienistä kinoista, epäonnistumisista tai unohteluista, jotka tekevät ”huonon päivän”.)

Niinpä esitin kysymykseen kaksiosaisen vastauksen:

1) Useimmiten ”huono päivä” on vain suodatuskysymys.

Istutpa juuri nyt missä tahansa, niin vilkaise ympärillesi. Etsi kaikkea, mikä on punaista. Näetkö punaisen tarralapun, punaisen paidan, punaisen auton, punaisia kukkia tai punaisen kynän? Seuraavaksi etsi katseellasi kaikkea vihreää. Näetkö vihreän tarralapun, vihreän lippiksen, vihreän skootterin, vihreät lehdet tai vihreän kynän?

Se mitä etsii, sitä myös löytää. Ja se mitä itse on etsimisellään löytänyt, vaikuttaa omaan tulkintaan.

Jos punaiset tarkoittavat vastoinkäymisiä ja vihreät onnistumisia, me lähdemme helposti keskittymään vain ensiksi mainittuun. Jos on aamulla riidellyt lapsen kanssa, jopa pankkikortin putoaminen lattialle tuntuu selkeältä jatkumolta ja väistämättömältä kurjuudelta. Jos odottaa epäonnistumisia ja huonoja uutisia, niitä myös löytää edestään.

Oikeastihan päivät ovat sekoitus hyvää ja huonoa, onnea ja ongelmia, voittoja ja vastoinkäymisiä. Ei ole absoluuttisia ”hyviä päiviä” ja ”huonoja päiviä”, joissa jo tapahtuneet asiat määrittäisivät seuraavien tapahtumien laatua.

Kerroin siis vastauksena kysyjälle, että olen aika tehokas suodattaja. Unohdan nopeasti huonot asiat, enkä keskity niihin. Sen sijaan huomaan hyvät asiat ja keskityn niihin. Olen jostain syystä tehnyt näin aina, mutta uskon, että taito on myös opeteltavissa.

2) Useimmiten vastoinkäymiset voi nähdä myös voittona.

Jos kompastun kadulla, en ajattele sitä pieleenmenona tai kipuna, vaan ajattelen sen hassuna Facebook-päivityksenä. Jos juna on myöhässä, en ajattele sitä vastoinkäymisenä vaan huvittavana tviittinä. Jos mokaan asiakkaan kanssa oikein kunnolla, sekään ei ole ongelma, vaan mahdollisuus korjata asiakassuhde sekä aihe analyyttiseen blogipostaukseen.

Ideana on ottaa tarralappupinon päältä punainen lappu pois ja löytää sen alta vihreä lappu. Vastaan tuleva pieni huonous kannattaa nähdä isona hauskuutena.

* * *

Tosi harvoin huono päivä on oikeasti huono päivä. Yleensä huono päivä on tavallinen päivä, josta tulee vain huomattua huonot asiat ja unohdettua hyvät. Niinpä samalla tekniikalla huono päivä on käännettävissä hyväksi: unohda huonot asiat ja keskity hyviin.

Silloin olet tehnyt tismalleen saman virhepäätelmän, mutta lopputulos on sata kertaa parempi mielialallesi ja läheisillesi.

 

Kerro oma kantasi

Itsevastuu käytännössä: nelinkertaistin seksin määrän

Taustaa: Aion nyt kirjoittaa seksistä, joten joudun tasapainoilemaan kahden ristiriitaisen periaatteeni välillä. Olen nimittäin aina ollut tarkka siitä, etten puhu somessa yksityisasioistani. Niihin luen perheen, parisuhteen, raha-asiat ja sairaudet. Toisaalta minulle on aina ollut tärkeää itsevastuu ja yhteiskunnallinen vaikuttaminen. Tällä kertaa joustan ensimmäisestä periaatteesta hieman, jotta voin toteuttaa toista: haluan kertoa, miten itsevastuun noudattaminen lisäsi seksiä.

En aio mennä yksityiskohtiin, sillä suojelen parisuhteeni yksityisyyttä niin paljon kuin se on tämän postauksen puitteissa mahdollista. Mieheni luki tekstin läpi ja antoi sille julkaisuluvan.

Siis asiaan.

Olemme olleet yhdessä 23 vuotta, josta 20 vuotta naimisissa. Jokainen tietää, miten seksin määrälle usein käy a) näin pitkässä suhteessa b) lasten teon jälkeen.

Tiesin tarkkaan, että vika on minussa. Ei siksi, ettenkö rakastaisi siippaani, vaan siksi, koska ensinnäkin olin tosi kiireinen työssäni ja toisekseen minulla on afantasia. Jälkimmäinen tarkoittaa sitä, ettei minulla ole aistimuistia, joten en muista miltä orgasmi tuntuu. Sen vuoksi en juuri hakeutunut seksiin: miesparka joutui tekemään kaikki aloitteet. Kyllähän se alkaa vituttaa vuosien saatossa.

Niinpä halusin korjata tilanteen. Koska en pystynyt aktivoitumaan tunnemuistini perusteella, tein itselleni järkiperäisen listan. Lista käsittelee hyvää seksiä, koska meillä ei koskaan ole ollut huonoa seksiä. Sitä vain oli liian vähän.

Miksi kannattaa harrastaa enemmän hyvää seksiä?

  • Hyvä seksi on kivaa. (Minä siis en muistanut tätä, mutta tiesin kyllä sen.)
  • Hyvä seksi on yleensä parisuhteen liima. Harva suhde kärsii siitä, jos myönteisen seksin määrä lisääntyy.
  • Hyvä seksi vahvistaa parisuhdetta ja kiintymystä entisestään.
  • Hyvä seksi kasvattaa itseluottamusta.
  • Hyvä seksi vahvistaa lantionpohjan lihaksia ja seksuaaliterveyttä.

Tavoite oli siis selvä. Mutta mitä tehdä, kun työ on kiireistä, harrastuksia on paljon, lapset ovat alakouluikäisiä eikä omaa aistimuistia ole?

Taas tulee yksi lista. Tein nimittäin seuraavia asioita:

  • Nostin hintojani ja vähensin työtäni entisestään. En enää ajatellut itseäni kasvuyrittäjänä, vaan päätin olla tyytyväinen tasaiseen tulovirtaan.
  • Sanoin lapsille, että jos he näkevät painajaisia yöllä ja haluavat tulla viereen nukkumaan, heidän pitää aina koputtaa makuuhuoneen ovelle ja odottaa lupaa. Kerroin suoraan, että äiti ja isä saattavat nimittäin harrastaa seksiä, eikä sen keskeyttäminen ole kivaa.
  • Päätin tietoisesti ajatella enemmän seksiä. Tässä olivat apuna Anne Stuartin eroottiset kirjat, joita suosittelen jokaiselle.
  • Juttelin seksistä paljon Jannen kanssa. On helkutin hyvä, kun kuulee näkemyksiä parisuhteen ulkopuolelta, perheelliseltä ihmiseltä, joka edustaa samaa sukupuolta kuin oma puoliso.
  • (Lapset muuten kasvoivat prosessin aikana ihan itsestään vanhemmiksi ja yhä riippumattomammiksi. Älyttömän kätevää, kun sille ei tarvinnut tehdä mitään.)

Nyt tietenkin kaikkia kiinnostaa, mitkä olivat tulokset. Onko ollut ilotonta, pakotettua seksiä? Vai onko ollut räävitöntä irstailua julkisilla paikoilla? Ovatko lapset ja asiakkaat jääneet hoitamatta?

No tulokset ovat niin hyvät, että jatkamme samalla mallilla. Seksin määrä on nelinkertaistunut. (Huomaathan, etten suostu kertomaan määriä, sillä haluan pitää edes jotain kahdenkeskisenä. Joudut nyt itse arvailemaan, lisääntyikö seksin määrä yhdestä kerrasta neljään kertaan vuodessa vai yhdestä kerrasta neljään kertaan päivässä.)

Bonusvaikutuksena on se, että orgasmieni syvyys ja voimakkuus ovat kasvaneet huikeasti. Tätä en osannut ennakoida, mutta joskus sitä joutuu kestämään tällaisiakin sivuvaikutuksia. Muutoksesta syytän Anne Stuartin kirjoja, jotka inspiroivat enemmän kuin olin kuvitellut.

* * *

Miksi ihmeessä kirjoitin näin henkilökohtaisesta asiasta?

Siksi että haluan kertoa, mitä on itsevastuullinen elämä. Se tarkoittaa tietoista vastuunkantoa ja päämääräkeskeistä analyysiä. Harvoin kukaan muu voi parantaa elämääsi kuin sinä itse.

Samalla muistutan, että itsevastuu on asia, jonka voi omaksua vain oma-aloitteisesti, ei kenenkään syöttämänä. Jos sinun parisuhteesi ei ole kunnossa, älä helkutissa käske puolisoasi lukemaan tätä tekstiä. Sen sijaan sinulla on itsevastuun mukaan kaksi vaihtoehtoa: a) muuta jotain itsessäsi tai toiminnassasi b) ota ero. Toista ihmistä et voi pakottaa muuttumaan.

* * *

Tähän postaukseen ei voi kommentoida. En myöskään anna tämän tiimoilta haastatteluja. Tässä postauksessa on kerrottu kaikki, mitä voin ja haluan sanoa asiasta julkisesti.