Millainen sisäinen somekilpailu sopii yritykselle?

Asiakkaani haluaa aktivoida työntekijöidensä someläsnäoloa. He olivat sopineet vapaaehtoisesta kilpailusta. Pääpalkintona oli liput Nordic Business Forumiin – eli aika mahtava palkinto. Kilpailussa on kaksi kriteeriä: Linkedin-verkoston kasvu kesän aikana sekä Linkedin-päivitysten määrä kesän aikana.

Ehdin nopeasti kommentoida kilpailua asiakkaalle, sillä kuulin kisasta juuri ennen puheenvuoroani. Jäin pohtimaan, että ensinnäkin someläsnäolon pitäisi perustua useampaan (ja googlattavampaan) kanavaan. Ehdotin lennossa, että myös Twitter-verkoston kasvua pitäisi mitata. Perustelin ehdotustani sillä, että Twitter on työelämän viestintäkanava ja yksi kätevimpiä kriisiviestinnän välineitä. Sen käyttö pitäisi opetella ajoissa eikä vasta hätätilanteen sattuessa.

Puheenvuoroni jälkeen aloin pohtia kriteerejä tarkemmin. Jos halutaan innostaa ihmisiä someen kilpailun avulla, mitkä olisivat tehokkaimmat kriteerit? Onko määrän mittaaminen fiksua? Voisiko joku ryhtyä klikkailemaan verkostoonsa keitä sattuu ja spämmäämään tilapäivityksiä vain kilpailun tähden? Entä millaiset kriteerit todentaisivat sitä laatua, jota asiakkaani haluaa verkossa ilmentää?

Niinpä keksin päästäni oman kuvitteellisen kilpailun. Jos minulla olisi iso ja tunnettu yritys, tekisin kilpailusta seuraavanlaisen:

  1. Asiantuntijapostaus omaan blogiin tai työnantajan blogiin tai vieraspostaus oman alan asiantuntijablogiin: 3 pistettä.
  2. Asiantuntijavideo julkisen jakeluun: 3 pistettä.
  3. Diaesitys Slideshareen omalle tai työnantajan tilille: 2 pistettä.
  4. Kohdat 1–3: jokaisesta täydestä sadasta luku- tai katsomiskerrasta 0,5 pistettä lisää.
  5. Julkinen auttaminen esim. Facebook-avunpyynnössä tai Twitter-sorsastuksessa, jossa avun saaja kiittää ja on tyytyväinen: 0,5 pistettä.
  6. Median haastattelu työhön liittyvästä teemasta: 20 pistettä.

Nämä kriteerit palkitsevat siis enemmän sisällöstä ja laadusta kuin seuraajista tai määrästä. Muitakin kriteereitä tulee toki mieleen, mutta kilpailun on oltava yksinkertainen.

Asiakkaallani kilpailuaika on 1.6.–15.9.2017. Jos he sattuvat lähtemään mukaan näillä kriteereillä, lisään syyskuussa kommentteihin heidän huipputyyppiensä saamat pisteet.

Kerro oma kantasi

Julkisuuden vaalijärjestelmä ei ole reilu

Olin kouluttamassa asiakkaan luona someläsnäoloa. Asiakas on viranomainen, jolla on tärkeä viesti vietävänään, mutta heillä on ehkä hieman liian vähän keinoja, aikaa ja osaamista urakan suuruuteen nähden.

Käytin koulutuksessa metaforaa, joka taisi kolahtaa läsnäolijoihin: julkisuuden vaalijärjestelmä. Julkisuudella tarkoitan sekä somenäkyvyyttä että medianäkyvyyttä vaikkapa haastatteluiden muodossa.

Tavoitteenani oli viestiä, että julkisuuden vaalijärjestelmä ei ole reilu. Suomen poliittisessa vaalijärjestelmässähän jokaisella on yksi ääni, ja jos oman äänen jättää käyttämättä, ei sitä kukaan muukaan ota.

Sen sijaan julkisuuden vaalijärjestelmään kuuluu kolme harmillista ominaisuutta:

  1. Jokaisella on juuri niin monta ääntä kuin haluaa käyttää.
  2. Jos sinä et käytä ääntäsi, joku muu ottaa sen.
  3. Julkisuuden vaalijärjestelmän tulos ei ole demokraattinen, vaan se on spiraalimainen ja itseään vahvistava.

Tämä vaatinee esimerkkejä – ja niitähän piisaa:

  • Toimittaja tarvitsee juttuunsa yleensä haastateltavia. Jos sinä et suostu, toimittaja joutuu pyytämään lausuntoa joltakulta muulta. Tämä ”joku muu” ei välttämättä ole ammattilainen. Hänellä voi olla värittyneet mielipiteet tai vanhentunutta tietoa.
  • Jos sinä et tuota oman alasi asiantuntijasisältöä verkkoon, voit olla varma, että joku huuhaahiippari tekee sen. Kun sivullinen sitten googlaa vaikkapa rokotteita, hänellä on suuri riski päätyä hörhöjen sivustoille.
  • Todennäköisesti sinunkin alallasi on joku nimi, jonka suuri julkisuus tuntee. Sinua ehkä sapettaa se, että tämä nimi ei ole alasi paras edustaja. Pahimmillaan kyseinen nimi on pelkkä tyhjänpuhuja. Olipa miten tahansa, tämä nimi on toiminut julkisuuden vaalijärjestelmän mukaan: hän on käyttänyt kaikkia saatavilla olevia ääniään, mutta sinä ehkä et.
  • Aina haastatellaan samoja nimiä samoista asioista, vaikka muitakin osaajia olisi tarjolla. Julkisuuden vaalijärjestelmä ei ole reilu. Julkisuus kieputtuu spiraalimaisesti samojen nimien ympärille, ja julkisuus ruokkii itseään.
  • Julkisuuden vaalijärjestelmä on myös sikäli spiraalimainen, että pyörteestä on vaikea uida pakoon. Jos olet kerran ollut julkkis, aina välillä sinut kaivetaan esille ja tehdään juttu aiheesta ”mitä entiselle näyttelijälle kuuluu nyt”.

Nämä julkisuuden vaalijärjestelmän ominaisuudet pitää tunnistaa ja tajuta. On turhaa olla pihlajanmarjoja kaipaava kettu ja selittää, että ”en minä kyllä tuollalailla lähde itseeni tyrkyttään”, jos samalla harmittelee, että oma viesti ei mene läpi.

* * *

Jokaisen asiantuntijan moraalinen velvollisuus on käyttää julkisuuden vaalijärjestelmää hyväkseen, jotta asiatieto saadaan esille. Voit nimittäin olla varma, että huuhanterit ja käsinheiluttelijat tekevät sitä jo, ja he ovat pitemmällä.

 

5 kommenttia

Tykkäyksiin iski inflaatio tänä keväänä Anno Domini 2017

Täten juhlallisesti julistan, että tykkäykset ja peukutukset ovat kokeneet inflaation – ja minä olen yksi syyllisistä. Jos valtio voi painaa liikaa rahaa, niin minä olen peukuttanut liikaa.

Prosessilla on taustansa kolmessa suunnassa: omassa henkilöhistoriassani, ylipäätään ihmisten psykologisissa tarpeissa sekä somekanavien toiminnoissa.

Näin se homma eteni:

  1. Minut on kasvatettu niin, että lähtökohtaisesti toinen yksilö pitää aina huomioida ja häneen pitää suhtautua positiivisesti. Niinpä someutumiseni alkuaikoina vastasin jokaiseen Facebook-kommenttiin ja Twitter-vastaukseen. (Toki häiriköt pistin aisoihin, mutta he eivät kuulukaan tähän tykkäyskategoriaan.)
  2. Sitä mukaa kun seuraajia tuli enemmän ja työmäärä kasvoi, minulla ei ollut enää aikaa vastata jokaiselle erikseen. Niinpä tykkäsin ja peukutin osoittaakseni positiivista huomiota. Hyvänen aika, minuthan oli kasvatettu siihen!
  3. Olin rakentanut itselleni ansan. En osannut nähdä, että seuraajamäärä kasvaa edelleen ja kommentit lisääntyvät. Olin päätynyt ikuisiin tykkäystikapuihin, joiden yläpäähän ilmestyy lisää poikkipuolia – ja tuplasti omaan kipuamisvauhtiini nähden.
  4. Myös muilla oli ollut vastaavia päättelyketjuja ja toimintamalleja erityisesti Twitterissä. Lisäksi sosiaalinen paine pistää loputkin ihmisistä toimimaan samalla tavalla. Niinpä Twitterissä on täysin yleistä, että keskusteluissa jokainen sekä vastaa että tykkää toisten viesteistä. Lopputuloksena notifikaatiosarakkeessani on 85 % tykkäysilmoituksia ja 15 % varsinaisia sisältöjä ja vastauksia.
  5. Lisäksi Twitterissä oli ahdas tila, joten pitkissä keskusteluissa pudotettiin usein epäaktiivinen osallistuja pois. Niinpä jos halusi seurata keskustelua mutta ei osallistua siihen, kannatti tykkäillä toisten tviiteistä. Näin aktiiviset keskustelijat näkivät, kuka haluaa pysyä mukana. Tykkäilytarve kasvoi siltäkin osin.
  6. Tykkäilyn varjopuolena on sen tuoma tasapuolisuuden vaatimus. Jos tykkään tuosta kommentista, niin eikö pidä tykätä tuostakin, koska se on sisällöltään saman arvoinen ja sävyltään saman tyylinen? Varan vuoksi tykkäsin kaikesta, jonka saatoin allekirjoittaa edes jotenkin.
  7. Seuraajamääräni kasvoivat myös Facebookin puolella, enkä osannut ennakoida, että kyydissä tulee hyväntahtoisia treffivihjailijoita. Heidän kommenteistaan oli hieman vaikea tykätä, koska olen yllättävästi kiinnostuneempi vihkisormukseni kantajasta kuin ventovieraista. En voi antaa väärää toivoa treffikyselijöille, mutta en halua olla ilkeäkään. Aloin huomata jatkuvan tykkäämisen ongelmallisuuden. (Erikseen ovat jälleen limaiset rivouksien puhujat. Heidät laitan ruotuun saman tien.)
  8. Mitä enemmän seuraajia ja kavereita, sitä enemmän yksityisviestejä. Hoidan tietenkin asiakkaiden kyselyt, kirjaprojektien yhteydenpidot ja kavereiden kuulumiset, mutta muutakin tulee. Saan kahmalokaupalla erilaisia viestejä, joiden aiheet vaihtelevat vaalikuulumisista hassuihin giffeihin. Osa tulee puolitutuilta, osa täysin tuntemattomilta. Yksityisviesteissä on suuremmat paineet vastata, mutta useimmiten joudun vain kuittaamaan viestit tulleeksi peukkuemojilla.
  9. Pankki räjähti lopullisesti tällä viikolla, kun Twitteriin tuli uusi päivitys. Aikaisemmin keskustelu oli pysynyt aisoissa, koska samaan lankaan mahtui rajattu määrä osallistujia. Nyt keskusteluun voivat tulla mukaan kaikki kiinnostuneet, jolloin tykkäiltävää on hitusen enemmän kuin kahdessa kaverissani.

Olen siis päättänyt revalvoida somereaktioni. Tykkään kyllä yhä fiksuista keskustelijoista, aurinkoisista aamuista ja pörröisistä jänöpupuista, mutta en vain paina tykkäysnappia niin usein kuin ennen. Sama pätee kommentointiin. Yritän ehtiä vastata palautteeseen, mutta en valitettavasti ehdi ihan kaikkiin keskusteluihin mukaan. Yksityisviesteihinkin joudun vastaamaan valikoidusti.

Revalvointi on helkutin kivuliasta kotikasvatukseni vuoksi, mutta siihen on pakko opetella. Muuten olen yksi syypää inflaatiokierteeseen.

Kerro oma kantasi