Läksiäiset ja alkajaiset
Huomenna maanantaina vietämme läksiäisiäni Helsingissä. Lopetan työntekijän roolissa toimimisen ja palaan yrittäjäksi.- Kysymyksessä ovat siis oikeastaan läksiäis-alkajaiset.Menetän muutaman ison asian:...
Blogissani useimmin toistuvat aiheet:
Huomenna maanantaina vietämme läksiäisiäni Helsingissä. Lopetan työntekijän roolissa toimimisen ja palaan yrittäjäksi.- Kysymyksessä ovat siis oikeastaan läksiäis-alkajaiset.Menetän muutaman ison asian:...
Mitä muuta ihminen tekisi perjantai-iltana kuin siemailisi punaviiniä ja kirjoittaisi blogia?*hienostunut siemaisu asian todentamiseksi*Punaviinistä tuli mieleen sivistymättömyyteni: joudun nimittäin työn...
Suuressa maailmassa on jo pitkään ilmestynyt suosittu sisustuslehti Lantliv, ja nyt tästä on tullut Suomeenkin oma versionsa, Maalaisunelma. Tilasin sitä kolmen numeron pätkän, kun halvalla sai. Kyseessä ei siis...
Kevään kirjaprojekti on edennyt. Kuten alta huomaatte, työ ei kuitenkaan ole sujunut suunnitellusti. Onnistuin käyttämään viime viikon kirjoituspäivät lasten synttärikutsujen valmisteluun sekä palavereihin...
Päätin aloittaa blogissani Kirjoittamisen Tyylikoulu -postaussarjan luettuani Lehteä, netissä ilmestyvää satiirista "tietolehteä". Lehti on hyvä esimerkki onnistuneesta kielellisestä parodiasta, jossa...
Kun asuin Helsingissä opiskeluaikoina, yllätyin kaikkien kiireisyydestä. Kun ihminen käveli jalkakäytävällä, hän alkoi nopeuttaa askeliaan, jos seuraavalla suojatiellä oli vihreä valo. Kävelijät kokivat...
Kirjoittamisen Tyylikoulu jatkuu: seuraavaksi ruodimme lakitekstin ominaisuuksia ja niiden parodiointia. Lakikielen ominaisuudet 1) Vanhahtava ja määritelmällinen sanasto: tahi, taannehtivasti, edunsaaja,...
Olen päättänyt aloittaa blogissani kirjoittamisen tyylikoulun. Koulu sopii edistyneille kirjoittajille, jotka hallitsevat eri tekstilajit ja tunnistavat tekstin eri sävyt. Koulussa käsitellään jokaisessa...
Heräsin eräänä yönä kesken unien, kun muistin tärkeän asian. Nousin istumaan ja ryhdyin välittömästi selittämään asiaa miehelleni, joka vielä oli hereillä:Onhan se harmaa Z-rivi kunnossa? Muistatko? Se...
Aiemmassa postauksessani kerroin, että olen kirjoittamassa kirjaa. Nyt on ensimmäinen virallinen kirjoitusviikko takana, ja katsokaahan tulosta:Koko viime viikko meni vatsataudin takia harakoille. Perheestämme 100 %...