Siirry sisältöön

Blogi

Blogi

Bloggaajan etiikka sai jatkoa

Aiempi postaukseni bloggaajan etiikasta jatkuu. Sain siis viime viikolla tunnetusta suomalaisesta firmasta varsin huonon asiakaskirjeen. Koska kyseinen yritys on oma asiakkaani, pohdin tuolloin, voinko julkaista…

Discopress – missä sisältö?

Kävin lukemassa Kertsi-blogia. Siellä blogisti Kervå arvosteli Elisan julkaisemaa uutista, joka käsitteli CD-formaatin synttäreitä. Elisan juttu oli vilissyt asiavirheitä, ja Kervå kumosi ne yksi kerrallaan….

Kuinka blogi lopetetaan kunniakkaasti?

Otsikosta huolimatta en ole lopettamassa bloggausta vielä pitkään aikaan; olenhan vasta päässyt vauhtiin. Päädyin kuitenkin tällä viikolla surffaillessani kuolleisiin blogeihin. Ne ovat jollain tapaa surullisia,…

Missä on bloggaajan etiikka?

Teen valmennus- ja konsultointiyhteistyötä erään ison yrityksen kanssa, ja samalla olen kuluttajana heidän asiakkaansa. Tähän mennessä eturistiriitoja ei ole ollut, mutta nyt niitä saattaa olla…

Miehillä pärstäkerroin, naisilla pyrstökerroin

Tämän päivän Metrossa oli KappAhlin koko sivun mainos, jossa esiteltiin uusia farkkumalleja. Kuvassa on kolme miestä ja viisi naista. Kaikki miehet esiintyvät pärstä kameraan päin….

Näppäinkomennot IRL

Kuten edellisessä postauksessani totesin, olen näppäinkomentoaddikti. Seuraava episodi pakotti minut kuitenkin miettimään, olenko mennyt liian pitkälle: Tein töitä, ja edessäni pöydällä oli avoin läppäri sekä…

Windowsin näppäinkomennot helpottavat elämää

Olen vannoutunut näppäinkomentoaddikti, joka tekee kaiken mahdollisen näppäimistöllä ja itkee, jos joutuu käyttämään hiirtä. Suosikkinäppäinkomentoni top 5: 5. Alt + F4Sulkee ikkunan tai ohjelman. Sammuttaa…

Ikivanha myynnin kolmio: määrä, suunta ja laatu

Jotkut kouluttajat ja koulutusyritykset Suomessa ovat tahkonneet samaa myynnin kolmiomallia vuosikymmeniä: myynnin tulokseen (kolmion keskusta) vaikuttavat määrä, suunta ja laatu (kolmion kärjet).Tämän kuvion perusteella koulutuksissa…

Kouluttaja koulutettavana

Istun tänään ja huomenna osallistujana koulutuksessa, joka käsittelee samoja asioita kuin monet omatkin valmennukseni: myynnin ja asiakastyöskentelyn perusteita.* Ongelmana on se, etten osaa ottaa omaa…

Kielletyt postausaiheet

Tuoreena bloggaajana luen runsaasti muiden blogeja ja poimin niistä sekä ideoita että epäideoita. Ohessa on oppimaani: lista niistä teemoista, joista ei kannata kirjoittaa. 1) Uuden…