Koeajettua: Joku tolkku -kirjoituskoulutus
Vedin perjantaina ensimmäisen kerran uuden tuotteeni, Joku tolkku -valmennuksen. Joku tolkku on selkeän tekstin kirjoituskoulutus asiantuntijoille. Pyysin uhriksi Pohjantähden, koska minulla ei ollut...
Blogissani useimmin toistuvat aiheet:
Vedin perjantaina ensimmäisen kerran uuden tuotteeni, Joku tolkku -valmennuksen. Joku tolkku on selkeän tekstin kirjoituskoulutus asiantuntijoille. Pyysin uhriksi Pohjantähden, koska minulla ei ollut...
Talentumin kustannustoimittaja Hanna Virusmäki oli eilen yhteyksissä: Asiakaskokemus-kirjastamme otetaan lisäpainos. Aivan mahtava uutinen! Ansio kirjasta kuuluu tietenkin Löytänän...
On taas koulu- ja tarhakuvien aika. Meidän perheeseen saatiin tänä vuonna kahden eri kuvausfirman otoksia. Asialla olivat Seppälän koulukuvat ja Frendikuva. Ohessa hintavertailu: Kuvittelenko...
Lauantaipäivän aikana on tapahtunut tietovuoto, jossa noin 16 000 suomalaisen henkilötiedot ovat päätyneet julkiseen levitykseen. Sain alkuillasta käsiini henkilötietolistan ja...
[Tämä postaus on julkaistu Inforin uutiskirjeessä jo vuosi sitten. Teksti on nyt poistunut verkosta, mutta eräs aktiivinen lukija kyseli sen perään. Tässä siis encore.] Kaikista...
Kirjoitin Liisa-Maria Patjaksen kanssa toisenkin kirjan, ja se on juuri tullut painosta. Opus on nimeltään Kuka vastaa? Asiakaspalvelu sosiaalisessa mediassa, ja sen on kustantanut Infor. Kirjassa on...
Ike lähetti tekstareita Tukiaiselle. Sitten hän kiisti kaiken. Sitten hän valehteli määrän pienemmäksi. Sitten hän väitti viestitelleensä vain työasioista. Ike...
Luen usein Ajattelun ammattilaista. Siellä filosofi Lauri Järvilehto kertoo selkeällä kielellä isoistakin filosofisista kysymyksistä. Hänen näkökulmansa ja esitystapansa on sellainen, että minunkin kaltaiseni...
Opiskeluaikoina tein sivutöikseni kielenkorjausta. Pistin pilkut paikalleen Helsingin kaupungin pelastuslaitoksen pöytäkirjoista, Kosmopolis-tiedejulkaisusta sekä monesta opinnäytetyöstä. Hyviä ja...
Hoo! Shellille on tullut ilmainen palvelutankkaus. Siskoni ajoi tankkaamaan Iittalan Shellille, mutta hän ei ehtinyt ottaa edes bensapistoolia esille, kun huoltoasemalta tuli auttavainen mies paikalle. Shellin...